Olen kasvanut koirien kanssa ja isäni on ottanut tietyt asiat hyvin vakavasti. Kun otin Cocon tein neljä lupausta:
- Kerään 80% kakista
- Coco pääsee ulos kolme kertaa päivässä
- Coco koulutetaan hyvin sekä ennustaen tulevaa elämää.
- Jos Coco puree ketään, asia otetaan vakavasti ja lopetus on myös harkittava asia.
Kakka asia on tärkeä, koska en halua pilata kenenkään päivää kakilla sekä asumme koulun vieressä. Lenkkeilemme kuitenkin metsässä ja taajaman ulkopuolella, jotenka 20% on aika hyvä laskelma niiden osasta… Toisekseen koira tarvitsee liikuntaa ja on kohtuutonta olettaa pienen olevan umpinainen. Kolmas on vain järkevää ajateltuna, että koira on toivon mukaan elämässäni isoissa tapahtumissa ja arki on mukavampaa kun koira tietää pelisäännöt. Neljäs on tullut isältäni. Meillä oli koira nimeltä Viki, joka oli ihana ja hyvä käytöksinen koira. Eräänä päivänä se kuitenkin hyökkäsi äitini käden kimppuun kun hän oli ruokkimassa koiria. Isäni lopetti koiran välittömästi. Hän sanoi myöhemmin, että koira ei ikinä saa purra omistajaansa tai hyökätä ilman provosointia kiinni. Hän totesi, että koira joka puree kerran todennäköisesti toistaa sen ja silloin seuraamukset voivat olla pahemmat.
Eräänä päivänä olin lenkillä Cocon kanssa ja kävelin hyvän koirakaverimme kanssa kohti kotia. Juttelimme, kuinka mukavia paikalliset koiran omistajat ovat. Poikkeuksena olivat kuitenkin chihu pari sekä kaksi valkosita pikkukoiraa. Molemilla oli vakavia ongelmia agressiivisuuden kanssa ja välinpitämättömät omistajat. He antoivat koiriensa tehdä mitä vain ja parasta oli, että molemilla oli aina fleksit kun koirat syöksyivät kohti sotahuutoa kiljuen. Lenkimme päättyi ja tervehdin naapurin mukavaa mummoa. Hän sanoi, että uskaltaisi Cocoa silittää, sillä tiesi sen olevan kiltti. Välittömästi kysyin mitä oli sattunut.
Hän kertoi oman puolensa ja näytti haavaa kertoen sen tulehtuneen. Hän oli joutunut menemään päivystykseen ja antibiootti kuurille. Sanoin välittömästi, että omistaja on korvaus velvollinen. Kun hän kertoi ketä koirat olivat, tunsin raivoa. Sama koira oli hyökännyt minun ja Cocon kimppuun sekä aina kohdatessamme sain todella pelätä. Coco onneksi ei reagoi siihen mitenkään muuten kuin katsomalla koiraa: ”are you ok?”. En kuitenkaan näyttänyt sitä mitenkään vaan jäin leikkimään hänen lapsenlapsensa kanssa kun rouva kävi kertomassa pihalle tulleelle miehelle. Tämä lupasi korvata tietenkin kaikki kulut ja soitti sisälle. Pian ulos tuli koirien lenkittäjä kukkaron kanssa. Hän ei ehtinyt olla kauaakaan kun paikalle tuli nuorempi nainen. Tämä alkoi vaatia laskuja ja kuitteja. Mummo totesi, että lasku hänellä oli, mutta antibioottien kuitti oli varmaan jo poissa. Hän kuitenkin kertoi lääkkeiden maksaneen noin kymmenen euroa, kuten antibiootit yleensä maksavatkin. Kun nuorempi nainen sanoi, ettei ilman kuittia maksettaisi ärähdin, että ehkä olisi aiheellista uskoa rouvaa.
Tästähän helvetti repesi ja tämä nuori nainen alkoi karjumaan minulle. Hän lähestyi Cocoa sanoen: ”No jos mä alan sun koiraa ärsyttää ja se puree, maksatko?” Välittömästi vedin Cocon jalkani lähelle ja pyysin häntä perääntymään. Kerroin myös, että puolustautuminen oli aivan eri asia, jos koiraa alkaisi ärsyttää tai satuttaa. Heidän koiransa oli purrut kun rouva oli ollut ojentamassa kättään haisteltavaksi kun pikku tyttö ei ollut vain kerran vaan kolmesti pyytänyt häntä niin tekemään eikä paikalla ollut vanhempi rouva puuttunut tilanteeseen mitenkään. Tällöin vastuu on omistajalla.
Rouva tuli mukanaan laskut ja päivystys maksua päiviteltiin kalliiksi ja kyseltiin oliko hän ollut yksityisellä, vaikka lapussa luki selkeästi sairaala ja päivä. Naapurini nieleskeli kyyneleitä ja sopersi vain halunneensa kertoa mitä tapahtui. Nuori nainen karjui, kuinka aikuisen naisen pitäisi tietää ja niin edelleen samalla kun vanhempi nainen maksoi. Kehtasivat vielä pyytää neljää euroa takaisin. Tässä vaiheessa kerroin, että poliisia voisi kiinnostaa tapaus ja minulla ei olisi ongelmia löytää muitakin ulkoiluttajia, joilla on heidän koiristaan huonoja kokemuksia. Sain kiroilua, haistattelua ja puhdasta raivoa päälleni, mutta he lähtivät. Jääden kuitenkin haukkumaan meitä kovaan ääneen kulmalle ja kuinka syytimme pientä tyttöä. Todellisuudessa halusimme vain kertoa mitä oli tapahtunut ja saada asianmukaisen korvauksen. Rouva olisi saanut soittaa poliiseille ja oikeastaan niin olisi pitänytkin tehdä, jolloin koira olisi saatettu pahimillaan lopettaa. Kyseinen koira on nimittäin nähteni purrut omistajaansa kun tuo on koettanut estää sitä hyökkäämästä Cocon kimppuun sekä minua hihasta kun estin sitä puremasta koiraani.
Kyseiset koirat ovat rescue koiria, pieniä chihuja ja täysin kurittomia. Pienen koiran omistajana tiedän, miten vetämisen karsiminen voi vaikuttaa turhalta kun voimia on kuitenkin pitää kiinni. Olen kuitenkin ajatellut, että toivon mukaan Coco on läsnä kun saan ensimäisen lapseni. Haluan silloin, että koira kulkee nätisti vierelläni. Toisekseen muiden koirien ohittaminen ilman räyhäystä on paljon omistajasta kiinni. Kun omistaja menee asenteella: ”Jaaha koira tulee, kiva. No niin mennääs ohi” Yleensä koira pysyy rauhallisena ja hetken kiinnostuksen jälkeen jatkaa matkaa. Jos omistaja on kuitenkin jännittynyt ja panikoi, koira reagoi ja voi käyttäytyä uhkaavasti. Lisäksi meillä Flexi on ehdottomasti vain metsälenkeille ja niiltä pois tullessa Coco pysyy lyhyellä hihnalla. Kun joku tulee vastaan koira menee suoraan jalan viereen. Nämä tapaukset päästetään pitkällä hihnalla melkein kuonolle.
En tiedä mikä koirien taustalla on, mutta agressiivinen koira lapsiperheessä on minusta vain pommi odottamassa räjähdystä. Pienikin koira voi saada pahaa jälkeä aikaan. Agressiivisuutta ei koskaan tule ottaa kevyesti ja siihen tulee puuttua pian. Nämä koirat ovat kuitenkin olleet tälläisiä jo kolme vuotta eivätkä omistajat tee asialle mitään. Omalla kerrallani annoin mennä ohi, koska koirat olivat vasta saapuneet. Neuvoin kutienkin ottamaan yhteyttä paikalliseen ongelma koira kouluttajaan. Selkeästi ei olla otettu. Tästä syystä tein eläinsuojeluun ilmoituksen ja lenkki kaverien suostumuksella liitimme useamman nimen paperiin.
Koira on paras kumppani, mikä ihmisellä voi olla. Koira ei kuitenkaan saa ikinä hyökätä kiinni. Siinä menee minun rajani. Koira on eläin ja se on parasta muistaa aina. Ne tuovat iloa elämäämme, mutta olemme niiden teoista vastuussa – aina. Lisäksi asenne ratkaisee paljon ja jos tämä perhe olisi hoitanut asian asiallisesti, en varmaan muistelisi sitä yhä verenpaine nousseena.
Paras kaverini oli terrieri, joka oli kaikissa metkuissa mukana. Sain hänet kun olin kaksi ja jouduin luopumaan 14 vuoden ystävyyden jälkeen. Hetki oli pahin elämässäni, mutta olin velkaa parhaalle ystävälleni edes kivuttoman kuoleman.
