I’m going to live with a boy!

Kokin loma alkaa muutaman päivän päästä ja me pistämme uudet vaihteet remontille. Huomenna keittiön kaapit ja kodinkoneet tulevat, maanantaina putkimies sekä sähkömies. Voin muuten kertoa, että sähkömiehen saaminen on ollut tässä kiven alla. Onneksi molemmat tulevat nyt taloyhtiön henkilöinä paikalle – tosin putkimiestä ketuttaa kun joutuu kohtaamaan valurautaisen monsterin. Kävi nimittäin ilmi, että keititö on tehty vuonna 71 – sen aikainen remontointi on ollut aika mielenkiintoista… Kokin kanssa kuitenkin ollaan kaikesta selvitty ja voin kehaista mieheni olevan aikas kätevä. 

Lisäksi kokin oma muutto alkaa olla lähellä. Hän ilmoitti, että kantaisi kamat viimeisellä lomaviikollaan sisälle. Hänen asuntonsa meni kahdessa päivässä opiskelijalle ja hän sai myytyä tälle suurimmat huonekalunsa – mistä olemme molemmat iloisia. Silti tuntuu oudolta ajatella, että pian minä oikeasti olen avovaimo. Minä olen asunut tyttö kämppisten kanssa, mutta he eivät ole ikinä piereskelleet kuulteni. Kokki sentään pyytää astumaan turvallisemille alueille. Romanttista eikö?

Remontti on karsinut kyllä parisuhdetta ja tehnyt tärkeäksi ääneen sanomisen. Olemme loukussa yhdeksän neliön sisällä kun emme remontoi ja se pakottaa puhumaan. On pakko sanoa kun väsyttää, menkkakivut vaivaa tai toinen on ollut täysi ääliö. Samalla on tullut tärkeäksi kertoa toiselle kuinka hyvin tuo on pärjännyt ja tehnyt töitä. Kokki kehuu minun uskomatonta kykyäni löytää sähkömies viiden päivän varo ajalla heinäkuussa sekä kuinka sain kotiinkuljetuksenkin järjestymään keittiölle. Minä taas ihailen hänen maalaamistaan ja kittaamistaan. Molemille on selvää, että en pärjää kamalan fyysisissä hommissa, mutta pikkutarkkuus ja neuvottelu onnistuvat. 

Jaksan tätä remonttia unelmoimalla sisustuksesta, siitä arjesta ja tiskikoneen pyörimisestä. Ajatus siitä, että ovessa ovat yhdessä meidän sukunimemme. Se auttaa kun alkaa ahdistaa ja haluaisi vain kadota omasta kodistaan.