Well hello satan

Jossain tänään jymähti takaraivoon. Tää ei ole normaalia. Miten sä taas olet tässä pisteessä? Koska sä viimeksi olit aidon onnellinen? 

Olin juuri tajunnut, etten valmistu tällä viikolla ja aloin itkemään. Nyrkki puristui kurkkuun ja halusin kiljua. Sitten tuijotin seinää puolituntia, tunnin. Pää kävi läpi asioita ja yhtäkkiä tulin ajatelleeksi: ”olenko mä masentunut? Taas!” Yllättäen aloin kysymään itseltäni niitä testin kysymyksiä, joissa tiedustellaan omaa onnellisuutta ja ajatuksia. Tajusin, että vaikka kaikki näyttää hyvältä, kaikki ei ole hyvin. Jossain vaiheessa on yksi lonkero hivuttautunut päähäni ja nyt kun havahduin, on siellä mustekalojen bileet. 

Masennus. En ikinä ole ollut itsetuhoinen tietoisella tasolla, tiedostomatta kyllä. Jätän asiat hoitamatta. En avaa kirjekuoria. En juuri toivo mitään. En pyydä mitään. Syön salaa roskaruokaa. En liiku. En välitä. Tuijotan netflixiä silmät lasittuneina. Nauran, mutta se ei tule syvältä sisimmästä. Ilo on hyvin hetkellistä. 

En ole antanut itseni edes ajatella asiaa, mutta nyt kun portit aukesivat, pääsi päähäni oikea tsunami. Olen kieltänyt jälleen kerran itseltäni masennuksen mahdollisuuden. Olen väittänyt olevani normaali. Olen väittänyt olevani kunnossa. Olen pärjännyt, mutten elänyt. Koska kaikki näyttää olevan hyvin, kun se ei ole. ”Muilla on asiat huonommin”, on lempi ajatukseni kun jokin mene väärin.

Epäilen, että suoritin hoidot ja hetken ehkä tuntui hyvältä, mutta taannuin. Enkä myöskään uskaltanut pyytää juttelua isompaa apua. Mies oli jotain ihanaa ja uutta. Nyt kun se on viemässä johonkin, kyseenalaistan itseni. En tavallaan vieläkään usko olevani kaunis sekä asioiden arvoinen. Vastoinkäymiset otan näennäisesti helposti vastaan, mutta kun kukaan ei näe kaivaudun sänkyyn ja nukun. Voi miten rakastankaan peittoani. Sen alle piiloutuminen tekee niin hyvää. 

Varasin lääkärin ajan huomiselle viikkoja sitten astman ja allergioiden takia. Taidan joutua puhumaan tästäkin. Vihaan sitä. Vihaan naamion riisumista ja tunnen epäonnistuneeni jälleen. Olin niin varma, että olisin parantunut. Olin niin varma, että en enää ikinä. Tässä sitä taas ollaan.