Henkarin nielaissut

Onko siitä todella viikko, kun tapasin Kokin? Tuntuu kuin se olisi lentänyt huimaa vauhtia ohitse ja samaan aikaan hidastanut ajan.

En ole ikinä ennen tuntenut mitään vastaavaa. Aiemmat kokemukset, kiusaamiset, itsetunto ja puhdas epävarmuus ovat estäneet sen. En ole ollut valmis. Toisin kuin nyt. Leijun seitsämännessä taivaassa. Älykäs nainen välillä katoaa täysin typerän ilmeen taakse ja ainoa asia, joka pompahtaa jatkuvasti esiin on kokki. 

Myönnän – ennen ärsyynnyin näistä ihmisistä. ”Kuinka sillä ei voi olla mitään muuta puhuttavaa?” Noh, nyt ymmärrän. Pelkää ajatus hänen käsistään ympärilläni saavat pulssin nousemaan ja miellyttävät väreet kulkemaan iholla. Hänen viestinsä ja soittonsa pelastavat koko päivän. Minä olen hullaantunut, ihastunut ja kerrassaan sekaisin. Minä olen sekaisin Kokista. En ole edes koskaan ikävöinyt ennen ketään. Häntä minä ikävöin joka ilta, vaikka yhdessä nukkuminen on minulle silti haastavaa. Minä kaipaan hänen unista ääntään ja sitä, kuinka hän unissaankin saattaa suukottaa niskaani, huokaista syvään ja jatkaa uniaan. Minä nauran kun ajattelenkin kertaa, kun hän lupasi olla hereillä kunnes nukahdan ja alle minuutti sen jälkeen hän kuorssasi onnellisesti vain herätäkseen nauruuni. 

Hetki kun hän antoi avaimen lainaan oli minulle lähes pelottava. En ollut ikinä ennen pidellyt toisen ihmisen avainta kädessäni. Koti on minulle niin pyhä, että jo ajatus siitä, että saisin tulla hänen kotiinsa odottamaan häntä töistä sai pääni humisemaan. En uskaltanut koskea mihinkään vaan istuin keittiön pöydän ääressä lukemassa lilyn blogeja. Palautin myös avaimen helpottuneena aamulla, mutta siitä jäi lämmin tunne vatsaani. 

Ystäväni summasi täydellisesti kaiken päätä huimaavan asian hyvin kun olimme ajamassa pitkin moottoritietä ja kerroin, kuinka paljon minua pelottaa toisinaan tämä. Kuinka luonnottomalta minusta on tuntunut se, kun kokki suuteli minua ystäviensä edessä hetkeäkään epäröimättä ja esitteli minut naisystävänään – hyvin ylpeänä siitä. 

”Sitä ei tajua ennen kuin paskasti on antanut itseään kohdella, kunnes joku näyttää miten sua todella tulisi pidellä”

Nyt jään kihelmöimään tähän taivaaseen ja toivon, että pessimistisiin ajatuksiin taipuva pääni antaa minun kerrankin haaveilla.