Minä omassa seurassani
Olen huomannut seurustelun myötä, kuinka jumalattoman tärkeää minun oma aikani on. Minun täytyy saada olla yksin ja puuhata omia juttujani. Minulla on oikeus olla yksin kotona pieruverkkareissa tai täydessä tällingissä – mikä nyt sattuu omaan mielialaan sopimaan. Eikä tällöin kenenkään kannata koettaa änkeä mukaan.
Yksinäisyys on kamalaa, jos se on pakotettu ihmiselle. Jos ihmisellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla kotona yksin, päivästä toiseen ja vain omien ajatustensa kanssa. Tälläinen yksinäisyys ei ole tervettä pidemmän päälle ja siihen tulee mielestäni puuttua. Olen itse kokenut tälläistä yksinäisyyttä pahimpina masennus kuukausinani. Ystävät eivät olleet tajunneet minkään olevan väärin ja koska en voinut juoda jäin usein pois menoista. Perheessä asiaa ei osattu käsitellä, jotenka puhelimeni soiminen oli harvinaista. Lopulta vietin viikkoja yksin kotona enkä tehnyt mitään. Koiran myötä aloin kuitenkin liikkua enemmän ja enemmän sekä opin vaatimaan huomiota.
Olen ihmisenä sellainen, joka viihtyy hyvin omissa oloissaan. Lapsesta asti olen ollut omatoiminen ja leikkinyt tunteja itsekseni huoneessani ovi kiinni. Jos minua tuli häiritsemään kysyin miksi minut keskeytettiin ja jos syy ei ollut mielestäni kyllin hyvä pyysin heitä sulkemaan oven perässään matkalla ulos. Tälläinen yksinäisyys on kuitenkin itse valittua. Kun minä olin saanut tarpeeksi leikeistäni aukaisin vain oven ja sain seuraa. Tämä on juuri se suuri ero yksinäisyyden ja yksin olemisen välillä.
Kun aloimme seurustella kokin kanssa viehätyin paljon siihen, kuinka hän antoi minulle tilaa. Häntä kyllä kiinnosti mitä tein päivän aikana, mutta en ollut selonteko velvollinen. Sellainen kohtelu olisikin ajanut minut nummien yli hippulat vinkuen. Me molemmat arvostamme omaa tilaa ja aikaa. Jos kokki sanoo, että aikoo viettää illan yksikseen, minä en tunge mitenkään mukaan. Hyvää yötä viesti on suurin häiriöni. Kokki alussa kertoikin esimerkin naisesta, jota oli hetken tapaillut. Tämä nainen oli laittanut hänelle älyttömän määrän viestejä päivässä ja soitellut kokille jopa töihin. Tuijotin hämmentyneenä. Minä laitan viestiä jos minulla on asiaa, jotain hassua on tapahtunut tai jos haluan tietää jotain. Toki me soittelemme yhä kahdesti päivässä yleensä aamuin illoin ja ehkä kolmannenkin kerran välissä. Joten kyllä me kommunikoimme paljon, mutta en ole kännykässä todellakaan kiinni 24/7. Sellaiseen en suostu. Minä en aio olla kännykkäni orja.
Kun olen yksin minä saan tehdä juuri niitä juttuja kuin haluan. Se on tärkeää. Sinä aikana voin huoleti pohtia omia ajatuksiani, tunteitani tai olla tekemättä kumpaakaan. Minä lataan akkujani kun olen yksin. Jos joudun olemaan ihmisten seurassa pitkään minä alan hermostumaan, napsahtelemaan ja stressaannun. Tuntikin omassa seurassani on loistavaa tai edes viisi minuuttia oman lempi biisin kanssa!
Kumppanille, kavereille ja perheelle saa joskus sanoa ei, eikä selitellä enempää. Se on vaikeaa – minä jos kuka tiedän. On kuitenkin vielä tärkeämpää voida kohdata itsensä päivittäin rauhassa ja omat ajatuksensa. Jos ihminen ei viihdy omassa seurassaan minä kysyisin: miksi et? Me emme voi aina olla rakkaidemme ympäröiminä ja jos et osaa olla yksin ehdottaisin harjoittelua tai jopa ammattilaiselle puhumista.
Tänään minä aion lukea kirjaa, syödä levyllisen suklaata ja juoda lasin viiniä vailla rihman kiertämää. Yksin olo on ihanaa.
