Masennus – kumppani, jonka kanssa en halua elää
Suurimmalle osalle ihmisistä näytän terveeltä kaksikymmentä jotain, nuorelta naiselta. Olen juuri näillä päivillä valmistumassa ja valitettavasti menen kortistoon. Sieltä kuitenkin haluan pois ja töihin. Eli en ole edes syrjäytymässä. Minulla on hyvä parisuhde, jossa on toki omia ongelmiaan, mutta periaatteessa kaikki on hyvin. Lisäksi olen perustanut aktiivisen harrastaja ryhmän alueelleni. Jotenka, kuka olisi uskonut, että olen sairastanut ja jälleen sairastunut masennukseen? Harva. Todella harva.
Kun aloin puhua masennuksesta, moni järkyttyi. Kun vielä olin sinkku ja elin pienessä maailmassani, kukaan ei epäillyt ettenkö voisi olla sairas. Jostain syystä moni on perustellut uskoaan terveydestäni miehelläni: kun sulla on niin hyvä parisuhdekkin. Uskokaa pois, vaikka minulla olisi maailman paras, ei se olisi este masennukselle. Mieheni kuitenkin voi olla hyvin suuri tuki kun alan puhumaan enemmän asioista, mutta en aio purkaa niitä hänelle. Hänen ei tarvitse joutua kohtaamaan esimerkiksi sitä, mitä tunteita raiskaus jätti minuun ja miten huono itsetunto minulla on. Olisi oikeastaan väärin laittaa ne mieheni niskaan ja olettaa, ettei suhde kärsisi. Hän on todellakin puolueellinen kaikkeen mitä sanon. Osa näistä voi tuntua hänestä täysin epäreiluilta tai hölmöiltä, jolloin hän myös saattaisi tehdä hallaa minulle sanomalla niin. On siis viisaampaa kääntyä jälleen depressio hoitajan puoleen, joka on ollut kanssani ensimmäisestä pilleristä lähtien. Ihana hoitaja, nimittäin otti minut jälleen asiakkaakseen vaikka nykyään on keskittynyt väkivaltaisiin miehiin. Hän myös totesi, että kanssani puhuminen on aina ollut ilo, sillä en tappele todellisuuden kanssa ja ymmärrän oman parhaani.
Yksi asia, jonka epäilemme nostaneen masennuksen pintaan on juuri parisuhde. En ole ollut pitkässä suhteessa, johon olen sitoutunut näin suurella tavalla. Kun lopetin terapiani, olin täysin sinut itseni kanssa. Olin käsitellyt tunteet niin, että käytännössä olisin voinut elää loppu elämäni onnellisena, jos olisin kokenut vain lyhyitä suhteita. Kokin kanssa olemme lisäksi joutuneet keskustelemaan jo nyt aiheista, jotka moni pariskunta saa sivuuttaa. Lisäksi minä en luota helposti ihmisiin, sillä kun isä on ollut alkoholisti ja eksät tehneet kaikkensa murtaakseen minut, on aika luonnollista rakentaa puolustusjärjestelmä. Olen siis jatkuvassa ristiriidassa itseni kanssa ja jotkin kokin teot saavat päässäni isomman merkityksen kuin olisi tarvetta. Esimerkiksi torjutuksi tuleminen on minulle todella kova paikka. Se menee tunteisiin, vaikka järki sanoisi mitä. Lisäksi otan syyllisyyttä itselleni enemmän, kuin tarvitsisi. Tämän vuoksi puhun hoitajalle, enkä miehelleni, jottei hän ala varomaan tai loukkaannu ja minä tunne syyllisyyttä.
Lisäksi taustalla on pelko tulevasta. Olen aina ollut hyvä tyttö ja saanut taiteiltua itselleni koulupaikan sekä työharjoitteluja. Olen todella surkea kuulemaan, etten saanut jotain. Haluan myös äidiksi niin, että sattuu. Ette voi kuvitella miten syövää on katsoa raskaana olevia naisia ja tiedostaa, että sinulle se ei ole mahdollista vielä hetkeen. Lisäksi masennukseni on iso riski raskauden jälkeiseen masennukseen. Lisäksi en voisi olla hyvä äiti, jos jätän käsittelemättä omia traumojani ja vahingossa siirrän pelkojani lapseen. Moni sanoo minulle, että olisin hyvä äiti, mutta tiedän vielä itsekkin, etten olisi. Perhe on kuitenkin minulle asia, jonka haluan enemmän kuin mitään muuta. Erityisen tärkeää minulle on se, että perheeni olisi hyvinvoiva ja turvallinen.
Tällä hetkellä masennus näyttäytyy syömisenä, mitään saamattomuutena sekä ajatuksina. Kaverina ovat myös haluttomuus ja ihon nyppiminen sekä asioiden suurentelu. Tämä on rankkaa, sillä pääni on hyvin looginen ja systemaattinen, mutta tunteeni eivät. Pääni hillitsee kuitenkin niin vahvasti, etten näytä edes 25% siitä, mitä pidän kurissa. Lisäksi minun epäillään olevan erityisherkkä. Kun kuulin sen, olin paiskata pääni pöydän läpi ja ulvoa: miksi minä? Tajusin kuitenkin, että olen koko ikäni jollain tavalla tiennyt asian ja kääntänyt sen jopa hyödykseni. Minusta ei ikinä tule juhlien keskipistettä, mutta haluaisinko edes olla? En.
Näillä eväillä on nyt jatkettava. Minä olen tehnyt itselleni tavoitteen: mielen rauha. Se on ehkä simppelin kuuloinen, mutta tiedän ulvovani matkalla sinne kuin tapettava.
