Vanhoista arvista
Kokin kanssa olen huomannut, että sieluun asti revityt arpeni ovat alkaneet umpeutumaan hiljaisella tahdilla. Ennen kuvittelin, että seksuaalisesta väkivallasta kärsineet voivat asian puituaan ja järkeistettyään unohtaa koko jutun. Alkoholistin tuottamat pettymyksetkin luulin jo käsitelleeni. Periaatteessa kyllä, todellisuudessa ei. Arvet ovat pysyviä ja mikään kosmeettinen kirurgia ei pääse niihin käsiksi, koska ne ovat minun sielussani, kun parempaa paikkaa en keksi niille.
Kaksi raiskausta lyhyen ajan sisällä sekä lapsuudesta asti koettu pettymysten jatkumo teki minusta hyvin varovaisen ja pidättäytyvän. Sitä ei ehkä olisi arvannut tavasta, jolla deittailin ja harrastin yhden yön juttuja. Kukaan näistä ei kuitenkaan päässyt lähelleni ja orgasmit kaikki olivat feikattuja. En kyennyt rentoutumana. Olin jatkuvasti valmiina puolustautumaan. Tietoisuuteni soti tunteiden kanssa ja lopulta lähes annoin suhteiden olla. Oli helpompaa jättäytyä pois kuin taistella jatkuvaa vääntöä pääni sisällä.
Ensimäinen rakastajani, pääsi läpi jollain tasolla. Kun aiemmin miehet eivät olleet kiinnostuneet juurikaan nautinnostani, hän käänsi pöydän ympäri. Yhtäkkiä minä olin keskiössä ja olisin halunnut paeta. Varmasti olisinkin, ellei suhteemme olisi muuttunut puhtaasti fyysiseksi. Minun ei tarvinnut välittää hänen tunteistaan ja se oli jotenkin vapauttavaa. Nykyään kutsun häntä pääni sisällä boytoyksi. Hänen sinnikäs työnsä minun orgasmini eteen palkittiin neljännellä kerralla kun taivaat avautuivat. Sen jälkeen sain nauttia tunteesta aina kun tapasimme ja enää en edes osaa sanoa kuinka monesti. Ensimmäinen orgasmini miehen kanssa kuitenkin vapautti jotain. En ollutkaan rikki. Minäkin kykenin saamaan orgasmin partnerin kanssa kun aiemmin se oli ollut mahdollista vain harvoin yksin.
Kun kokki sitten tuli elämääni hän rysähti läpi. Olin ehkä avautunut aivan uudella tavalla seksin suhteen, mutta luottamusta ei ollut laisinkaan. Ensimäisellä tapaamisellamme kokki kuitenkin hämmensi minut täysin. Hän oli rakastajana uskomaton ja kun jokin meni hullusti, hän otti vastuunsa. Kun hän kuuli minun arvistani hän ei kohdellut minua mitenkään uudella tavalla. Hän ymmärsi kuitenkin miksi seksistä puhuminen on minulle haaste. Hän ymmärsi miksi hän toisinaan huomaa, etten välttämättä haluaisi seksiä, mutten sano mitään. Hän on antanut minulle tilaa ja opettanut, että on ok, sanoa ei. Hän ei hylkää minua vain, koska jonain iltana en haluakkaan. On myös ok, pyytää häntä käyttämään liukkaria tai oikeastaan pyytää häneltä mitä vain. Hän nuhteli minua, kun en kertonut kuivien huulieni olevan oikeasti kipeät ja käskenyt häntä ajamaan huoltoasemalle ostoksille! Viime yönä hän kysyi miksen ole ikinä itkenyt hänen kanssaan kun katson ohjelmia tai sarjoja kun myönnän puhelimessa niin tekeväni – yksin. Kerroin, etten ole ikinä oikeastaan uskaltanut itkeä muiden kanssa. Hän hörähti ja totesi, että hänestä se olisi oikeastaan mukavaa, jotta hän voisi sitten pyyhkiä kyyneleet ja lohduttaa.
Yhtäkkiä löydän itseni tilanteessa, jossa en enää tunne jatkuvaa pelkoa pienenä äänenä vaistojeni takana. Olen ehkä käsitellyt tapahtuneet, mutta tunne tasolla puhe ei ole auttanut. Tekoja ei sanoja, on ehkä paras hoitokeino näihin arpiin. Valitettavasti kaikki omat tekoni eivät aina tepsi, sillä minä en kykene muuttumaan mieheksi. Olen tarvinnut jonkun, joka on noussut ja näyttänyt voivansa olla luotettava ja samalla esitellyt jopa raa’asti vielä kipeitä kohtia. Kun pelko puuttuu olen tajunnut kuinka paljon se rasitti minua. Jokainen mies oli minulle uhka. Nyt kuitenkin pystyn kohtaamaan kaksilahkeisia ja olemaan pelotta. Uskallan myös ensimäistä kertaa ikinä todella unelmoida itsestäni avovamoina, vaimona ja äitinä. Ajatus yhdessä asumisesta ei täytä minua ajatuksilla vankeudesta tai jatkuvasta valmiudesta. Se täyttää minut ajatuksilla kahvin tuoksusta aamulla, pitkistä retkistä metsässä ja käsivarsista, jotka ovat alkaneet muodostaa kodin tuntua ympärilleen.
Kohtasin raiskaajani kaupassa tänään. Ensimäinen kerta moneen vuoteen, kun en juossut ulos paniikissa ja käpertynyt sänkyyni itkemään. Kohtasin hänet, kävelin ohi ja jatkoin ostoksiani. Vaikka näin hänet muutaman kerran vilauksella en piiloutunut. Minä hengitin vapaasti ja tunsin vain kuvotusta häntä kohtaan. Kun kerroin asiasta kokille hän sanoi: ”mä olen ylpeä susta. Mä ostan seuraavalle kerralle sun lempi viiniä ja niitä lidlin pitsoja, joista pidät”. Hän ei ilmaissut vihaa tekijää kohtaan, vaan yleyttään minuun ja siksi, minä rakastan häntä. Siksi minä haluan hänet pysyväksi osaksi elämääni vielä tiukemmin.
