Tässä kuussa on koettu niin monen moista tunnetta remontin suhteen. On ollut iloa, surua ja välillä ihan puhdasta epätoivoa. Emme ole kokin kanssa edes riidelleet vaan vuoron perään toinen on kantanut. Kokki on tehnyt paljon enemmän kuin minä. Ollaan rehellisiä ja myönnän suoraan, että isot remontit eivät ole minun vahvuuksiani. Olen ultimaattisen hyvä ymmärtämään ikean ohjeita sekä keksimään pikku ratkaisuja hankaliinkin ongelmiin, sekä kiusaamaan putkimiehen pomoa kunnes mies tulee paikalle kun olen ollut useamman viikon ilman vettä. Lisäksi olen ollut niin hyvä pennin venyttäjä, että saamme myös vaihtaa pistorasiat sekä maadottaa osan. 

Keittiö on ollut nyt meillä viikon ja rakastan sitä. Se on niin kaunis, se on niin toimiva ja ennen kaikkea: TISKIKONE. Istuin ensimäisenä iltana sen edessä ja kuuntelin parituntisen ohjelman haaveillen kaikesta. Kokki katsoi kuin hullua, mutta antoi minun nauttia hetkestäni. Kun isoin oli tehty pidimme pari päivää vapaata ja kävimme hänen äitinsä luona. Tästä on tulossa aivan oma postauksensa – no worries. Lisäksi saimme vihdoin tavatart ulos yhdeksästä neliöstä, mutta vasta eilen koti alkoi näyttää kodilta. Meillä on enää kaksi lihalaatikkoa täynnä tavaraa ja siis kokki on muuttanut tässä hässäkässä myös tänne. Vuokrasopimuskin on allekirjoitettu ja olemme etsineet kokin työkaupungista halvalla myös parkkiruudun. Kiitos internet. 

Yksi iso haaveri kuitenkin on käynyt. Eikä se ollut edes muuten kuin osittain remontin syy. Ylähampaani alkoivat sattumaan KOVIN eräänä päivänä ja silti en päässyt kunnalliselle. Ei ollut hätää kun ibumax auttoi kolmeksi tunniksi ja kykenin syömään varovasti. Kiitos kesälomat tästä btw. Olisin päässyt sisään kuukauden päästä. Soitin nopeasti yksityiselle ja olin aamulla sisällä. Eikös muuten kokki ollutkin sitten ainoalla autolamme sukuloimassa ja täysin saavuttomattomissa. Onneksi isäni pelasti tilanteen ja pääsin lääkäriin, jossa ylävisuri revittiin pois. Olin niin valkoinen, että lääkäri komensi minua olemaan pyörtymättä. Hänen uransa aikana kukaan ei ollut pyörtynyt, joten minäkään en saisi. Noh tästäkin seikkailusta lisää myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut kuukausi… millainen en osaa sanoa. Eilen saatu 160 senttinen sänky tosin ei olisi voinut tulla nopeammin. Nukuimme onnellisina omilla puolillamme ja nautimme 200 euron sijoituksestamme tempurin patjasta. Kokin työn vuoksi on tärkeää, että hänen selkäänsä tuetaan yöllä hyvin ja en minäkään pistä pahakseni. 

Nyt alan näpyttää pidempiä postauksia ja jätän teidät odottamaan. Okei huomiseen ja ylihuomiseen vain, koska haluan olla taas ajantasalla.