Se kerta kun kinasimme
Ainoa asia, josta emme ole olleet kokin kanssa yksimielisiä on hänen tietokoneensa ja pöydän sijainti. Miehen mielestä sen kuuluu olla olohuoneessa, jotta hän voi pelata minun uniani häiritsemättä. Minä en vain pääse yli siitä, kuinka ruma kyseinen windows on. Sille on syynsä miksi olen brändi uskollinen applelle ja myönnän muotoilun olevan yksi iso osatekijä. Noh kun sitten kokki kantoi työpöytänsä olin shokeeraantunut. Valehtelematta, saatikka liioittelematta, se vei 1/4 KOKO olohuoneesta. Eikä olohuoneemme ole mitenkään hullumman kokoinen. Pöytä oli suunniteltu toimistoon ja se näkyi. Minä laitoin jalan maahan ja ilmoitin, että joko pöytä on makuuhuoneessa tai poissa. Kinasimme asiasta puolituntia kunnes kokki näki vähän järkeä. Hän ei käyttänyt puoliakaan pöydän tilasta ja se oli todella epäkäytännöllinen.
Lopulta päädyimme antamaan kokin pöydän vanhemilleni, ostamaan uuden ikeasta ja sain kestää Kokin kiroilut ilomielin kokoamisessa. Miehellä muuten paloi muutama kerta käämit. Minä piilouduin makkariin hymyilemään ja jynssäämään omaa pöytääni putipuhtaaksi sekä paijaamaan Maciani, josta tälläkin hetkellä menee ainoastaan virtajohto ja kaikki muu on langatonta – ah. Olemme todella erimieltä muuten tietokoneiden käyttöjärjestelmistä kokin kanssa ja se on yksi asia, josta emme keskustele. Intohimo juoksee hieman liian syvällä.
Tätä kinaa lukuunottamatta emme ole riidelleet koko remontin aikana. Tottakai välillä on tullut äksyiltyä ja toinen on nopeasti tajunnut ehdottaa joko ruokaa tai nokosia. Yleisesti ottaen toinen on tehonnut ja pian ollaan taas oltu sulassa sovussa. Välillä keskustelemme joistain ratkaisuista, mutta kunnon riita on jäänyt täysin pois. Minusta se on hyvä merkki siitä, että kommunikaatio toimii. Toki joskus asiat ärsyttävät, mutta niistäkin koetetaan sanoa nätisti ja kehittävästi. Kokki on myös alkanut vähentämään kiroiluaan ja pyytää jopa anteeksi rajua V-sanan käyttöään kun huomaa paheksuvan katseeni. Itse koetan pitää nimittäin mahdollisimman puhtaan suun ja lähinnä sanon hitto tai perkele kun sattuu. Minusta kiroilu on vain niin tarpeetonta ja huonon sanavaraston merkki.
Välillä olen löytänyt itseni miettimästä: voiko näin hyvin oikeasti mennä? Miten minä olen saanut tälläisen miehen? Eikö normaaleissa parisuhdeissa pitäisi riidellä? Sitten kysyn itseltäni: tuntuuko tämä sinusta hyvältä ja aidolta? Juu. Sillä selvä.
