Maailma on erilainen äidin silmin. Blogi on ollut hiljaisuudessaan ötökkämme syntymästä lähtien. Meinasin kirjoittaa että on leikitty perhettä, mutta pah mehän ollaan nyt ihan oikea perhe. Isimies oli tämän viikon maanantaihin asti kesälomilla ja isyyslomalla kanssamme ja on ollut kyllä maailman parhautta. 

Poikahan syntyi siis reilun kuuden tunnin pakerruksen jälkeen maanantaina 29.7. klo 21.26. Taisin päästä epätodellisen helpolla kun ei mitään traumoja jäänyt. Kaikki meni kaikin puolin niin hyvin kuin vaan voi. Saimme perhehuoneen, jossa saimme olla ihan omassa rauhassa ja pääsimme jo 1,5vuorokauden päästä kotiin. Kätilöopiston henkilökunta oli kaikkineen todella mukavaa ja asiantuntevaa. Mahtavin tyyppi osuikin onneksemme juuri synnytyssaliin. Kaikkien ihmetykseksi hommassa ei mennytkään aamuun asti vaan poika oli valmis jo aiemmin. 

Aiemmin isoin pelkoni oli, osaanko lähteä synnärille oikeaan aikaan. No, enpä tiedä osaisinko vieläkään. Sunnuntaina 28.7. heräsin pahoinvoivana jo aamulla, pään jomotus oli armoton. Panadolia naamaan ja urheasti miehen pikkuserkun rippijuhliin. No ei se päänsärky napeilla auttanut eikä aikakaan parantanut joten kotiin päästyäni otin lisää lääkettä. Tässä vaiheessa alkoi silmissä vilkkumaan valoja ja olo menemään entistä höntimmäksi.. Pari tuntia vatvasin että soitanko synnärille kunnes miehellä meni hermo ja sanoi että nyt kyllä soitat. No, olihan se soitettava. Nämä oireet ja viimeisellä viikolla melkein kolmella kilolla noussut paino saivat kätilön toisessa päässä epäilemään mahdollista raskausmyrkytystä ja käskemään meidät käymään kätilöopiston päivystyksessä. Siellä hetken odoteltuamme tekivät he kaikki testit eikä onneksi mitään hälyttävää löytynyt.

He laittoivat käyrille vöihin ja supistuksia oli melko säännöllisesti. Kauhunhetken koimme kun yhtäkkiä kolme kätilöä ja lääkäri pyyhältävät huoneeseen jossa kaksin odottelimme. Pojan sydänäänet olivat hetkeksi hävinneet. Sanoivat tämän olevan tavallista, mutta aiheuttavan sen että minä jään yöksi tarkkailuun. Lääkäri teki vielä sisätutkimuksen ja ultrasi jotta näimme kaikki kaiken olevan kunnossa ja poikamme painoarvion joka oli 3600g..

Mies lähti yöksi kotiin ja lupasi palata heti aamulla. Sain väsymykseltäni nukuttua hyvin ja kätilö laittoi minut taas käyrille heti aamusta. Supistukset olivat edelleen tasaisia. Makasin siinä sen pari tuntia ja kyljet puutuivat ihan turraksi. Mies lähti jossain vaiheessa hakemaan tavaroita kotoa ja sillä välin kätilö kysyi kävisikö meille käynnistys. Meinasin pomppia innosta paikallani. Tottakai, tästä ei enää lähdettäisi ilman poikaa kotiin!

Mies tuli takaisin kun lääkäri oli laittanut minulle ”ballong”-katetrin jossa veden avulla saadaan kohdunsuu aukeamaan nopeammin ja synnytys käyntiin. Tähän mennessä ei vielä tehnyt kipeää. Kun katetri oli tehnyt tehtävänsä, puhkottiin kalvot. Vedet menivät hetken päästä ja supistukset voimistuivat selkeästi. Ruokaa en saanut enää syötyä kun niin tiuhaan suppasi. Pian pyysin jo siirtoa saliin jonka onneksi sain ja siellä pääsin melkein heti suihkuun joka tylsytti pahimman terän supistuksilta. Tämän jälkeen oli menoa. Ilokaasua en ehtinyt hörppiä vaan epiduraali annettiin pian koska kivut yltyivät. Epiduraalin avulla jouduin seuraamaan osaa supistuksista monitorilta koska kaikki niistä eivät edes tuntuneet. Taisin jopa torkahtaa hetkeksi. Jonkin ajan päästä tuli tarve ponnistaa ja kätilö oli epäileväinen. Tarkastaessaan tilanteen oli hän yllättynyt ja myönsi tarpeeni todelliseksi. Sitten tuli avustava kätilö huoneeseen ja seuraavan tuskaisen 11minuutin aikana ponnistin poikamme maailmaan. Apgar-pisteitä 10 ja kaikki paremmin kuin hyvin. 🙂

Tätäkin tarinaa voisi täydennellä vaikka kuinka mutta tämä oli tiivistelmä. Tiivistelmä ja esimerkki siitä, että kaikki voi mennä myös hyvin. Onneksi sellainen osui juuri meidän kohdalle.

Blogia koitan päivitellä nyt useammin isimiehen palattua töihin ja kun meillä on arki alkanut. Pojan kanssa kaksin kotona sitä aikaa välillä on ja välillä ei edes pissalle ehdi. Päivät ovat erilaisia, mutta on tää huikeeta!