Heipä hei taasen!

Matka Iguassulta jatkui  lauantaina 3.8.2019 kohti Salvadoria. Brasilia on sen verran iso maa, että Iguassulta Salvadoriin on lähemmäs 3 000 km matka, joten helpointa (ja nopeinta) oli taittaa se lentäen. São Paulossa oli vaihto ja kaikkineen matkaan meni n. 5h aikaa.

Naurattaa ku koneessa kysyttiin, mitä haluun. Perus nainen, en osannu päättää ja näitä kaikennäkösiä herkkuja vaan tuli 😀 No eipä siinä, pitäähän kaikkea maistaa ja hyvinhän ne uppos 😉

Perille päästyä tuntu ku oltais oltu ihan eri maassa. Sekin on täällä hassua, ettei tartte ees maasta poistua kokeakseen eri kulttuureja – täällä oli tosi afrobrasiliainen letkee meininki. Ja Iguassuun verrattuna täällä oli LÄMMIN (+28)! Uber kuljetti jälleen kerran kätevästi lentokentältä hotelliin.

Hotellin nimi oli Vila Galé, kavereiden kesken kutsuttiin VilleGalleks, hehee. Oli kyllä ihan viiden tähden hotla (no oikeesti neljän mut silti), sillä aamupalalla sai SKUMPPAA!! Miksei aamupala voi kestää kokopäivää, kysynpähän vaa..?

Arjen (loman) pieniä (suuria) iloja <3

Nyt vihdoin sitä brunaa! Täällä hotellin poolilla kulu helposti monta tuntia ja drinkkejä sai juoda huoneen laskuun. Tässä vaiheessa vielä hymyilytti.. 😀

Ekat päivät vaan hengailtiin ja kierreltiin lähiympäristössä 🙂 Tässä majakka.

Tässä lentokone. Pääsisköhän näillä esittelytaidoilla matkaoppaaks..?

Tossa alemmalta kukkulalta meni semmonen hauska swengaus-köysi ja se makso 4 realia eli n. euron. Jäi välistä korkeen hinnan vuoks.. ei vaa – nyt tulee kuultuja selityksiä; MÄ olisin oikeesti uskaltanu mennä, mut koska Nasu ja Jenni ei, niin sit ei kukaan menty. Koska yksinhän ei voi asioita tehä. Noh, jääpähän jotakin taas ens kertaan (kunhan matkakumppani uskaltanee mennä!) 😉

Rantakaupungeissa on vaan oma tunnelmansa <3 Jos pitäs valita kaupunki- vai rantaloma, niin kallistuisin jälkimmäiseen!

Ja pidettiin totta kai huoli nesteytyksestäkin! Vihdoin löyty sopivan kokoset mojitot (vaihtelua caipirinhalle) 😉

Maanantaina, 5.8.2019, oli aika suunnata Pelourinhoon, historialliseen keskustaan. Liikuttiin jälleen hyväks koetulla Uberillä. Täällä oli vaikka mitä nähtävää, eniten fiilisteltiin värikkäitä taloja:

Turvallista oli, kun pysytteli siellä, missä oli muitakin ihmisiä. Jossain kohti kun ihmiset alko vähenee,niin käännyttiin takaspäin. Paljon kaikkia ihania pikkukauppoja ja ravintoloita 🙂

Tosta olis voinu ottaa rummut mukaan ja liittyä rumpukerhoon:

Ihan mahtavaa livemusaa!

En tiiä mitä nää edusti, varmaan meitä kolmea. Yhtä hölmistyneiltä joskus näytetään. Varsinkin sillon, kun kaverit tajus, ettei näihin pistorasioihin tarvinnu adapteria. Että meni se oma laturikin, vaikka ne olikin ostanu adapterin ja tasapuolisesti vuorotellu sitä. Jossain kohti tokasin ”näihinhän menee teijän omatkin laturitki”. Tämä kuva symboloikoon niiden ilmeitä, ei ne yliopistokamut voi kaikkea hoksata!

Seuraava päivä, tiistai 6.8.2019 oli rantsupäivä. Odotukset oli korkeella, sillä oltiin luettu paljon hyviä arvosteluja Praia do Porto da Barrasta. Olihan siellä hienon näköstä:

Mutta todellisuudessa ranta oli ihan väenpaljoudessa. Eikä siinä mitään jos ne olis ollut muita turisteja, mutta eheei, kauppiaita oli joka lähtöön. Ei ollu varmaa minuuttiakaan hiljasta, eli se mitä ite kaipasin rannalla olemiselta, oli juurikin se oma rauha. Ja oma tila, täällä tultiin vähän liiankin lähelle. Kun koitin rentoutua ja pistin jopa silmätkin kiinni, niin säpsähdin, kun joku kaato vettä mun jaloille. Siinä samalla huuteli ”massage”,mut mun ilme karkotti senkin kauppiaan hyvin nopeasti 😀

Kookosdrinkkejäkin sai joka kulman takaa, makso huimat 2 realia eli 50 senttiä. Ite en tykänny, mut suuressa suosiossa oli muuten 😀

Mutta mikäli suosit rantaa, jossa saa oikeesti OLLA RAUHASSA, niin tsekkaa ennemmin:

Ilha dos Frades; Praia Ponta de Nossa Senhora <3

Tänne paikkaan tehtiin päivän kestävä retki astetta isommalla lautalla, ja sillä meni matkaan n. 1,5h. Matkan aikana oli bändi soittamassa ja juontaja viihdyttämässä – tosin portugaliks mut yhtä hupia kait sekin ettei mitään mistään tajua 😀 Tässä saaressa oli ruhtinaalliset 4 h aikaa oleskella. Ja ihan ilman väenpaljoutta & kauppiaita – ai että! Ravintolakin löyty, joten ei nälkäkiukkukaan päässy yllättää. Mut se mikä yllätti, oli yliopistokamujen hölmöys. Kun mentiin rannalle ottamaan area, ne vaan tokas ”ei muuten otettu pyyhkeitä mukaan”..  No, mitäpä sitä ei ystävien kesken jakais 🙂

Kyllä sopu sijaa antaa ja meikän Brasilia-pyyhkeelle kaikki mahuttiin. Kuten Nasun (keskellä) ilmeestä näkee, kaikki nautittiin tästä läheisyydestä 🙂

Ihania simpukoin koristeltuja eläimiä matkan varrella! <3

Yks päivä vietettiin myös shoppaillen ja oli ihana päästä ostamaan kaikkia uusia kesävaatteita:

Kaikki kukkavaatteet on ihan lemppareita <3

Ja maailman söpöin yökkäri! <3 (jopas nyt tulee paljon sydämiä..)

Myös ihan perus toppeja & shortseja tuli osteltua. Täällä niille oli käyttöä, mut muualla Brasiliassa saa vielä odotella ilmojen lämpenemistä ja mitäs tästä reissusta on, kohta kuukaus.. 😀 Niin se vaan lämpötila heittelee maan sisälläkin. Mut onneks tässä kesää kohti mennään!

Vielä vikan päivän kuvailut ja hotellin henkilökunta oli tosi ystävällistä; saatiin pitää meijän huoneet ilta 20 asti for free! Pahemmin ei meistä kolmesta oo yhteiskuvia, ja vaikka sanotaankin ”kuva kertoo enemmän kun tuhat sanaa” ,niin tässä loppuun sitten kuvien sijasta tuhat sanaa.. Ei vais, sen vaan haluun tähän loppuun sanoa, että Nasu & Jenni on kyllä tosiystäviä, kun tänne  (Brasiliaan) asti lähti! Meillä oli ihan huikeet Iguassun & Salvadorin reissut <3 Voisin fiilistellä loputtomiin, teijän kans reissut on kaikin puolin best, sopivasti tekemistä ja myös sitä rentoilua. Uutta matkaa ootellessa! #täätrio

Tästä tosiaan perjantaina 9.8.2019 starttas meijän kaikkien kotimatka, tytöillä Lissabonin kautta Helsinkiin ja itellä samaisen São Paulon kautta Curitibaan. Seuraavat vieraat Brasiliaan saapunee lokakuussa, mut ennen sitäkin on kaikkea kivaa tiedossa. Stay tuned!

Lozku

Noniin, vihdoin päivitystä yhestä tähänastisen elämäni kohokohdista: Iguassun putouksista!

Keskiviikkona, 31.7.2019, toisen orientaatiopäivän jälkeen pakkasin kamppeet ja lensin Curitibasta Foz do Iguacuun (Brasilian puolelle) ja lento kesti 1h15min. Mun ihanat matkaseuralaiset, Jenni ja Nasu, oli jo lentäny samaiseen kohteeseen aiemmin päivällä. Ite olin vasta yöllä 00.30 perillä ja siihen aikaan en Uberiä saanu, onneks yks taksikuski puhu enkkua niin sain sen kans sovittua hinnan ja pääsin vihdoin hotelliin (Jenni nukku mut Nasu meijän äitihahmo huolehti, että pääsin turvallisesti perille ja tunnollisena valvo 🙂 ). Ihanan iso parisänky oli oottamassa – kokonaan mulle <3

Aamulla oli aikanen herätys (klo 6), joten yöunet jäi vähän vähiin (rennosti alko reissu…). Onneks sentään pääs hotellin aamupalabuffaan, väsymyksen lisäks nälkäsenä oliski ollu kiva retkeillä 🙂 Kyseltiin respasta taksien hintoja Argentiinan puolelle Iguassun putouksille, sillä Uberit ei saanu ylittää rajaa. Taksi meijän hotellilta makso 120 realia/suunta eli n. 27 euroa. Ei ollu paha maksaa kolmisteen, toinen vaihtoehto olis ollu kolmella eri bussilla seikkailu niin tää säästi paljon enempi aikaa ja vaivaa. Paikalliset sano, että olis hyvä olla pesoja (Argentiinan raha) siellä putouksilla ja että kortti ei kävis. No me sitte vaihettiin realeja pesoiks, mut voin tässä vaiheessa jo tehä suuren juonipaljastuksen; olis se kortti ihan hyvin siellä käyny (surpriseee..).

Taksimatka meni hyvin ja rajalla meijän piti nousta autosta ja näyttää meijän passit. Ne vaan leimattiin eikä sen koommin mitää kyselty. Ruuhkaakaan ei pahemmin ollu ja n. klo 10.30 oltiin perillä putouksilla. Taksikuski oli mukava ja puhu espanjaa, saatiin sovittua se myös hakemaan meijät klo 17. Aateltiin, että eiköhän 6,5h oo hyvä aika olla siellä ja se arvio meni ihan nappiin (hyvä me, onneks porukassa jollakin on ajantajua).

Jonoa oli jonkun verran ja lippu makso 800 ARS eli n. 13 euroa, not bad! Alue oli valtava ja reittejä oli moneen lähtöön:

Me valkattiin ekana uloimmaisin (oranssi), jonne mentiin junalla.

Kuten kuvasta näkyy, reitin pysty myös kävelläki. Meillä tuli muuten paljon kävelyä (nää on näitä laiskojen selityksiä..), niin ei haitannu yhtään istuaki välillä 😀  Tosin juna tungettiin täyteen ihmisiä ja sai lähes ”taistella” ja änkeytyä, että pääs ite istumaan. Noh, onneks matka oli vaan jonkun 15-20min niin kyllä sen kesti (just ja just).

Juna oli ilmanen ja jokaseen lippuun oli merkitty, mihin lähtöö se oli. Näin vältettiin ylimääräset ruuhkat ja meilläkin oli melkeen tunti ”luppoaikaa”. No onneks aina voi esim. syödä 🙂 Mutta kannattaa tosiaan varata monta tuntia tänne – täällä kun ei asiat aina hoidu nopeimmalla mahollisella tavalla ja aina kun kaikki ei oo itestä kiinni (heikkohermoiset, teitä on varotettu)  😀

Junalla kun päästiin pääteasemalle, oli vielä jonkin verran kävelyä. Putousten ääni alko vähitellen kuulua kovemmin ja kovemmin ja lopulta perillä kyllä ootti niin upea näky, etten oo kyllä nähny mitään vastaavaa!

Otettiin meistä myös hieno turistikuva ammattilaisen toimesta. Jenni makso kuvan, vaikka ei halunnu koko kuvaa, nää on näitä kompromisseja ystävyyssuhteiden eteen 🙂 🙂 🙂

Omat selfietki toki vähintääki yhtä hienoja. Ja olin sentäs sen verran reilu kaveri, et tästä kuvasta en velottanu Jenniä 🙂 Mut koska kuvilla tää paikka ei pääse oikeuksiinsa, on tässä teille pieni video siitä, miltä siellä ylhäällä oikein näyttikään (tuleepas kunnon haikeus ku näitä selaa):

Kun oltiin ihasteltu putouksia ylhäältä päin, oli aika miettiä seuraavaa reittiä. Taas otettiin juna sinne, mistä lähettiinki ja näillä juna-asemilla oli pienä ruokapaikkoja,jossa oli hyvä vähän tankata, koska ruoka best. Tähän väliin myös pientä eläininfoa: ainut asia, mitä piti varoa täällä paikassa, oli nää coatit eli nenäkarhut.

Vaikka söpöjä oliki (<3), niin niistä oli paljon varotuskylttejä ja kuvia niiden puremista. Varsinkin, jos oli ruokaa esillä, niin ne teki lähempää tuttavuutta. Symppiksiä kylläkin, eikä meillä tosiaan mitään ongelmia näiden kanssa ollu 🙂

Perhosia oli kans paljon ja ne oli yllättävänki erikoisen näkösiä. Ite tykkään perhosista, joten niitä ihaili mielellään <3 Perhoskammoset vois olla asiasta toista mieltä.

Ihan selkeesti numero ”88” on tän siivissä! Hannalle omistettu kuva 🙂

Seuraavaks tosiaan mentiin sininen reitti kävellen (kuva reitistä ylempänä) ja nähtiin putoukset aikalailla keskeltä.

Sateenkaari kruunas näkymän!

Vikana reittinä mentiin keltanen ja nähtiin putoukset alhaalta:

Oma lempparikuva näistä, tässä on ihana luonnon tunnelma <3

Jälleen kerran video havainnollistamassa, vaikka tää paikka on kyllä tosin semmonen, joka pitää ite kokea eli VAHVA MATKASUOSITUS!

Pari reittiä olis vielä jääny, kuten tää, missä veneellä olis päässy ihan putousten lähelle. Noh, ens kerralla sitten 😉

Taksikuski oli meitä vastassa sovittuun aikaan (ihme, ei kaikki ookkaan myöhässä täällä) ja päästiin ilman ruuhkia takas hotellille. Joku ihme maksu piti tiellä maksaa (?), ei se paljoa ollu, mut hyvä aina olla vähän käteistä mukana 😀 Sit taas pois autosta rajalla ja passintarkastukseen. Pitkän päivän jälkeen oli ihana pulahtaa hotellin omaan ulkoporealtaaseen, minkäs muun kun caipirinhan kera 😉

Täydellistä; parhaimmat kamut, hyvät drinksut ja ulkoporeallas, voiko ihminen muuta tarvita? Täällä viihty helposti monta tuntia. Meijän hotelli oli Bogari, kuten taustalta voi bongata. Suositus tällekin mestalle!

DAY 2

Seuraavana päivänä oli suunta myös putouksille, sillä pitihän ne nähä Brasiliankin puolelta. Sinne päästiin kätevästi Uberillä, koska ei tarvinu ylittää rajaa. Lippujen oston yhteydessä kysyttiin, mistä oltiin kotosin. Ilmeisesti niillä oli eri hinnat turisteille ja paikkakuntalaisille, lipussakin tosiaan Suomi edustettuna:

Lippu makso 70 realia eli n. 15 euroa. Seuraavalla kerralla vois kokeilla eri kansalaisuutta – uhka vai mahdollisuus? 😀

Sää ei ollu ihan yhtä suotuisa kun ekana päivänä ja muutenkin sadetakki olis ollu suositeltava varuste, sillä vähemmästäkin kastu. Varsinkin jos haluu mennä niin lähelle putouksia kun mitä ite menin 😀 Ja ei, mulla ei ollu sadetakkia, joten olin ihan uitettu koira tän päivän jälkeen. Eli kokemuksen syvällä rintaäänellä, ens kerralla ostaisin sadetakin. Vanha (uitettu) koirakin oppii…

Onneks porukkaan mahtu fiksujakin, vaikka välillä käytännönälyä saa hakea…

Kuten kuvista näkyy, harmaata ja utusta oli. Tekis mieli sanoa, ettei haitannu, mut mitäpäs sitä valehtelemaan – olishan se aurinkoinen sää kelvannu 😀 Mutta asenne ratkasee ja säänmukanen varustus (kellä oli, kellä ei). Aika riskillä kuvia ja videoita otin, tosin tää mun kännykkä on jo parhaat päivänsä nähny niin en olis yhtään ihmetelly, vaikka oliskin tuolla sanonu ittensä irti. Ihmeen kaupalla kuitenkin selvis (koska kuvia ja videoita piti ottaa)!

Brasilian puolella oli vaan yks reitti ja me oltiin kävelty se parissa tunnissa, eli omasta mielestä Argentiinan puolella on selkeesti enemmän nähtävää (jos nyt pitäis toinen valita). Toki kakspäivänen reissu, mikä mekin tehtiin, on enemmän ku suotavaa, jos tänne asti lähtee. Näille putouksille kuljettiin portilta bussilla, eikä maksanu enempää.

Ja tiiättekö sen fiiliksen, kun odotatte kylmän ja sateisen päivän jälkeen taas pääsyä hotellin ulkoporealtaaseen… niin tietty se on just sinä päivänä rempassa! 🙁 Me not approves. Noh, lämmin suihku sentäs pelasti. Kun Iguassun putoukset oli nähty, oli aika siirtyä seuraavaan kohteeseen. Siitä lisää seuraavassa postauksessa (paitsi mun somekanavista kaikki on kyllä käyny ilmi et eipä siinä, luulen jotenki pitäväni teitä jännityksessä 😀 Tosin jos täällä on uusia lukijoita niin tää kohta on teille omistettu 😉 ).

Adiós amigos!

Lozku