My Lover

Elämässäni on sentään yksi asia, mitä minun ei tarvitse etsiä: rakastajaa. Ei, minä en tunne tätä miestä kohtaan mitään muuta kuin himoa. En vain pidä fuckbuddy tai friends with benefits nimistä. Ne ovat niin… Ei minunlaisiani. Seksissä saa olla vähän romanttinenkin vaikkei romantiikkaa suhteessa olisi muuten laisinkaan ja viestit ovat tyyliä: ”Mun tekee mieli”. 

Rakastaja löytyi, yllätys yllätys, tinderistä. Aloimme ensin näkemään ihan seurustelu mielessä, mutta meidän luonteemme eivät vain kohtaa. Hän on hyvin kylmä ihminen yleisellä tasolla eikä osaa arvostaa minun empatiaani. Hän myös pelkää porkkanoita kuollakseen ruuassaan, joten… Nope. Tosimies syö kasviksia ja kyllä, tämä oli ratkaiseva osa päätöstäni. Mutta huomasimme, että seksissä olemme hyvin toimeentulevia. Koska me molemmat olemme sinkkuja ei mikään estänyt meitä viettämästä öitä yhdessä. 

Niimpä herra on vähintään kerran kuussa hypännyt bussiin ja löytänyt tiensä luokseni. Alkutilanteessa en saanut orgasmia sitten millään, kiitos entisten huonojen suhteiden. Kuvittelin, ettei se ollut edes mahdollista. Hän kuitenkin paljastui rakastajana äärimäisen hyväksi ja helläksi sekä äärimäisen innokkaaksi kokeilemaan mm. vibraattorin ihmeellistä maailmaa. Ensimäisen orgasmini saavutin kun hän oli viettänyt lähemmäs tunnin suudellen kaulaa, niskaani ja hieroen minua kaikkialta ennen mitään muuta. Nykyään huomaan tulevani yhdessä vietettyinä aikoina lukuisia kertoja. Olen myös alkanut rohkeaksi ja vaadin omani epäröimättä hetkeäkään. 

Kiitos entisten miesten, itsetuntoni oli nollalukemissa seksikyyteni osalta. Viimeksi kun näimme pukeuduin hepeniin ja laitoin mies paran kiemurtelemaan viikon ensin viesteillä ja lopulta sängyssä. Olen uskaltanut ehdottaa asioita, joita olen halunnut kokea ja jopa alkanut lukemaan seksistä kiroja. Tästä tunnistaa lukutoukka piirteeni niin selkeästi – jos innostun jostakin luen lukemattomia kirjoja!

Tänään tyrskäytin kahvit lähes tietokoneen näytölle kun sain viestin: ”Mä haluan sitoa sut sänkyyn kiinni ja tehdä sut hulluksi orgasmeilla. Luuletko, että olisit valmis siihen?” Koska suhteemme koko ajan olen vain alkanut luottamaan hänen seksin suhteen enemmän ja enemmän vastaus tuli sekunneissa: ”olen”. 

Ja naiset, on ihan okei tiedustella mieheltä aamulla koska hän aikoo lähteä. Me emme ole viettänet 12 tuntia yhdessä ja siihen olemme tyytyväisiä. Jokaisella naisella pitäisi mielestäni olla rakastaja, joka opettaa miltä tuntuu hyvä orgasmi ja jonka kanssa voi kokeilla kaikkea pohtimatta miten se vaikuttaa miehen mielipiteeseen sinusta. Sillä kun ei ole väliä. 

Seksi on mukavaa, mutta sekin vaatii harjoitusta ollakseen loistavaa!

 

tumblr_mliqgvpxq71qmkzuao1_250.gif

tumblr_mliqgvpxq71qmkzuao2_250.gif

tumblr_mliqgvpxq71qmkzuao3_250.gif

 

tumblr_mliqgvpxq71qmkzuao5_250.gif

 

tumblr_mliqgvpxq71qmkzuao7_250.gif

tumblr_mliqgvpxq71qmkzuao8_250.gif

Suhteet Oma elämä Seksi

The one part 3

The NOT one part 3 

Yeah… Nuolaisin aivan liian aikaisin. Keskiviikkona aloin huomaamaan, kuinka viestit olivat lähes aina minun puoleltani. Maanantainen leijuminen tuli taivaalta alas viimeistään perjantaina kun herrasta ei kuulunut M I T Ä Ä N. Nyt on kulunut viikko ja viestit ovat kuolleet. Harmittaa, todella paljon itseasiassa. Ei niinkään se, että mies ei ollut kiinnostunut. Ehei, se on ihan ok! Aina ei voi vaan natsata, mutta minua syö se, ettei hän sanonut mitään. ”Musta tuntuu, ettei tää toimi meidän välillä”. ” Ok, selvä homma, oli kuitenkin kiva tutustua!” See? Ei se niin vaikeaa olisi ollut! Lähinnä minä ehdin ihastumaan, mutta en muuta.

Perjantaina laittauduin sitten ekstra tunnin kaverini synttäreitä varten ja saanen sanoa: Dam I looked hot! Minun terapiaani on hiusten laittaminen ja meikkaaminen sekä oikeat kengät. Mikään ei nostata mun itsetuntoa kuin punainen huulipuna ja pieni keinunta kävelyssä. Kyllähän minua kirpaisi, sillä luonnollisesti pohdin teinkö jotain väärin? Totesin kuitenkin, että jos kaveri olisi ollut oikea hän olisi luonut aikaa minulle. Eikä aikaakaan kun huomasin kouluani käyvän kaverin katseen viipyilevän minussa. Sanotaanko nyt, että minun flirttiäni on ujo vilkuilu ja hymy. Vodka toisinaan antaa rohkeutta sanoa jotakin, mutta koska harvemmin juon… Olen se hiljainen tyttö taustalla, jonka suuuri unelma on saada selvää seuraa. Mutta nyt, aijaijai. Viattomia hipaisuja, kevyt lantio pumpsaus, naurua… Ihmettelin pääni sisällä oliko ehkä Angelina Jolie varastanut kehoni. 

Ilta päättyi miehen kämpille, jossa katsoimme humalaisille sopivan sekalaista elokuvaa. Kumpikaan ei tiennyt juonesta mitään. Jotenkin se liittyi länkkäreihin ja ninjoihin…. Mutta elokuva kalpeni sille ujolle käsien pitelylle, kainalossa ololle ja lopulta ujolle suudelmalle. Minä lähdin asunnosta lentotilassa. 

En ole aivan varma, mitä teen tämän asian kanssa. Olo on yhä hieman hämmentynyt, mutta lämmin. Hassau miten se, että toinen mies käänsi selkänsä sai toisen avaamaan kätensä. Perjantaisia pikkujouluja odotellessa… Onnistuin järjestämään meidät ninjasti samaan pöytään. 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Syvällistä