26.8.2013
Herään noin kuuden aikoihin, kun uusi kaverini Mary tulee herättelemään minua. Hän kertoo että olemme pian Jiujiangissa, uudessa kotikaupungissani. Nousen ylös, kerään tavarani sängyn päästä ja kapuan alas sängyltä. Laitan kengät jalkaan ja menen junan käytävälle istumaan ja katselemaan maisemia. ”Köyhää, köyhää, likaista..” ajattelen. Junan ikkunoista näkyvät talot ovat rusehtavia ja ränsistyneitä, ikkunoissa on metalliset kalterit ja pihoissa rikkinäisiä autoja. Mary kysyy haluanko mennä pesemään uniset kasvoni, sillä hänellä on jotain virkistäviä kasvojen pesu geelejä mukana. Kiitän ja suostun ehdotukseen. Kun tulemme takaisin junan käytävälle katselemaan maisemia, Mary kysyy ohi menevältä junan henkilöstöön kuuluvalta naiselta onko juna aikataulussa. Saamme kuulla että juna on hieman myöhässä ja saavumme Jiujiangiin puoli tuntia myöhemmin.
Hieman ennen seitsemää aamulla olimme päässeet Jiujiangin rautatieasemalle, jossa opettaja saattoi meidät isäntä perheidemme luo. Minua oli vastassa Mama (=äiti) ja Linlin (uusi siskoni). Opettaja antoi taas jotain viime hetken ohjeita, ja rupatteli jonkin aikaa kiinaksi kieltä ymmärtävien kanssa. Sanoimme opettajalle heipat ja lähdin seuraamaan uutta perhettäni. Kävelimme pienen matkan perheen keltaiselle Snoopy autolle ja minut pyydettiin eteen istumaan. Auto matka oli hiljainen, ainakin minun osaltani, sillä linlin ja mama puhuivat kiinaa, enkä siis ymmärtänyt mitään, joten katselin vain maisemia hiljaa miettien, miksihän taas valitsinkaan Kiinan.
Kun päästiin uuteen ”kotiin”, sain huomata, että asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa, eikä talosta tietenkään löydy hissiä. Onneksi talossa ei ole kun ehkä seitsemän kerrosta… Päästyämme sisälle, minulle näytettiin huoneeni, ja tarjottiin aamupalaa (joka ei oikein maistunut). Sen jälkeen menin omaan huoneeseeni kirjoittamaan päiväkirjaa, ja linlin kävi välillä kysymässä minulta, jos tarvitsisin jotain. Mama lähti jonnekin, ei sanonut minne ja jäimme linlinin ja hänen isovanhempiensa kanssa taloon neljästään. Isoisä käski minut suihkuun. Olin todella väsynyt ja minun teki mieli vain itkeä, nukkua ja lähteä takaisin Suomeen. Perheessä, eikä maassa ollut mitään varsinaista vikaa, mutta kun kaikki oli niin uutta, ettei väsyneenä jaksanut edes yrittää ymmärtää mitään…

*pst!*
AFS sanoi, että perheeseeni kuuluu isä, äiti ja sisko linlin. Kun saavuin ”kotiin”, sain huomata ettei asia ole lähellekään niin, sillä uuteen perheeseeni kuuluukin myös isoisä (kiinaksi: jiejie), isoäiti (kiinaksi: nainai), sekä toinen sisko, jonka nimeä en valitettavasti muista, mutta pikkusisko on kiinaksi meimei.

Kello 12 aikoihin päivällä, kun olin tullut suihkusta ja päässyt hetkeksi makaamaan sänkyyn, tuli linlin ilmoittamaan, että nyt lähdetään tapaamaan hänen englannin opettajaansa. En olisi millään jaksanut, mutta minun oli pakko lähteä hänen mukaansa. Menimme ensin kävellen jonkin matkaa bussipysäkille, josta sitten menimme bussiin numero 31 (san shi yi). Linlinnin englannin opettaja on ihan mukava nainen. Hän ymmärtää englantia ja puhuu minulle englantia, kun perheeni taas puhuu minulle lähes pelkästään kiinaa. Opettaja esittäytyi myös Maryksi. Hänellä on äiti, joka myös osaa englantia. He pakko-opettavat minulle kiinaa, joka tuntuu todella ahdistavalta, mutta ehkä se on ihan hyvä asia oppimisen kannalta. Maryn äiti tarjosi minulle persikka mehujään, ja kun olin saanut sen syötyä, lähdimme linlinin kanssa takaisin ”kotiin”. Tämä matka oli kyllä hieman mielenkiintoisempi, sillä menimme taksilla. Ensin oli saatava taksi, joka ei ollutkaan ihan helppoa, sillä täällä takseja menee koko ajan, joka suunnassa, mutta kun sellainen pysähtyy kohdalle, joko a) joku juoksee sinne kyytiin ennen sinua tai b) kuski ei ole ajamassa sinne päin jonne sinä olet menossa. Yritimme ehkä 10min saada taksia, ennen kuin lopulta sen saimme. Istuttiin kyydissä, ja matkan aikana taksiin tuli ihmisiä, sekä sieltä lähti ihmisiä. Se oli hieman outoa, sillä Suomessa viedään yhdet asiakkaat kerralla sinne minne he ovat menossa, ennen kun otetaan seuraavia edes kyytiin.  
Meinasin nukahtaa taksiin, olin niin väsynyt ja janoinen. Perheeni ei ole antanut minulle vieläkään vettä, vaikka olen monesti pyytänyt. He juottavat minulle jotain maidon tapaista, mutta ei se ole maitoa. He kutsuvat niitä ”makumaidoiksi”.

Kun taas päästiin ”kotiin”, sain levätä huoneessani hetken, kunnes kuulin kun oveni taas koputettiin. Hihkaisin, että saa tulla sisään, ja huomasin ovella uuden tytön. Hänellä oli armeijan maastokuvioiset vaatteet päällä, ja hän näytti mielestäni minua vanhemmalta, joten päättelin hänen olevan noin 20vuotias. Hän kertoi hihitellen olevansa huono puhumaan englantia, ja että hän on myös uusi siskoni. Jiejie (isoisä) oli hänen takanaan ja nauroi, koska hänestä oli niin huvittavaa, ettei sisko osannut edes selittää menevänsä vaihtamaan vaatteensa. Hän näytti minulle vaatteitaan ja osoitti huonettaan, joten ymmärsin kyllä pointin. Hetken kuluttua siskoni tuli takaisin ja kertoi, että nyt on ruoka aika. Menimme keittiöön syömään, enkä taaskaan oikein nauttinut ruoasta. Toivottavasti totun vielä tähän sapuskaan täällä.
Ruoan jälkeen, sain kuulla kauan odottamani sanat ”now is time for rest”. Olin niin iloinen, että vihdoinkin sain mennä nukkumaan hetkeksi! Nukuin ehkä muutaman tunnin, jonka jälkeen mietin, pitäisikö mennä ulos huoneesta, vai tupsata jotain omaa huoneessani. Laittelin muutaman viestin Suomen äidilleni, sekä ystävälleni Jutalle. Jonka jälkeen päätin mennä ulos huoneesta, ja viedä samalla perheelleni heidän tuliaisensa. Hereillä oli vain nainai ja jiejie. He auttoivat minua kantamaan lahja kasan olohuoneen pöydälle. Aivan ensimmäisenä laitoin jiejien maistamaan Sisu Horna karkkeja. Hän kai piti niistä, mutta se ilme, kun hän maistoi ensimmäisen, se oli kyllä näkemisen arvoinen! Molemmat meimeit nousivat hetken päästä myös maistamaan karkkeja. Annoin heille heidän tuliaisensa, ja he (ilmeisesti) pitivät niistä.
Annoin linlinille angry birds pehmolelun, mama sai jotain padan alustoja ja marimekko servettejä, papalle oli jääkiekko paita (kukaan ei kyllä ymmärtänyt mikä se oli, joten sanoin vaan, että se on paita… vaikka kuinka yritin, niin kukaan ei ollut ymmärtävinäänkään sanaa ice hockey.) Katseltiin jiejien ja linlinin kanssa elokuvaa Letters to God, onneksi sitä ei oltu dupattu kiinaksi.
Noin puolessa välissä elokuvaa mama tuli kotiin ja alkoi selittää hurjasti minulle jotain kiinaksi. Jiejie oli jutussa ihan mukana, noin 10min kälätyksen jälkeen tajusin että he haluavat passini! Kun näytin sitä heille, he olivat into piukkana ja huusivat ”go! go! go!” Minulla ei ollut mitään hajua mitä nyt tapahtuu, mutta lähdin kansioni kanssa seuraamaan perhettä autolle. Jossa istui joku mies, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Autossa istui minun ja sen miehen lisäksi jiejie, mama ja linlin. Päättelin puolessa välissä matkaa, että ollaan menossa poliisiasemalle, sillä joku sanoi sanan ”police”.  
Asemalla oltiin varmaan tunti, ja kaikki puhuivat taas kiinaa ja tuijottivat minua. Reissu oli sinänsä ihan mukava, sillä sai ajatukset hetkeksi muualle, eikä ollut niin kova koti-ikävä.

Illalla mentiin maman ja molempien meimein kanssa ”supermarkettiin”. Ja jos nyt kuvittelette, että Suomessa jostain robbarista, prismasta tai lidlistä löytyisi KAIKKEA, niin ette ole käyneet selvästikään Kiinassa. Mama sanoi, ettei minun tarvitse ottaa rahaa mukaan, joten tuli kyllä vähän syyllinen olo kassalla, kun mama maksoi kaikki ostokset. Me siis käytiin ostamassa minulle ”hengissä pysymiseen tarvittavia asioita”. Esim. kaksi vatia, kasvopyyhe, teelle tarkoitettu termospullo, jne. Eikä ostettu mitään muuta, kun minulle tavaroita.

*Pst* Ladys!
Vaikka Kiinasta pelotellaan, ettei täältä löydy ”naisten juttuja” mistään, niin kyllä ainakin täältä meidän supermarketista löytyy ihan hyllyt pullollaan niitä.

Kauppa reissun jälkeen lähdettiin etsimään vielä China mobile kauppaa, josta sain kiinalaisen sim-kortin. En tiedä voiko sillä mennä nettiin, kun kukaan ei kertonut, vaikka kysyin, joten en uskalla kokeilla. Mama latasi kortin 100 yuanilla, joka on noin 12€, mutta se on kiinassa tosi iso raha. (Keskimääräinen kuukausi palkka on noin 300 yuania) Olisin taas voinut itse maksaa, mutta mama ei antanut. Kotiin päästyämme, tapasin papan (isän siis) ensimmäistä kertaa. Siinä ihmeteltiin koko perheen voimin tuliaisia, ja minua. Mama ja papa sanoivat lähtevänsä kotiinsa, ihmettelin hieman, että asutaanko me siis isovanhemmilla siskojen kanssa. Ja vastaus on kyllä. Sanoin vanhempien lähdettyä, että haluan mennä omaan huoneeseeni juttelemaan kavereilleni Suomessa, mutta valitettavasti ketään ei ollut koneella siihen aikaan. Kirjoitin silloin edellisen postauksen, jonka jälkeen menin nukkumaan.

27.8.2013
Aamulla heräsin yhdeksän aikoihin, ja ihmettelin hieman miten kiinalaiset antoivat minun nukkua niin pitkään. Nousin sängystä, vaihdoin vaatteet ja menin hiippailemaan huoneeni ulkopuolelle, katselin oliko siellä ketään. Jiejie oli hereillä ja huusi samalla sekunnilla, kun näki minut, linlinille, että nyt pitää nousta ylös ja mennä aamupalalle. Aamupalaksi oli tomaatti kana vesi seosta (soppaa?), ei taas oikein maistunut. Söin kiinalaisen leivän ja kananmunan, ja nainai toi hetken päästä kaksi persikkaa (=er tao) (er=2, tao=persikka) minulle, että saisin jotain syötyä. Popsin niitä ja linlinin tuomia Pockyjä tällä hetkellä, ja juttelen skypessä Jutan kanssa. Aiemmin sain juteltua hetken Suomi perheeni kanssa. Oli hieman hassua mennä sanomaan nainaille ”Nainai, wo de mama” (=Isoäiti, minun äitini) ja osoitella omaan huoneeseen. Nainai huusi molemmat meimeit myös katsomaan, siinä sitten osottelin koneen näyttöä ensin kiinaksi ”mama, meimei, meimei” sitten suomen perheelle ”Isoäiti, sisko, toinen sisko”.

Minun pitäisi opetella tänään neljä lausetta kiinaksi, mutta kun ne eivät millään halua jäädä päähäni. Odotan kauhuissani, että linlin tulee ilmoittamaan, että nyt lähdetään taas englannin opettajan luo. Jos en osaa lauseita ulkoa kun mennään sinne, voi tulla ihan hyvin huutoa… En ole ollut edes kahta päivää täällä!

Perheeni yrittää kovasti opettaa minulle kiinaa. Jotkut sanat jäävät päähän, jotkut eivät millään. Enköhän tämän vuoden jälkeen osaa sanoa vähän enemmän kun kiitos ja hei. Toivottavasti  ainakin.

En ole vielä kerennyt ottamaan kuvia kaupungistani, tai kodistani. Aina kun me lähtään, lähdetään vauhdilla, ja kamera ei kyllä kerkeä siihen rytäkkään mukaan.
Tässä kumminkin kuvia viime postaukseen liittyen:

Helsiki-Vantaan lentokenttä, nyt mennään!

Hyvää huomenta Kiina!

Noin puolessa välissä Kiinan muurille vieviä portaita.
Toi kävely on jotain niin järkyttävää!
Aina kun luulee olevansa ylhäällä, rappuset kääntyvätkin toiseen suuntaan, ja on vain lisää käveltävää.

Ennen puolta väliä ylöspäin mentäessä olin jo ihan kuollut.
Ei ollu mun juttu toi kiipeäminen 🙂

Seuraavassa postauksessa lisää kuvia. Jos vaan saan ladattua 😉

Lisäys!: Uudet siskot ovat siis 13 ja 14vuotiaita. -99 ja -00