meidän tavallinen päivä (jos sellaisia nyt muka jokseenkin on)

Meillä yleensä heräillään n klo 8-9. Siitä S hyppää suoraan leikkimään ja minä aamupesuille.. Sitten teen S:lle puuron ja laitan oman aamiaisen.. S yleensä tuijottelee piirrettyjä ja pötköttelee leikkien olkkarissa. Isi on melkein aina ehtinyt jo mennä kouluun tai töihin ja käyttää koiran aamupissillä. Se niin helpottaa meidän aamuja kun ei tarvi ekana pukea ja olla pihalla..
Sitten mennään vaihtamaan yökkäri pois ja puhdas vaippa sekä päivävaatteet pojalle. Syödään S:n kanssa yhdessä, puuroa marjoilla ja leipää.. Vettä ja kahvia. Sitten minä hoidan loput aamutoimet omalta osaltani pojan leikkiessä (vaatteet, hiukset, meikki jos joskus). Tämän jälkeen yleensä leikitään yhdessä tai luetaan hetki ja lähdetään jonnekin.. Kauppaan, kavereille tai vaan ulkoilemaan.
Yleensä S nukahtaa n 2h aamuheräämisestä n tunniksi.. Kärryihin melkein aina pitemmällä reissulla, autosta puhumattakaan. Kahdentoista aikaan syödään taas. Lounaaksi on omatekemää kasvista ja lihaa. Poika syö näitä omatekemiä ihan hullulla himolla. Tänään muun muassa porkkanaa-parsakaalia ja broileria. Siltikin tämän jälkeen on yleensä vaatteiden vaihto, messy as it is. Mitänyt hetki odotellaan (tai nykyään välillä pottaillaan) kun ukkeli tuntuu olevan melko suorasuolinen.. Tämäkin toki riippuu ollaanko kotona tai mummulassa vai reissun päällä.
Iltapäivemmällä nukutaan yleensä vähän pitempi pätkä alkaen 13-15 aikoihin. Unien jälkeen maistuu välipalaksi hedelmää ja vettä. Vesi on meillä niin hitti. Se on pojan mielestä jotenkin ihanaa! Tämän jälkeen lähtee taas vaippa yleensä vaihtoon (tänään aloitettiin housuvaipat, koska ukkeli riisuu vaippansa muuten sekunnissa itse) ja sitten touhuillaan, leikitään ja jutellaan.
Kotiin palataan viimeistään kun isi tulee kotiin 17-19 välillä. Isille laitetaan valmiiksi ruoka ja laitetaan loput pyykit kuivumaan mitkä aamulla on pesuun laitettu. Tässä välissä saattaa ukko ottaa vielä pikkupäikkärit jos on ollut tarpeeksi rankka päivä :D Kuuden maissa syödään kevyt päivällinen eli taas on vegeä tarjolla. Ilta menee isin kanssa puuhaten tai kyläillessä. Meillä ruvetaan iltatoimiin 21 pintaan jolloin käydään vaihtamassa isin kanssa yövaippa ja yökkäri sillä aikaa kun teen iltapuuron. Jätkä vetelee sitten saavillisen (tai siltä tuntuu) puuroa ja sitten tissittelyn kautta nukkumaan ennen klo 22.00. Tissitellään toki vielä päivälläkin, mutta niin missä sattuu väleissä etten osaa enää sanoa kellonaikoja.
Sitten öihin. Poika nukkuu omassa sängyssä n 22-24 jonka jälkeen huutokarjuu tällä hetkellä itsensä hereille. Siis silmät kii ja aivan kun unessa ois edellee mut huutaa kuin joku puukottais.. Syli tai viimeistään tissi auttaa. Välillä ei nekään. Tätä jatketaan koko yö ainakin parin tunnin välein aamuun asti. Jossain vaiheessa minä väsähdän ja poika on aina aamusta meidän välissä. Hienosti oon tainnu opettaa nukkumaan vieressä :/
Onko kellään muulla ollut tällaista n 8kk vanhan lapsen kanssa?
S ei tunnu olevan kipeä millään tavalla, on toki oppinut lähiaikoina nousemaan seisomaan, mönkimään, kiipeämään, sanomaan äiti ja hampaitakin taitaa puskea. Mami alkaa olla vaan aika loppu. Tiedä sitten meneekö oppiminen uniin vai mikä on.. HELP ME!