Art of striptease part 3

Ensimmäisen ja toisen osan voitte lukea linkkien takaa.

Kokki oli innoissaan kuin pieni poika, mutta istuimme hetkeksi sohvalle. Rintaliivikorsettihöskäni esti minua rentoutumasta, mutta ainakin näytin hoikalta! Minulle tarjoiltiin lasi viiniä ja lisäksi Kokin lempi alkoholia, jonka nimeä en muista. Se oli kovin persikkaista ja nautin siitä huomattavasti vahvempana kuin mies itse. Juttelimme niitä näitä ja kokin käsi eksyi jatkuvasti polvelleni. Tunsin jännityksen pienen kutinan mahassani. Lopulta kokki itse kysyi, millaista musiikkia haluaisin ja laittaisiko hän kynttilät päälle. En voinut olla nauramatta, sillä hän kysyi juuri kun olin keräämässä rohkeuttani nousta ja hoitaa nämä asiat itse. Minun olisi pitänyt tajuta, että omatoimisuuteni on pannassa hänen luonaan. 

Lopulta Marilyn Monroe lauloi ja valaistus oli muuttunut hämyisemmäksi. Pehmeä ja hieman hämyinen valaistus on paljon seksikkäämpi ja armeliaampi kuin kova kattovalo. Oman mukavuuteni ja kokin silmien vuoksi halusinkin juuri hieman hämärää. Lisäksi strippauksen kuuluu olla kiusaavaa. Aloitin tietenkin paidastani, joka paljastaisi lopulta vain käteni. Kiusoittelin häntä kunnolla rusetilla ja huomasin miehen ottaneen asennon kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kun rusetti oli auki avasin paidan napit hitaasti. Lanteeni keinuivat automaattisesti musiikin mukana ja lauloin hiljaa sanoja. Jännitykseni oli kadonnut kun huomasin kokin innostuksen. Kun puraisin huultani mieheni urahti! Urahti! Aivan kuin hän olisi ollut luolamies tai barbaari. Pelkkä ääni oli latautunut halusta vain nousta ja repiä vaatteeni pois. Hän kuitenkin käyttäytyi ja tuijotti minua hypnotisoituna. 

Paita solahti olkapäiltäni lattialle kauniisti ja siirsin sormeni kynähameeni vyötärölle. Keinuin hetken ennen kuin aloin valuttamaan hametta alas H-I-T-A-A-S-T-I samalla kääntyen selkä häneenpäin ja kumarruin  kun hame työntyi nilkkoihini. Kokki huokaisi kun suoristauduin ja aloin avaamaan rintaliivieni kuutta hakasta. En kiirehtinyt vaan ajoitin vaatteideni vähenemisen musiiikin tahtiin. Käännyin kohtaamaan Kokin kun hakaset olivat kaikki auki. Sujautin käteni ulos vielä ja tiputin koko komeuden alas. Rintani ovat upeat ja kokki nytkähti niitä kohti, mutta painoi selkänsä tiukasti sohvaan takaisin. 

Painoin varoen korkokenkäni hänen sisäreidelleen selkeästi kohonneen miehuuden vierelle kun rullasin stayupit nilkkoihini ja annoin Kokin ottaa sukan ja kengän pois. Toistin saman ja sain tanssahdella kauemmas, sillä olin joutua kiihkeään syleilyyn. Heilutin kiusaavasti sormeani ja virnuilin kuin paholainen. Käännyin jälleen ympäri ja ajoitin pitsiunelman oton täydellisesti. Lopulta kävelin Kokin luokse ja istuin hajareissa tuon syliin. 

”Lupaathan tehdä ton uudelleen?” Kokki kysyi ääni hengästyneenä kun hän oli suudellut kaulaani ja kädet ahmineet ihoani. ”Lupaan”, sanoin hymyillen, sillä meillä oli jo kiire vähentää Kokin vaatteet. Seksi oli upeaa ja tajusin ejakuloineeni! Olin aivan punainen sen vuoksi, mutta kokki ei ollut moksiskaan. Hän vain suukotteli minua kertoen jokaiselle kohdalle kuinka jumalainen se oli.

Nyt minun täytyy siis jo mietitä seuraavaa strippausta – kuinka ihanaa! 

a27e6ec4cdd0b91c35d96faa16651a1e.gif

 

Suhteet Oma elämä Seksi Höpsöä

Meghan Trainot – No

Rakastan musiikki videoita. Voin katsella niitä pitkänkin aikaa ja hyvä musiikki on aina tervetullutta listoilleni. Tänään alkoin selailemaan maagista Youtubea uuden toivossa ja löysinkin jotain mukavaa! Meghan on jäänyt minulle jostain rimputuksesta päähän, jonka löytäisin jos haluaisin googlettaa. En kuitenkaan halunnut sitä päähäni, jotenka puhutaan vain tästä videosta ja sen lyriikoista.

Ensinnäkin: aihe on ajankohtainen ja tärkeä. Naisella on oikeus kieltäytyä miehen seurasta, jos häntä ei kiinnosta. Ei, pitäisi olla tarpeeksi tuttu käsite meille kaikille. Valitettavasti se tuntuu katoavan baaritiskillä ja lattialla miesten päästä kun kohteena on nainen herkullisen pienessä hameessa tai topissa. Sitten myöhemin syy mahdollisille väärin käytöksille voidaan vierittää naisen niskoille – ei yhteiskunnan saatikka miehen! Hyihyi, pois sellainen ajatus minusta. 

Olen usein kohdannut tilanteen, jossa ainoastaan se, että teeskentelen seurustelevan kaveri poikani kanssa häivyttää ahdistelijat. Kun menen baariin minula on mukanani ohut sormus, jonka voin sujauttaa vasempaan nimettömääni tarvittaessa. Minun ei pitäisi tarvita tehdä näin, mutta joskus ainoastaan se, että kuulun toiselle miehelle on este. Aina ei edes sekään. Enkä minä ikinä lyriikoiden mukaan nuolaisisi huuliani tai tekisi muutakaan seksuaalista. Lut yllä olevan kappaleen viimeiset kaksi lausetta uudelleen. 

Biisi on tarttuva ja mielestäni suhteellisen hyvä sanoitukselliselta arvoltaan. Kun kuitenkin katselin videota, mietin oliko ohjaaja ollut vähän laiskalla päällä. Videosta olisi voinut saada todella hyvän ja kiinnostavan! Esittää näitä tilanteita, mutta vaikka nainen laulaa oikeudestaan sanoa ei on hänen oltava silti seksikäs. Verkkosukka housut ja taustatanssijoiden alusvaatemaiset vaatteet ovat ihan fine – jossain muualla kuin minun päässäni. Tanssi on hauskan näköinen ja saatankin harjoitella sen itse, mutta silti minua ärsyttää videossa juurikin tämä omalla tavallaan viestittömyys. Käden heilutus ei:n merkkinä on vain aika köyhää. 

Ajattelin laitella blogiini romantiikan vastapainoksi vähän enemmän juttuja videoista, sarjoista, peleistä ja muista asioista, jotka oikeasti ovat iso osa elämääni. Parisuhde on ihanaa, mutta olen paljon muutakin kuin kokin tyttöystävä. 

Kulttuuri Musiikki Suosittelen Syvällistä