Ärrimurri

Odotin viikonloppua innolla, sillä remontti on pienessä odotusvaiheessa. Mitään suurta ei varsinaisesti voi enää tehdä kittaamisen lisäksi ja siinäkin on kuivumisajat huimat, koska kittiä on PALJON. Kivana yllätyksenä nähkääs selvisi, että eihän sitä keittiön kaappiseinää ollut tasoiteltu millään vaan puhdasta betonia vain oli seinässä. Anyway… 

Kokki soitteli eilen, että jää kotiin nukkumaan ja se oli täysin fine. Miehellä oli takana hurja, siis oikeasti järjetön, työviikko, joka rikkoi jokaista suomalaista työaika lakia, minkä keksiä saatan. Hän mainitsi jotain kaverista, joka nukkuisi hänen luonaan, mikä oli myösin minulle se ja sama. Tottakai hänen luonaan saisi yöpyä kavereita. Minusta on vain mukavaa, etten ole ainut ihminen kokin elämässä. Sellaiset suhteet eivät minusta ole ikinä terveitä. Lähinnä karmivaa ajatella, ettei elämässäni olisi ketään muuta kuin se THE mies. 

No tänä aamuna heräsin hieman kärttyisenä, sillä öinen sade ja hammassärky pitivät hereillä viiteen. En elä hyvin vähillä unilla. Kokki soitteli yhdeltä, että ovat kaverin kanssa tulossa. Takeltelin järkyttyneenä: ”anteeksi mitä!?!?” Ystävientuominen on mukavaa, mutta kun asunto on remontointialue ja kakki minun tavarani karusti esillä, idea ei innostanut. Lisäksi tajusin tässä vaiheessa, että voisin heittää hyvästit kokin raahaamiselle sänkyyn ja siellä pysymiselle. Aloin kuitenkin siivoamaan, jotta kotini olisi edes jotenkin siedettävä ja siunasin sen, että olin lakaissut edellisenä iltana lattioita suojaavat paperit. Paljoa kuitenkaan ei ollut tehtävissä kenenkään viihtyvyyden kannalle ja katselin kärsivänä kahta lautasta, kahta mukia ja yhtä vähäisiä ruokailuvälineitä. Ei, vieraisiin en ollut hukannut ajatustakaan kun olin koonnut kaiken oleellisen. 

Minulla ei ollut aavistustakaan millainen Kokin kaveri olisi. Tiesin hänestä sen, että tuo oli punkannut Kokin luona kuukauden kun hänen asuntoaan remontoitiin ja se kuukausi oli kulunut nurkassa koneella sekä Kokille kahvia keittäen. Kun sitten miehet tulivat sisään tajusin nopeasti, että kaverilla on jonkin sortin kehitysvamma. Tapa, jolla hän piirittää kokkia on pentumaisen hyväksyntää hakeva ja ellen olisi hammassäryssäni niin kirpeä, varmasti erittäin mukava. Enkä vointu edes äristä siitä, ettei minulle edes annettu vaihtoehtoa vaan vedin kasvoilleni hymyn ja tarjouduin keittämään teetä tai kahvia. Mitä muutakaan siinä tilanteessa voi tehdä? Eikä kaveri oli häijy, hän todella auttelee ja jutustelee, mutta kun itse odotin edes yhtä vapaata iltaa kokin kainalossa en voi kuin niellä pettymykseni. 

On hyvä tiedostaa, että tätä tämä on. Joskus toinen tekee asioita, koska ei osaa lukea ajatuksiasi. Lisäksi, kumppanin ystäviä tulee mielestäni aina kohdella hyvin, ei sillä väliä mitä oikeasti haluaisi tehdä. Toisen ystävät kuuluvat pakettiin, jota rakastan. Ajoitus ei ehkä tänään ollut paras, mutta kuten totesin, se on elämää.