kapaloinen<3
oijoijoijoiii! nythä mä sen keksin.
Meillä on siis nukuttu noin kuukausi ihan pitkin itseään näin nätisti sanottuna. Kun alettiin jätkän kanssa soseilemaan on imua jäänyt yli niin että tutista on tullut bestis ja sen pitääkin olla holleilla kokoajan. Yöllä kun sitä viskoo ympäriinsä kun käsien koordinaatio on jo äidin mielestä liiankin hyvä, on parku valmis. Siis tunnin välein. Meillä lisättiin jätkän ruokailua ja ihan pienesti rauhoittui alku-yö muttei kunnolla.
Sitten aloin pohtimaan, kärryissä ja turvakaukalossa nukkuu kuin pien possu. Laitoin jätkän kapaloon, löysään sellaiseen niin että käsillä ei saa tuttia suustaan mutta muuten ei tuota ikiliikkujaa ahdista. Nukkumaanmenoa vähän raivotaan kun ei kunnolla pääse liikkumaan, mutta oooo! Ekaa kertaa pitkiin aikoihi ukkeli vetäs 11h unet kahdella syötöllä. Mä oon itse taas kuin joku ihminen, enkä vaan jonkun äiti <3
Miksei kukaan kertonut tai miksen itse tajunnut aiemmin.. ? 😀
Kauniita unia kaikille, meillä on tänään jopa aikuisten aikaa illalla kun jätkä on jo simahtanut 🙂