Kun on niin paljon tehtävää, ettei saa mitään tehtyä
Tapaaminen meni hyvin, paremmin kuin uskoin. Saatan saada töitä unelmieni feministisessä firmassa ja tehdä jopa ehkä hyvää ihmiskunnan eteen. Kuitenkin eilen päähäni jysähti kuinka paljon tehtävää minulla on ja sitten, kuten järkevä ihminen, en saanut mitään tehtyä. Kaksi päivää olin kuin sumussa enkä voinut tehdä oikeasti mitään. En mitään todella hyödyllistä ja lopulta suutuin itselleni ja kehitin suunnitelman. Jotain niin simppeliä, että joku ruudun toisella puolella pyöräyttää silmiään ja komeasti.
Ennen tämän tekemistä tein listan asioista, joita minun pitäisi tehdä. Pyykkaaminen, koiran lenkitys ja korttien rekisteröinti. Ne ovat asioita joihin taatusti pystyn. Niistä olen super varma ja koska mies laittaa pyykit kuivumaan on minun osani helppo. Seuraavaksi pesin naamani, laitoin huulipunaa ja tein uuden listan kaikesta mitä minun tulisi tehdä haaveeni eteen. Sitten aloin lohkomaan niitä pienempiin osiin. Minun tulee tehdä tiivistelmä yrityksestä, jotenka pilkoin sen osiin. Tiedonhaku on yksi tehtävä, miellekartan toinen ja kolmas itse tiivistelmän kokoaminen. Tehtävä ei ole puoliksikaan niin pelottava enää. Tein niin seuraavalle ja kolmannelle. Päätin, että nämä saan tänään tehtyä. Palkitsen itseasiassa itseäni lily ajalla. Aina kun saan kolme asiaa tehtyä saan puolentunnin tauon. Olen laittanut pyykit pyörimään, kävin koiran kanssa pitkän lenkin sekä tein miellekartan. Ajastin kraksuttaa aikaa näkymättömissä ja Lindsey Stirlingin uusi levy pauhaa kaijuttimista.
Koska haave on iso ja kaiken itsevarmuuden alla on yhä tyttö, joka pelkää epäonnistuvansa lannistin jo itseäni. Olin kärttyisä kokille sekä itselleni kunnes tajusin sabotoivani itseäni. Niin moni ihminen kiljui ilosta kuullessaan saaneeni tämän mahdollisuuden. Äitini kiljahti kirjaimellisesti kuinka ylpeä oli. Ystäväni parveilivat onnittelemaan. En voisi itseni lisäksi pettää heitä.
Olen käynyt tätä hetkeä varten kouluani kolme pirullisen pitkää vuotta ja käynyt läpi vaikka ja mitä. On jo aika päästä koulusta ja siirtyä eteenpäin. Enkä keksi kaltaiselleni ihmiselle parempaa työpaikkaa kuin se, jonne teen nyt lopputyötäni. Olen ansainnut olla onnellinen ja tehdä töitä sen eteen, että muutkin tytöt saavat paremmat mahdollisuudet. En voi sanoa, etteikö matkalla olisi ollut auttajia, mutta vain minä olen kokenut sen kaiken ja kiivennyt tähän asti.
