Thanks Tinder! pt. 3

Teksti käsittelee seksiä ja en suosittele sitä herkimille tai alle 18 vuotiaille

Kokki jaksoi hieroa minua alle kymmenen minuuttia. se ei lupaillut hyvää nautintoni suhteen. Hän käänsi minut, suuteli suutani, kaulaani ja rintojani. Rintani eivät ikinä ennen olleet niin valmiit kosketukselle. Olin aina kuvitellut, että rintani eivät tuottaisi minulle mitään nautintoa. Kuinka väärässä olinkaan. Kokin suudellessa, imiessä ja näykkiessä minua huomasin huokailevani nautinnosta. Olin pikkuhousuja lukuunottamatta alasti ja mies puolestaan oli pitänyt kaikki vaatteet yllä. Tosin paksu villapaita sai kadota nopeasti hänen yltään tpaita seuranaan. 

En ikinä odota miehiltä paljoa seksin suhteen. Ottaen huomioon, kuinka huonosti minua on kohdeltu se on ymmärrettävää. Odotin, että tälläkin kertaa kokki vain tarkistaisi kosteuden ja tulisi sisään. Nyt kun muistelen sitä, koko ajatus tuntuu absurdilta. Kevyen kosketuksen sijaan kokki suuteli nilkkojani, sileitä sääriäni ja sisäreisiäni. En oikeastaan kuullut edes mitä hän kysyi, mutta yllättäen pikkuhousuni lähtivät ja hän makasi jalkojeni välissä suudellen klitoristani. Olin shokissa. Suuseksi ei ole ollut itsestään selvyys, tätä ennen vain yksi mies on nuollut minua ja sekin oli lähinnä hätäistä. Tällä kertaa jalkojeni välissä oli mies, jonka parta kutitti herkää ihoani ja huulet sekä kieli vuoroin imivät klitoristani sekä kävivät sisälläni. Klitoriksen löytyminen ilman suunnan näyttämistä oli muuten lottovoitto. 

Ensimäinen orgasmini oli upea. Eikä kokki kiiruhtanut laisinkaan ylös. Vasta toisen jälkeen hän nousi yltäni hakemaan hänelle mieluisia kondomeja. Minä sain kerätä hetken hengitystä. Olin taivaassa. Odotin hänen pyytävän minua ottamaan itseltään suihin, sillä lähes aina sitä on minulta lähes vaadittu. Hän oli kuitenkin niin kova, että heti ensimäisellä kerralla olimme tositoimissa. Hän suuteli niskaa, kaulaa ja leikki korvallani. Itseasiassa huomasimme lopulta, että toinen korvakoruistani oli irronnut ja en ole vieläkään löytänyt sitä. 

Kävimme useamman asennon läpi kuin ikinä ennen. Hän huokaili kuinka seksikästä oli kun nautin hänestä, hän kannusti minua koskemaan itseäni ja välillä taas vei oman kätensä klitorikselleni. Lopulta meidän oli pidettävä vesitauko kaiken sen huohottamisen, suutelun ja muun välillä – hän oli yhä kovana koko ajan. 

Seuraava kerta sai alkunsa sohvalla, johon olimme käpertyneet katsomaan netflixistä jotain. Hän aloitti suutelun, kiusoittelun jo hyvissä ajoin ja lopulta kaatoi minut sohvalle toistaen nuolemisensa. Orgasmien määrä oli järkyttävä. Hän oli varovainen, huomasi kehostani mitä halusin ja jopa veti minua hiuksista, josta en ikimaailmana olisi uskonut nauttivani niin paljon. Hän luki minua kuin avointa kirjaa vuoteessa. Enkä uskonut minkään voivan mennä pieleen. Kunnes kuulin kohtalokkaat sanat: ”Kondomi on luikahtanut sun sisälle. Haluatko, että otan sen pois vai teetkö itse?” Perkele.

Viini auttaa teitä seuraavassa osassa, joka yllätti jopa minutkin. 

 

tumblr_nihwdtxmro1stncygo1_500.gif

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi

Thanks Tinder! pt.2

Kokki suuteli minua hyvin. Hänen partansa kutitti ja raapi herkkää ihoani, mutta se ei haitannut. Oikeastaan se tuntui hyvältä. Hän ei myöskään tunkenut kieltään kurkustani alas, sillä sellainen lähinnä ahdistaa minua. Jos haluan, että minut nuollaan pussailen koiraani. Päädymme sängylle ja olo oli melko kiihkeä. Minä kävin kuumana mieheen, jonka kanssa tunsin kykeneväni olemaan oma itseni. 

Yksi asia, joka sai minut todella pitämään hänestä, oli koirani huomioiminen. Hän oli antanut lasagnesta nuoltavaa, tarkistanut ettei mikään ollut liian kuumaa ja jutellut tälle pienelle eläimelle. Tie minun sydämeeni kulkee tassujen kautta ja voi pojat kuinka paljon koirani pitikään hänestä! Kun olimme sohvalla mies ei pannut pahakseen pienen koiran välissä oloa. ”Mulla on kaksi kättä, molemille yksi”, sydämeni suli. Lisäksi hän muisti huolehtia koirastani kun olimme vuoteella suutelemassa: ”viedäänkö tuo ensin lenkille?” 

Entiset heilani eivät ikinä lähtenyt kanssani lenkille, saatikka kylmään ilmaan! Kokki oli pakannut mukaan pipon, sormikkaat ja hyvän takin! Hän oli suunnitellut kävelevänsä kanssani. Enkä ikinä ennen ole kävellyt kenenkään kanssa käsi kädessä lenkillä. Kukaan ei ole tarttunut käteeni ja pidellyt sitä koko matkan tai ottanut kainaloonsa (meidän koko eromme on btw. täydellinen, sillä sujahdan hänen kätensä alle täydellisesti). Minun sydämeni löi tuhatta ja sataa. Tälläisestä olin haaveillut. Kävelyistä koiran kanssa käsi kädessä, katseista ja ujoista hymyistä sekä suudelmista keskellä lumipyryä. Eikä koirani luonnolliset ulosteet ja niiden poimiminen edes nolottaneet, sillä hän otti hihnan minulta tarjouduttuaan ensin hoitamaan homman, mutta tämä nainen kyllä korjaa oman koiransa kakat. 

Kun pääsimme sisälle posket punaisina nenät hieman valuen, olimme pian takaisin makuuhuoneessa. Suuteleminen ja kiehnääminen jatkui kunnes hän pyysi saavansa hieroa minua. Epäröin hetken, sillä yhteiskuntamme säännöissä ensitreffeillä seksin harrastaminen on muka pahasta. Luonnollisesti totesin ajatuksen olevan naurettava. 

Seuraavaan osaan suosittelen lisää viiniä, kylmää sellaista sillä meno menee kuumaksi.

tumblr_nic3ptOQxN1re36q7o1_500.gif

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus