life could be worse.

Istun hiljaisessa ja lähes tyhjässä kahvilassa Helsingin ydinkeskustassa. Iso caffé latte ja suklaakakun palanen helpottaa huomattavasti oloani. Jälleen päivä meni siihen, että heräsin kolmen jälkeen ja jatkoin ihastuttavan Greyn Anatomian katselua. 

Välillä mietin, että miksi ihmiset valittavat pienimmistäkin asioista (teen siis itsekin aina silloin tällöin niin) kun jos miettii, että joillain ei ole edes kotia tai perhettä. Äitini sanoi aina että täytyy olla tyytyväinen siihen mitä on ja olla kiitollinen, että on terve. Kuitenkin muita ihmisiä seuratessa on tajunnut että voisihan sitä olla paljon enemmänkin. Mutta harva on valmis tekemään töitä sen eteen. Ja jos sen saavuttaa niin ei ymmärrä sitä, että siinä vaiheessa kun tekee paljon töitä ja tavoittelee unelmaansa niin se on se hetki mistä pitäisi nauttia.

Jotkut ystävistäni eivät ymmärrä ja tue tekemisiäni, heidän mielestä pitää elää normaalia elämää ja tehdä sitä mikä ensimmäisenä tulee vastaan. Minä teen kaiken vaikeimman kautta ja sen takia olen nyt tässä missä olen ja ylpeä siitä. Kuin tyhmältä se saattaakin kuullostaa valaistuin ja tajusin, että minun pitää tehdä sitä mitä rakastan. Eikä sitä mikä kuullostaa ihan kivalta ja ”tuo voisi olla mun ammatti ehkä”. Vuosia sitten ajattelin, että unelmani ei ole tavoiteltavissa, mutta sitten löysin sopivan opiskelu paikan ja tajusin, että ’Hei, mikä vaan on mahdollista’.

Olen helpottunut…

– Yem