kiitollisuus on hyve

On taas viikonloppu! Ihanaa. Tänä viikonloppuna toki isimies lähti firman risteilylle ja ollaan melkein koko viikonloppu Sisun kanssa kaksin. Tuskin kuitenkaan. Kaikenlaista kivaa varmastikin keksitään. Tänään ollaan oltu Mummun ja Äijän kanssa, nauratettu tätiä ja enoa sekä käyty moikkaamassa koirakavereita ja kaksosten tulevaa äippää. Viime perjantai oli IHANA niinkuin kuvasta näkyy. Aikuisten iltapalana oli mustikka-kaurapaistos ja vaniljakastiketta punkun kanssa. Juniori veti tällä aikaa sikeitä 🙂
Pieni mies on tullut jo kunnioitettavaan 11viikon ikään 😀 Olemme valmistautuneet syksyyn tai talveen ostamalla Sisun bugaboihin talvirenkaat jotta koiran pissittäminen onnistuu hankalammissakin keleissä.
Sain juuri tuon pienimmän simahtamaan ja ”yksin” kotona on aikaa miettiä asioita ihan erilailla. Kaikkiaan viikon koosteena on kuitenkin ollut herätys tähän maailmaan. Sekä oma läheiseni että erittäin hyvän ystäväni läheinen on kiidätetty lähiviikkoina sairaalaan erilaisten kohtausten takia. Olenkin todennut että kliseet pitävät paikkansa, tulee elää jokainen päivä kuin se olisi viimeinen. Pitää läheisistään huolta ja viettää paljon aikaa niiden kanssa. Olla kiitollinen saamastaan. Suurin kiitollisuus kumpuaa isovanhemmille, vanhemmille ja jollekin ylemmälle voimalle siitä että meillä on ihana ja terve pieni poika. Sen lisäksi haluan kiittää muutamaa ystävää siitä että ovat olemassa meidän arjessamme. Kaikki on hyvin. Just Love Every Minute Of It.