Today i don’t feel like doing anything

Kotimme on vielä seuraavat kolme viikkoa Mpigin kylä, jossa työskentelemme sairaalassa ja asumme sen vieressä olevassa hostellissa. Yhdessä huoneessa on aina kolme ihmistä ja kolmen kuukauden tavarat, joten tilaa ei ole tuhlattavaksi. Kaksi kylppäriä jaetaan 11 henkilön kesken, mikä tarkoittaa ajoittaista veden loppumista ja vessaan jonottamista. Suihkuvesi on kylmää ja reikävessalla mennään. Täällä on kuitenkin aivan uskomattoman ihana henkilökunta. He valmistavat meille Ugandalaista ruokaa, joka kuuluu hintaan ja auttavat kaikessa mitä vain pyydetään. Perheen kaikki henkilöt osallistuu hostellin toimintaan ja palvelu toteutetaan täydellä sydämellä.

 

Aamu alkaa pihalla hengailevien kukkojen kiekuntaan ja kotitekoiseen aamupalaan. Hostellin pihalta aukeaa kaunis maisema kukkuloille, jota voi aamukahvia juodessa ihailla. Lämpötila on täällä päivisin 25-29-astetta ja vain yöllä on tullut sadekuuroja.  Joten kyllä, olen jo ehtinyt palaa ja kyllä, se varmasti tapahtuu uudestaan. Päivät vietämme täällä eri harjoittelupaikoissa ja työpäivän jälkeen alkaa kova kuhina, että kuka on elvyttänyt vauvaa tai kuka on joutunut ongelmiin afrikkalaisten hyvin vaikeaselkoisen aksentin vuoksi. Illat kuluvat blogien, päiväkirjojen, lenkkeilyn tai pelien parissa. Meidän talonmieskin osallistuu välillä mukaan ja on kehittynyt aika hyväksi Unon pelaajaksi.

 

Mpigi ei juuri koskaan hiljene. Keskustasta kuuluu miltein yönkin läpi mainoksia, mitä kaiuttimilla kailotetaan mahdollisille asiakkaille. Viikonloppusin mainokset vaihtuvat bilemusiikiin ja ilakoinnin ääniin, sekä päivällä moskeijan rukoushetkiin. Joten en voi korostaa tarpeeksi, kuinka paljon iloa korvatulpat ovat meille antaneet. 

 

mpigi4.jpg

 

 

mpigi6.jpg

Lauantai oli pyhitetty pyykille.

 

mpigi7.jpg

 

mpigi11.jpg

Meidän suloisin hostelliperheen poika. Kielimuuri on korkea, mutta se ei menoa haittaa!

 

mpigi9.jpg

mpigi8.jpg

mpigi10.jpg

Paistettiin suomalaisia lättyjä meille ja henkilökunnalle. Oli mammoilla keittiössä kyllä ihmettelemistä kun alettii työstää montaa kymmentä lettua ja maistatettii heille meidän perinneherkkua.

 

mpigi3.jpg

 

Kulttuuri Matkat

Ugandalaiset synttärit

Eilen oli yliopiston 9-vuotis synttärijuhlat ja olihan meillä taas menoa ja meininkiä ympärillä. Koulu oli järjestänyt hienot juhlat jotka kesti melkeen yhdeksän tuntia, alkaen aamuvarhaisesta. Meinas jo suomalaisnuoret puolessa välissä alkaa uupumaan joten Afrikkalaiset osaa tosiaankin juhlia – ja tyylillä. Ympärillä oli hienoja koululaisten kokoamia esityksiä tulishowsta standuppiin ja puheisiin. Aiheena oli heimokansat ja entisajan kulttuuri, kuten edellisessäkin esityksessäkin. Tarjolla oli Ugandalaista ruokaa, sekä kakkua joka kesti 3 tuntia auringonpaisteessa ilman että suli. Olemme tulleet tällä hieman uhkarohkeiksi (tai olemme vaan liian nälkäisiä) joten kakkupalakin upposi kyllä ilman harkintaa kurkusta alas. 

Paluumatka oli 50km ja mutta matkassa meni kolme tuntia, koska ruuhkat täällä on ihan järkyttävät. Aika kului mukavasti kun ikkunasta sai olla jatkuvasti vilkuttelemassa takaisin ihmisille, jotka olivat innossaan kun näkivät bussillisen muzunguja. Kadun varsilla on paljon myyjiä joilta löytyy vaikka mitä: auton mattoja, virvokkeita, purkkaa, hyönteismyrkkyä ja kaikkea muuta erikoista. Auton ikkunasta voi siis myös shoppailla ajankuluksi, jos aika käy pitkäksi.

 

blogi4.jpg

 

blogi5.jpg

 

blogi6.jpg

 

blogi7.jpg

 

blogijoskus2.jpg

 

blogi8.jpg

 

blogi9.jpg

 

blogi_10.jpg

 

blogijoskus1.jpg

 

blogi1.jpg

 

blogi2.jpg

 

blogi3.jpg

Kulttuuri Matkat