näin meillä kiukutaan

Huhhuh mitä rumbaa. Kaikkihan on siis tähän mennessä tässä vauvaperheessä ollut melkein ruususen unta. Mutta kun pojalle pärähti ikää tuo 3,5kk on elämä hänen mielestään ollut suurimman osan ajasta vaan perseestä. Painoa jätkällä on varmaan reilu 8 kiloa ja mulla selkä niin sökönä et ei koskaan vielä.

Syödäänsyödäänsyödään mut silti tuntuu et ei riitä ja kun raivoaa niin samalla ei voi syödä. pläääääh! Pikkuvauvan masuoireita ei enään oo mutta ne pirun hampaat. Ehkä ne on tulossa vaikkei ihan selkeästi vielä tunnukkaan. Kuolakalle ja hihansyöjä Sisu-saurus ei toivottavasti ole ihan jäädäkseen. Normaalit temput ei tepsi, ei peilit, ei yleensä sylikään. Välillä pellentemput. 

Sitten taas hetkellisesti nauretaan masunpohjasta ja ollaan ihan naantalin aurinkoja. Kuumetta ei onneksi ole, ehkä ihan pientä lämpöilyä välillä. Tällä meiningillä siis diagnosoin kiukut hampaiksi ja alamme samalla maistelemaan pikkuhiljaa perunaa ja vellejä. Mulla on vielä kyllä tää tästä -meininki mutta katsotaan kuinka kauan. Onneksi kohta on viikonloppu ja isikin tajuaa ehkä sitten että kiukku on tosiaan kylässä 24/7.

Nyt natinati jos sais vaikka tänä yönä edes 3h unta putkeen. Viimeinen viikko on vedelty max 2h heräilyvälein. Älköötte siis ihmetelkö zombimaista olemusta ja tavallistakin vähän vmäisempää asennetta. Toivottavasti pian helpottaa, pakko sen on.