The one part 2
Saanen sanoa: oh wow. Kaveri lähti lähes 12 tuntia sitten ja minä olen täällä paistanut kuin pieni aurinko. Pelkäsin, että saisin viestin, jossa todetaan olleen kivaa, mutta jatketaan ystävinä. Päin vastoin. Mun pääni on yhä melko sekaisin, vaikka me vain halattiin. Oikeastaan olen siitä aika iloinen, sillä hyperventiloisin varmaan täällä pahemmin jos oltaisiin suudeltu.
Mikä minut sai sitten tämmöiseksi?
- Kuinka mies käyttäytyi mun koiraani kohtaan ja omaansa – kysykää keneltä tahansa koiran omistajalta, kuuumaa, kuuma kamaa
- Tuoksu – mulla on uskomattoman tarkka nenä, jotenka hyvän tuoksuinen mies saa mun polvet vapisemaan.
- ”Saanko mä halata?” – Hieman huonoja kokeneelle tälläinen kysymys merkitsee paljon. Kaveri tosin ei tiedä sitä.
- Ne rintalihakset – mun sydämessäni on suuri, suuuri, paikka harteikkaille ja lihaksikkaille miehille.
- Unohdin kellon – kaksi ihanaa tuntia oli aivan liian vähän.
- Halaukset – Aivan kuin olisi palannut alakouluun kun innostuu näistäkin. Hän kuitenkin halasi lujaa, tuoksui hyvältä ja ei päästänyt heti irti. Minun oloni oli jopa turvallinen.
Koko illan ollaan viestitelty. Kaveri on töissä ja salaa vilkuilee kännykkäänsä. Mä olen saanut kysellä kaikenlaista ja hän vastaa aina mahdollisimman nopeasti kun vain kykenee. Mun hymyni on levinnyt jokaisen vastauksen myötä. Edellinen heila oli kyllä saman tyyppinen, mutta meissä oli suuria eroja. Hän ei hakenut ensinnäkään vakavaa suhdetta. Minä taas olen kyllästynyt sinkkuiluun ja koen olevani valmis tutkimaan varatun ihmisen elämää ja samoin on tämä herra. Hän on kyllä kokenut pitkiä suhteita, mutta häntä ei haittaa minun kokemattomuuteni. Hän on vastaillut kysymyksiini suhteellisen samalla tavalla kuin itse olisin tai tuonut uusia näkökulmia.
Eli minä taidan olla oikeasti ihastunut. Kuinka outo tunne. Olen vuosikausia vartoinut sydäntäni ja en edes ole todella ollut valmis sitoutumaan. Koko kesän olen kastellut varpaitani hieman, mutta nyt tuntuu tulleen vastaan se ensimäinen ja potentiaalisin mies. Minä todella odotan innolla seuraavaa tapaamista, okei ei valehdella, seuraavaa viestiäkin!
On kuitenkin myönnettävä, että yhä epäilen itseäni. Olen saanut nokkiini niin pahoin, että toisinaan luottaminen on vaikeaa. Lisäksi pelkään omaa vajaavaisuuttani. Pelkään hänen reaktioitaan minun menneisyyteeni. On hyvin pelottavaa antaa itsensä ihastua tietoisena siitä, että ei voi vaikuttaa toiseen osapuoleen.