Butabikan mielenterveyslaitos
Butabikan suljetussa mielenterveyslaitoksessa olimme harjoittelussa kolme viikkoa. Suurimman osan ajasta vietimme päihdeosastolla, joka olikin varmaan rauhallisin koko talossa. Aamuihimme kuului lääkäriajat, jossa potilas diagnosoitiin tai hengelliset hetket, jossa pappi voimautti kuntoutujia puheellaan. Iltapäivällä aikamme kului asiakkaiden ryhmäkeskusteluhetkissä tai rennosti heidän kanssa oleskelussa.
Uganda on yksi maailman alkoholisoituneista maista. Keskikulutus kansalaisilla on sama kun suomessa, mutta vain puolet väestöstä käyttää alkoholia. Mikä tarkoittaa sitä, että keskikulutus niiden kesken jotka alkoholia käyttävät on 23 litraa puhdasta alkoholia käyttäjää kohden. Täällä myydään paljon paikallisten tekemää waragi-viinaa, joka on halpaa, verotonta ja ikärajatonta, sillä sitä myydään niin sanotusti tiskin alta. Meitä ihmettäneitä tapauksia löysimme tästäkin harjoittelupaikasta. Tapasimme esimerkiksi asiakkaan joka oli tullut lomalle Ugandaan Kanadasta kuukaudeksi. Kuitenkin yksi ilta oli mennyt vähän rajuksi, joten poliisi oli napannut hänet kiinni ja tuonut mielenterveyslaitokseen viettämään loppuaikaansa.
Laitos on hyvin karu ja raadollinen. Potilaat ovat hyvin huonossa kunnossa ja tilat ovat puutteelliset. Sairaammat potilaat nostetaan päiväksi pihalle makaamaan, joten alueella kävellessä tuntuu kun olisi ruumisosastolla. Osastoilla on yhteinen tila, aidattua piha-aluetta ja huone missä on sängyt asiakkaille. Kaikki mielenterveysasiakkaat on samassa tilassa, mutta väkivaltaisten tilanteiden varalta osastoilla on myös sellit tilanteen rauhottamiseksi. Asiakkaille kuuluu vain kaksi ruokaa: aamupala ja päivällinen. Tämä vaikuttaa myös siihen että suurin osa on asiakkaista hyvin aliravittuja.
Suurin osa laitoksen potilaista olivat tahdonvastaisessa pakkohoidossa. Lääkkeet ovat ilmaisia kaikille mielenterveyspotilaille ja se onkin ensisijainen hoitokeino sairaalassa. Lääkkeiden ottamisen vastuu on asiakkaalla, jos he eivät hae lääkkeitään itse lääkehuoneesta, he jäävät ilman. Butabikan sairaalassa on 550 sairasvuodepaikkaa, jotka ovat pääsääntöisesti koko ajan varattuja. Joskus potilaat joutuvat jopa jakamaan keskenään yhden pienen sängyn. Osa asiakkaista ovat olleet jo vuosia osastolla, johtuen perhetilanteesta. Jos asiakkaalla ei ole paikkaa mihin mennä tai perhettä joka hakisi asiakkaan kotia, jää hän laitoksen pitkäaikaisemmaksi asiakkaaksi.
Työntekijöiden eettinen ja ammatillinen vastuu oli Suomeen verrattuna hyvin alhaista. Päätökset tehtiin pikaisesti parin työntekijän voimin. Eettisten periaatteet eivät olleet arvossa ja ihmisarvot olivat alhaisemmat, sekä asiakkaiden osallisuus oli hyvin vähäistä. Elämä laitoksessa ei ole ollenkaan inhimillistä. Suomessa toteutuvat normit eivät päteneet työntekijöiden vastuullisuuden suhteen, sillä asiakkaille naureskeltiin heidän läsnäollessaan ja heitä puhuteltiin jopa haukkumasanoilla. Kuulin muun muassa lääkärin sanovan potilaan kuullen, että hän on täysi hullu, eikä meillä ole mitään tehtävissä hänen suhteen. Täällä ei voi puhua missään mielessä asiakas- tai kuntoutujalähtöisyydestä, sillä päätökset tekevät alan ammattilaiset.
Harjoittelu oli hyvin valaiseva kaikin puolin. Täällä on edelleen paljon vahvoja ja vääriä ennakkoluuloja mielenterveyspotilaita kohtaan. Työntekijöiden mukaan edelleen iso osa kansalaista uskoo että mielenterveysoireet johtuvat kirouksesta tai manauksesta. Tuntuu kuitenkin, että osa asioista oli kehittymässä oikeaan suuntaan. Tapasimme myös hyvin vakavasti ja sydämellisesti työhönsä suhtautuvia työntekijöitä.