Se vaati kuusi vuotta ja muutamia kuukausia päälle. Luulin tietäväni miehistä (tai no tuosta omastani) jo kaiken ja minä ihan oikeasti uskoin, että tiedän miten miestä pitää käsitellä, jotta sen saa toimimaan haluamallaan tavalla. Nojoo, kuulostaahan tuo aika absurdilta lauseelta kun miettii mistä tässä koko blogissa on kyse enkä käytännössä ole tänne juuri mistään muusta kirjoitellut kuin siitä ettei tuo mies ymmärrä/tee oikein/ole sellainen kuin haluan. Hehe..
Mutta asiaan. Olen kuullut sanottavan sataseitkytkuusmiljoonaa kertaa, että miehelle pitää sanoa hyvin konkreettisesti ja tarkkaan mitä haluaa. No, olen mielestäni tehnyt niin. Me ollaan riidelty ne samat sataseitkytkuusmiljoonaa kertaa aiheesta ”läheisyys, ja sen puute parisuhteessa” ja olen kerta toisensa jälkeen toitottanut miehelle sitä, että haluan lisää läheisyyttä. Haluan romantiikkaa arkeen jne jne. No sitten olen mököttänyt sohvannurkassa koska eipä ole romanttisuutta ollut havaittavissa ei. Olen ajatellut, että okei, miestä ei kiinnosta mitä minä haluan. Se ei halua ajatella asiaa minun näkökulmasta. Se haluaa vaan elää siten kuin se itse kokee hyväksi. Aiiiika itsekästä, eikä mies johon minä aikanaan ihastuin ja rakastuin, ollut itsekäs. Itsepäinen kyllä, mutta ei itsekäs. Toissa iltana tämä suuren suuri arvoitus sitten ratkesi läsähtäen päin minun naamaa niin että olen edelleen vähän hämmentynyt.
Istuin (jälleen kerran) sohvannurkassa ja nyyhkytin, kun oltiin riidelty miehen kanssa siitä, että minun mielialat heittelee ja mies kokee tämän raskaaksi. Itsehän otin asian tottakai niin, ettei mies edelleenkään tajua miten raskas harjoittelu mulla on ja miten paljon stressiä opiskelu mulle tuottaa ja miten olen joka päivä henkisesti ihan loppu ja fyysisestikin sitten kun hoidan kotihommia ja teen koulutehtäviä jne jne (En vieläkään ole päässyt yli siitä ”sun pitäs hankkia harrastus”-asiasta. Aiiiijjumalauta..). Noh, mies sitten tuli lyhyen mököttämisen jälkeen viereeni ja alettiin puhua asioista. Kerroin hänelle (sen verran mitä itkultani kykenin), että tuntuu pahalta, kun hän ei ikinä tule antamaan mulle pusua ja halaamaan kun tulen töistä, saati kysy että millainen päivä mulla oli, vaan toteaa useimmiten vaan että ”oletpas taas kärttyinen”. Hän ei muutenkaan päivien mittaan anna mulle pusuja tai sano kauniita sanoja, ja äärimmäisen harvoin sanoo edes rakastavansa minua. Nostiin katseeni käsistäni ja vilkaisin miestä, joka tuijotti minua silmät suurena niin että alkoi jo vähän pelottaa..
Minä: ”No mitä?”
Mies: ”Sanoit sitten nyt vasta ensimmäistä kertaa, että mitä minulta haluat..”
Minä: ”No olenhan minä tuosta asiasta valittanut miljoona kertaa aiemminkin ja ollaan riidelty siitä vähintään yhtä monesti”
Mies: ”Jooo, mutta olet aina vaan hokenut että haluat läheisyyttä ja romantiikkaa, etkä sitä että haluat minun antavan sulle pusun kun tulet töistä!”
Minä: ”Ööööh, no siis kuvittelin että tajuat mitä läheisyyden ja romanttisuuden lisääminen suhteessa voisi tarkoittaa…?”
Mies: ”Hei, minä olen mies. En todellakaan ole tajunnut mitä konkreettisesti haluat multa. Nyt kun tiedän, että haluat että annan sulle pusun kun tulet töistä tai että tulen halaamaan yhtäkkiä kesken päivän tai otan kainaloon sohvalla niin joo, tottakai minä teen useammin niin jotta sulla olisi hyvä olla.”
O.o Minun ilme taisi olla suunnilleen tuollainen. Ei jumalauta. Siis miehelle pitää oikeasti sanoa mitä haluaa, SANASTA SANAAN. Ei voi sanoa, että ”olis kivaa tehdä ruokaa yhdessä”, vaan että ”tulisitko tekemään minun kanssa ruokaa?” Ei voi sanoa, että ”minusta olisi mukavaa, jos me käytäisiin joskus yhdessä lenkillä”, vaan se tulee muotoilla tyyliin: ”lähetkö minun kanssa lenkille?” Ei voi sanoa, että ”haluan lisää läheisyyttä”, vaan että ”anna mulle pusu NYT.” Vähän niinkun koirien kanssa. Ei voi sanoa, että ”istuppas nyt puppeli siihen matolle”, vaan yksinkertaisesti ”istu!”. Hitto sentään, se on lesson learned!!
Mielenkiintoista nähdä miten tämä läheisyydenpuute-asia tästä lähtee korjaantumaan nyt kun todella tiedän miten tuolle miesotukselle pitää asiat ilmaista. Ainakin se eilen oli huomaavaisempi; sain pusuja ja haleja paaaljon ja makuuhuoneessakin tapahtui (ehkä juuri siitä syystä) kunnolla piiiiiitkästä piiiitkästä aikaa. Toivo elää naiset, toivo elää! 😉
PS. Tottakai kävimme tuohon heti perään keskustelun aiheesta ”en halua että teet niitä asioita vaan siksi että minä haluan jos et itse halua”, mutta mies totesi tähän hyvin tyynesti, että hänkin tykkää läheisyydesta ja halailee ja pussailee oikein mielellään. Hänen läheisyydentarpeensa ei vain ole samaa kaliiperia minun tarpeideni rinnalla, mutta hän silti haluaa yrittää parhaansa jotta minäkin kokisin saavani läheisyyttä tarpeeksi ja tuntisin oloni tärkeaäksi ja rakastetuksi. Niisk!
