Muutos ei ole kivaa

Yhtäkkiä aika on kulunut kuin siivillä ja elämässä on tapahtunut niin paljon. Istun sängylläni ja tajuan, että kaipaan jälleen rauhaa. Olen ihminen, joka viihtyy kotona, hiljaa ja ei juurikaan pidä suurista muutoksista. Kotini on linnani. Arkeni on hyvin rutiinin omaista ja minä rakastan sitä. Yhtäkkiä kotini on räjäytetty remontin takia ja ahdistus kuristaa kaulaani kun tämä lintukoto on niin sekaisin kuin sekaisin vain saa. Olen ollut viikon töissä eräässä tapahtumassa ja nyt olen jälleen ilman töitä. Pätkätyöllistetyn arki ei sovi minulle. Koko sen ajan olin kokin luona, mikä oli ihan mukavaa, mutta kokin luona en ole kotona. Koko asunto on suunniteltu pitkälle ihmiselle enkä pääse hampaiden pesusta oikein mihinkään ilman jakkaraa tai sitten lasia. En saa edes teekuppi kaappia auki, koska en yllä niin korkealle!

Huomaan olevani ahdistunut ja stressaantunut. Nukun enemmän ja olen jatkuvasti väsynyt, koska minun paikkani on ihan säpäleinä. Eikä työnjohtaja isäni voi käsittää miksen voi ”relata”. Koeta itse relata kun ruokapöytäsi päällä on muuttolaatikoita, jotka sisältävät kaiken elektroniikkasi etkä voi nukkua makuuhuoneessa vaan sänkysi on raahattu keittiöön. Minä haluan kotini takaisin. Minä haluan teeni, kampaus pöytäni ja sänkyni oikeille paikoilleen tai edes niin, että pääsen osaan käsiksi!

Lisäksi olen alkanut pohtimaan haluaako kokki todella muuttaa. Hän ei ole tehnyt ensimäistä askeltakaan sen eteen. Se ahdistaa minua lisää, vaikka toisaalta arvaan sen myös johtuvan toisen luonteesta. Hän kun saa aikaan asioita vasta viime tingassa Arh… Ehkä tungen nyt kuulokkeet korviini, piiloudun peittojen alle ja nukun. Ehkä alan maalaamaan. Ehkä tungen pääni ulos ja kiljun.