Siis mitäs helvettiä… Onko viime postauksesta yli kuukausi?!! Oon kyllä huomannu, että mitä vanhemmaksi tulee niin sitä nopeampaa aika kuluu, mutta tämä alkaa olla jo ihan naurettavaa. Aamulla tuossa mietin, että josko vähä päivittelisi kuulumisia tänne kun viime postauksesta alkaa se pari viikkoa jo olla, mutta eheiiii, tässähän onkin oltu poissa blogimaailmasta kokonainen kuukausi. Ei taida olla mulla kaikki palikat ihan kohdallaan tuolla pään sisällä, sillä en rehellisesti ole tajunnu ajankulua viimeisen kuukauden aikana ollenkaan. 😀 Mua on pitänyt kiireisenä muuttoasia ja koulujutut pääosin. Meillä on tosi intensiivinen syyslukukausi menossa ja sen kyllä huomaa kun tuntuu että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken. Tässä on ollut muutama tentti ja samalla teen harjoittelujaksoa ja edessä on vielä vähän lisää tenttejä sekä toinen harjoittelujakso. Viimeistään sitten jouluna on vähän enemmän aikaa kaikelle muulle elämälle. 🙂

Mitäs nyt sitten on tapahtunut? Noh, me muutettiin uuteen asuntoon. Muuttorumba oli aikamoinen ja viikko siinä meni että tavarat löysivät paikkansa ja saatiin asunto näyttämään kodilta. Tykkään kovasti tästä asuinalueesta jolla nyt asutaan ja asuntokin on kivan muotoinen ja näköinen. 🙂 Lisäksi toki tärkeimpänä seikkana päästiin nyt eroon kerralla niistä vanhan kodin pahoista muistoista, joilta ei siellä asuessa saanut rauhaa.

Uusi asunto on tehny hyvää meidän parisuhteellekin. Meillä on menny nyt paremmin kuin moniin moniin kuukausiin. Toisaalta huomaan itsessäni edelleen sen, että olen aivan älyttömän herkkä. Pienikin riita tai se, että mies mököttää jostain tai meille tulee jonkinsortin eripuraa, saa mun kyyneleet valumaan ihan kunnolla. En tykkää tuosta piirteestä, koska ne riidat ei oikeasti edes ole vakavia, eikä tosiaankaan kyynelten arvoisia. Mun pään sisällä vaan alkaa heti joku ihme lumipalloefekti pyörimään ja alan murehtia, että mitä jos meidän suhteen alamäki alkaa taas ja mitä jos me erotaan ja mitä jos mitä jos. Huvittavaltahan tuo kuulostaa kun sen tänne kirjoittaa, mutta niinä hetkinä se vaan on mulle todellisuutta ja ihan todellinen pelko. Tulenkohan olemaan tällainen aina?

Olen ehtinyt tämän kuukauden aikana myös taas vähän kyseenalaistamaan omaa mielenterveyttäni. Mulla on ollut ihan naurettavia pelkoja liittyen siihen tyyppiin, kenen kanssa sitä säätöä silloin oli. En muista olenko nyt paljonkaan siitä ihmisestä tänne kertoillut, mutta hänhän osoittautui todella vinksahtaneeksi ja oman diagnoosini mukaan persoonallisuushäiriöiseksi. Hän vainosi minua eri tavoin (tosin ei omalla nimellään) ja asiahan meni ihan poliisille asti. Noh eniveis, mulla on välillä pelkoja liittyen tähän ihmiseen ja pelkään joskus näkeväni hänet esim. kaupungilla tai meidän oven takana. Järjellä ajateltuna on aika mahdotonta että hän ikinä tänne tulisi, mutta niin sitä vaan ihminen saa itsensä mielikuvituksen voimalla pelkäämään mitä ihmeellisimpiä asoita. Onneksi olen voinut tästä pelosta puhua paljon miehellekin ja hän on ollut ihailtavasti mun tukena. Ehkäpä tämä tästä vielä.

Mulla on pientä taipumusta myös taikauskoon. Uskon Jumalaan, johonkin korkeampaan voimaan ja uskon karmaan. Olen jotenkin todella vakuuttunu siitä, että tulen kohtaamaan elämässä vielä pahoja asioita, koska olen itse tehnyt pahoja asioita. Välillä onkin tuntunu, etten uskalla iloita tämänhetkisestä hyvästä tilanteesta, koska tavallaan odotan, että pian jotain tapahtuu. Kohta tämä kaikki murenee palasiksi jalkojeni juureen ja vajoan taas sinne pohjalle uudelleen. Yritän parhaani mukaan elää hetkessä (mikä onkin kai onnistunu ihan hyvin kun on tosiaan se ajantaju kadonnu :D) ja olla murehtimatta liikaa huomista. Enhän kuitenkaan voi vaikuttaa siihen mitä tulevaisuudessa tapahtuu tai menneisyydessä tapahtui. Tämä hetki tässä on se hetki, johon voin vaikuttaa.

Haikailenkos edelleen sinkkuutta? Tavallaan kyllä, tavallaan en. Kävin viime viikonloppuna vähän ulkona kaverin kanssa ja baari oli tottakai täynnä taas toinen toistaan paremman näköisiä miehiä. Katselin heitä kyllä tanssilattialla pyöriessäni ja saatoin vähän flirttailla hymyillen, mutta ei mulle itseasiassa tullut ollenkaan sellaista oloa että haluaisin jonkun toisen mukaan lähteä. Ei se vaan tuntunut yhtään oikealta. Oli mielettömän hauska ilta, mutta oli myös ihanaa tulla sitten illan päätteeki oman kullan kainaloon nukkumaan. Olenkohan sittenkin saanut itseeni ja omiin ajatuksiin vähän lisää selvyyttä? Toivon todella niin ja kyllä tällä hetkellä tuntuu, että mulla ei ole ihan niin eksynyt olo kuin aiemmin. Tiedostan silti sen, että minussa on paljon niitä solmuja avattavanakin enkä koe tuntevani itseäni täysin vielä, mutta jos pienikin edistysaskel on tässä tapahtunut, niin enhän voi olla muuta kuin iloinen. 🙂

Olen saanut aivan ihanan uuden ystävän. Meitä yhdistää ihmissuhdeongelmat (tai no niiden seurauksena me ystävystyttiin) ja olen niin iloinen että mulla on elämässäni nyt yksi ihminen lisää, jolle voin ajatuksiani vuodattaa ja jolta saan hyviä neuvoja parisuhteisiin ja elämään liittyen. Hyviä ystäviä ei ikinä ole liikaa<3

Yritän oikeasti nyt vielä aktiivisemmin tulla kirjoittelemaan kuulumisia ja muutenkin vuodattamaan ajatuksia tänne ”paperille”. On vaan vaikeaa löytää sopivaa hetkeä kirjoittamiselle kun ollaan miehen kanssa niin paljon yhtä aikaa kotona ja energiaa sekä aikaa kuluu älyttömästi kouluun ja kotihommiin. Monesti on käynytkin mielessä synkkinä ja iloisina hetkinä, että haluaisin kovasti tulla kirjoittamaan, mutta kun ei vaan ole ollut mahdollisuutta. :/ Salabloggaamisen iso miinuspuoli. Tässäpä nyt kuitenkin tällainen pieni päivitys tilanteesta ja vaikka elämä tuleekin tulevina viikkoina olemaan hektistä, niin lupaan löytää jostain raon kirjoittamiselle ettei tällaisia pitkiä taukoja enää tule. 🙂