Puhelin langat laulaa….
Minulle ja kokille on muutamassa viikossa muodostunut selkeä rutiini puhelimessa. Whatsapp on ihana väline, mutta me molemmat haluamme suhteellisen hyvän työrauhan. Jotenka päivän aikana emme viestittele muutamia viestejä enempää. Kuvan saatan laittaa ja kertoa hauskan kommelluksen, mutta muuten annan täyden työrauhan. Hän tekee aivan samaa. Se toimii.
Ensimäinen puhelinsoitto on suoraan vuoteesta heti herättyä. Uninen käheä miesääni toivottaa minulle hyvää huomenta, kyselee mitä ajattelin tänään tehdä ja pyytää kannustus suukkoa sängystä nousemiselle. Minä nauran hyvän tuulisesti, vaikka olisin ollut hereillä jo tunteja tai itsekin vasta noussut. Teemme molemmat yömyöhään töitä, jotenka yleensä nämä puhelut ovat puolenpäivän aikoihin. Yleensä juttelemme tulevasta päivästä, kerromme pitävämme toisistamme ja sitten pohdimme yhdessä aamiaisiamme. Minä kutsun niitä aamu treffeiksi. Minä keitän vähintään teetä, jotta voin kuvitella olevani hänen kanssaan samassa pöydässä kun puhelimen toisessa päässä mies imuroi kahvia itseensä.
Yleensä tämä puhelu on noin puolentunnin mittainen ja sitä tauottavat rennot tauot kun selaamme uutisia yhdessä ja kerromme niistä toisilemme. Katsomme myös sään ja nauramme koirani uusimalle tepposelle. Kun painan punaista luuria viimeiset sanat ovat lähes poikkeuksetta: ”Pidä loistava päivä ja mä ajattelen sua”.
Seuraava puhelinsoitto on yleensä illalla kun Kokki on päässyt kotiinsa tai matkalla sinne. kerromme miten päivä meni, mitä todellisuudessa teimme ja juoruamme häpeämättömästi. Olemme osa toistemme arkea, vaikkemme edes tuntisi puolia näistä ihmisistä, joista puhumme. Jos on ollut rankka päivä tsemppaamme toisiamme ja yleensä siihen liittyy hölmö selfie tai vastaavaa. Saatamme myös katsoa jakson jotain sarjaa puhelimet kuumina ja flirttailla hieman. Lähes aina menemme samaan aikaan vällyjen väliin ja juttelemme kunnes toisen silmät eivät pysy enää auki ja haukotus on tarttunut toiselle puolelle linjaa. Olen jopa kerran nukahtanut handsfree napit korvissani herätäkseni useamman tunnin päästä hänen kuorsaukseensa. Hän ei ollut halunnut sulkea puhelinta. Hassua miten hölmöksi ihastuminen ihmisen tekee.
Vaikka toisen luokse ajaa alle puolessa tunnissa on arki niin kiireistä, että nämä varastetut hetket ovat kalliita. Tänään minä ajan sinne kassissani itse tehtyä kanasoppaa ja kirja, jonka haluan hänen lukevan. Nukun hänen kainalossaan ja suukotan hänet aamulla töihin. Motiivinani toimii puhdas ikävä ja järkyttävä halu painua toisen ihoa vasten.
