Olen turhautunut
Tiedättekö mistä minä ja kokki oikeasti riitelemme? Hänen yöpymisestään kaupungissa ilmoittamatta ja tietenkin humalassa. Tämä riita tulee joka kuukausi vastaan ja eilen jälleen teknisesti tänään. Tämän huippuna oli se, että olen itse syysflunssassa. Tiedättekö sen tunteen, kun pää räjähtää ja nenän voisi liittää viemäriin? Noh minä olin eilen siinä kunnossa sekä illalla kuumeeni nousi. Laittelin kokille viestiä, koska hän ei ollut saanut töistä edes tämän viikon listaa – älkää antako minun edes aloittaa mitä mieltä olen koko lafkan johdosta. Eikä tätä auta, että satun tuntemaan todella hyvin lakiasioita liittyen työntekijöiden oikeuksiin. Minua nyppii yritykset, jotka käyttävät työntekijöitään hyödyksi. Halusin siis selvittää koska hän olisi kotona. Halusin tietää, millainen viikko meille olisi tulossa.
Puoli kahdentoista aikaan herra suvaitsee laittaa viestiä, että viikko tulee olemaan hektinen mutta käsiteltävissä. Alarivillä: en tule kotiin, olen humalassa. Tiedättekö sen kylmän raivon tunteen, joka painuu keskivartaloon ja saa kädet tärisemään? Yllättäen minulla ei ollut enää kamalan kipeä olo. Sain pidätellä itseäni, etten ajanut kokin töihin haukkumaan hänet pystyyn. Enkä nyt enää puhu pelkästä mäntti sanasta vaan tällä hetkellä puhutaan itsekkyydestä, sikamaisuudesta ja puhtaasta ajattelemattomuudesta, joka alkaa riittämään. Tietoisesti jätän todella rumat sanat kirjoittamatta, olen kuitenkin hyväkäytöksinen ihminen.
Minä en tiedä milloin mieheni on ajatellut: ”alkoholia, no eihän se kipeä tyttöystävä minua tarvitse”. Meidän koiramme oli joutunut tyytymään vain todella pikaisiin pissatuksiin ja vihan puuskassa onneksi saa käveltyä yllättävän paljon, kunhan muistaa nenäliinat. Koira parka tosin oli aika loppu kun palasimme ja jouduin potemaan ärähtelystä huonoa omatuntoa. Ei ole koiran vika, että sen uusi isäntä ei tajua vastuutaan.
Tänään heräsin ja kuume oli onneksi poissa, mutta viha ei ole kadonnut mihinkään. Sitä on lähinnä voimistanut miehen soitto, jossa tuo kuvitteli voivansa pelkällä anteeksi sanalla pääsevänsä kuin koira veräjästä. Huonoja uutisia keittiöhenkilökunta – Anteeksi pyytäminen ei anna automaattista free pass lappusta. Eieieieiei. Erityisesti silloin, kun asiasta on väännetty joka helvetin kuukausi. Erityisesti kun olen ollut sairaana sohvalla ja meinannut liittyä Walking Deadin zombeihin. Olisin ollut himpskatin uskottavakin. Siitä huolimatta olin vähän siivoillut ja järjestänyt miehelleni iltapalaa. Koska minä välitän. Koska minä ajattelen hänen parastaan.
Millä tästä olisi vältetty? Puhelin! OMG! Tämä maaginen luuri, joka on liimattuna näköjään kaikkien muiden paitsi mieheni käteen. Hän olisi voinut kysyä pärjäänkö kotona. Hän olisi voinut soittaa. Hän olisi voinut jollain tapaa osoittaa, että kunnioittaa minua kumppanina. Todennäköisesti olisin pyytänyt häntä tulemaan kotiin, kyllä. Toisaalta jos hän olisi antanut hyvän syyn, olisin voinut purra hammasta yhteen ja muistuttaa itseäni siitä, että olen sairastanut vaikka ja mitä aivan omin avuin. Nyt hän ei antanut minulle edes tilaisuutta. Aamulla hän ei vihjaissut mitään sen suuntaista, että jäisi. Oikeastaan hän vihjaisi olevansa aikaisemmin kotonakin!
Kun herra tänään astuu ovesta, olen luvanut itselleni, että saan huutaa. Minä saan olla todella vihainen tuolle miehelle, jonka pää on niin paksu, ettei näköjään mikään tehoa. Eikä mikään velvoita minua antamaan anteeksi ennen kuin hän todella katuu tekoaan ja ottaa opikseen. On oikeastaan hyvin jännää tuntea itsensä näin vihaiseksi. Yleensä olen nimittäin hyvin hiljaa. En tällä kertaa. Tällä kertaa minä kiehun jo yli. Tällä kertaa minä en ota mitään puolittaista anteeksi pyyntöä, joka on unohdettu jo ensikuussa.
Myönnän, että houkutus läimäistä miestä on suuri, mutta väkivalta ei valitettavasti ole ratkaisu ja lisäksi satuttaisin vain käteni. Tässä on pahinta se, kuinka arvottomaksi hän on saanut minut itseni tuntemaan. Miksi minun pitää toistaa tätä samaa asiaa? Miksi minun joka kuukausi täytyy vähintään kerran kiivetä sänkyyn yksin – ja yleensä mahdollisimman huonolla ajoituksella – kun mieheni jää ryyppäämään kamjensa kanssa. Minulla ei ole edes mahdollisuutta lähteä mihinkään, sillä meillä on koira ja talo täynnä pieniä lapsiperheitä. Saisimme varoituksen alta aikayksikön!
