Varhaiskasvatuksen open päivä
Lempihetkekseni on tullut aikainen aamu. Laitan herätyskellon ajoissa soimaan. Olen järjestelmällinen ja valinnut vaatteet jo edeltävänä iltana, onpahan yksi päätöksenteko vähemmän. Aamupesun jälkeen laitan kahvia tippumaan. Arkisen laittautumisen jälkeen istahdan valoisaan keittiöön alas. Pihapensaamme ei vielä estä näkymää kadulle ja lähiympäristöön, silmuja ei siinä vielä ole. Katselen hetken ulos ja hengittelen rauhassa. Tämä on ihana hetki.
Ensimmäinen jälkeläinen saapuu, hissukseen ja kömpii syliin. Toinen saapuu hammasharja ojossa ”Tarkistatko?”. Perheen iskä on päässyt ylös ja lenkkeilyttää koiraa. Kömpijä pyytää puuroa, kiire olisi jo, mutta tottakai keitän. Seuraavia lapsia ei näy. Varmistan, että kaikki ovat ylhäällä ja toivotan kaikille mukavaa päivää.
Töissä. Kaikki hienosti. Wilma-viestit saapuvat, tiedän, että opiskelu alkoi. Äänet ovat puhelimessa päällä, jos jotain. Nautin työstäni. Haastavaa on ajoittain monestakin eri syystä, mutta minulle sopii sellainen. Minua kiinnostaa uuden oppiminen, uudenlaiset toimintatavat, tehtävät, kehittäminen, innostun eri asioista.
Kesken itsetekemän muovailuvahan tekemisen, puhelin soi. Tarkistan. Lapsi soittaa, vastaan toisessa huoneessa. Kysyy vihkoaan. ”Kulta, äiti ei tiedä..” Mainitsin vähintään kuusi paikkaa, josta voisi etsiä. Työt jatkuvat.
Teen töitä hetken koneella, on etätehtäviä, joita lähettää, sähköpostin läpikatsausta, projekti joka piti dokumentoida. Puhelin soi. Eri lapsi soittaa. Varmistaa mitä olimme sopineet jostain tehtävästä. Ja ainiin, olenko nähnyt vihkoa. Kerron vielä muutaman paikan, josta voisi vihkoa etsiä. Muistutan, että iskähän on kotona.
Puhelin soi. Nyt se on se iskä. Kyselee vihkoa. Huokaus.
Työpäivä alkaa olemaan lopussa. Olipas kiva päivä. Varmistan ennen lähtöä, ettei huomiselle ole mitään erityistä valmisteltavaa, tulen vaikka 10min aiemmin. Kiva olla taas kotona. Perheen iskä on laittanut ruokaa ja ehtii vielä syömään kanssamme, sitten hän rientää omalle työpaikalle tekemään ne, mitä ei kotona pystynyt aamupäivällä.
Käydään kuulumisia läpi. Kiva, että kaikki ovat ehtineet ulkoilla ja hieman hengähtää. Ei ole ollut pelkkää opiskelua. Alamme käymään tehtäviä läpi, pyydän lapsia näyttämään, olen kiinnostunut ja haluan tietää mitä kukakin opiskelee. Selviää, että parilla tehtävät puolitiessä. Tehdään niitä.
Katson kahvinkeitintä, en jaksa keittää. Kömmin mielummin sen kömpijän viereen, istutaan sylikkäin. Pikku kakkonen loppuu hetken päästä. Aloitetaan treenaamaan valmentajien antamien ohjeiden mukaisia liikkeitä ja asioita. Koira täytyy ulkoiluttaa. Houkuttelen koko porukan mukaani, kierretään pari korttelia, sekin menee treenistä. Tullaan takaisin ja pelaillaan palloilla. Yksi lapsi pyytää shakki pelikaveriksi. Ei jaksaisi. Jaksan silti.
Kurkkaan kelloa. Iltapala. Paistan lättyjä, olin luvannut. Syödään ja siirrytään ylös. Siirto ei tapahdu ykkösellä, rageilua, laahustamista, sättäämistä.. Mitä voi odottaa? Pitkä päivä takana.
Hampaat tarkistettu, omat iltapesut hoidettu. Kaikki kävivät vessassa. Iltasadussa tulee kina. Koska miksei. Onneksi äiti saa valita. Tällä kertaa koitan katsoa päiväkoti-ikäisen, vasuunkin kirjattujen tavoitteiden mukaisen tarinan. Vuorovaikutustaidot. Tarina onkin kiva, voisin työssäni käyttää. Pusu ja hali kaikille. Jään lasten vierelle, hyvä kun silmät pysyvät auki.
Alakerrasta kuuluu jotain, nyt se tuli töistä. Lapset näyttävät nukahtaneen. Kaivan padin esiin, kurkkaan onko sähköpostiin tullut mitään. Etsin vielä muutaman kuvan ja teen valmiiksi linkin, jonka kautta kuviin pääsee. Huomenna lähetän vanhemmille. Teen töitä. Nyt tuli uusi hyvä idea miten yhtä lasta voisi tukea! Googlaan vielä, aiheesta löytyy jonkun verran asiaa, uppoudun lukemiseen. Kurkkaan kelloa. Voi ei. Herätyskello päälle. Luen, kunnes ei enää pysty. Viimeinen ajatus ennen nukahtamista on: huomenna kasvatan jonkun kasvin.
