Mama is back on Ice!
Viime maanantaina tapahtui jotain, mitä ei ole tapahtunut kolmeen ja puoleen vuoteen. Jotain, minkä perään olen haikaillut ja mitä kaivannut. Jotain mikä on aiemmassa elämässä ollut mulle älyttömän tärkeää ja jonkinlainen henkireikä. Se joku on opettanut minulle monia asioita ja tehnyt minusta periksiantamattoman taistelijan. Se joku on pitänyt minut monesti järjissäni ja välillä ajanut hulluuden partaalle. Se on vienyt minulta paljon, mutta antanut enemmän.
Olin siis jäällä. Siis täh? jäällä, mitä se meinaa.
Malmilla sijaitsee jäähalli jossa maanantai-iltaisin tämän mamman (ja on meistä muutama muukin äitejä) hermo lepää ja agret paukkuu kaukalossa. Olen taas kamat päällä ja luistimet jalassa jääkiekkokaukalossa. Ja ah sitä iloa kun huomasi, että edes polvileikkaus ja synnytys eivät ole vieneet vanhoja juurtuneita taitoja pois. :))))
Kunnossa on vielä toki parantamisen varaa, mutta voimapuoli oli yllättää itsenikin. Ehkä tuon 10kiloisen puolivuotiaan kahvakuulan kanniskelu auttaa asiassa paljonkin. On ihanaa, kun on yksi ilta ”itselle”. Ja se että se on ihan oikeeta lätkää ja vielä kohottaa kuntoa on iso plussa. Porukkakin on mitä mahtavin. Vanhoja pelikavereita ja tuttuja. Osa enemmän ja osa vähemmän pelanneita.
Ja huomenna taas!!