Kirjoittaja esittäytyy…

Ja siis itsestäni vielä niille, jotka eivät minua tunne, eli kuka täällä naputtelee… En ehkä esitellyt itseäni vielä riittävän kattavasti.

Nimeni on Eira Talka, ja olen 37-vuotias toimittaja ja yhteiskuntatieteiden maisteri sekä medianomi. Asun kolmatta vuotta Espoossa, sitä ennen muutaman vuoden pääosin Tampereella opiskelemassa ja töissä, ja syntyjäni olen Kotkasta.

Siinä välissä olen asunut eri puolilla Suomea, Jyväskylästä Helsingin kautta Turkuun ja monessa muussakin kunnassa, sekä eri puolilla Espanjaa, Namibiassa ja periaatteessa Uudessa-Seelannissakin, jossa reppureissasin nuorempana.

Matkailu on ollut jonkinlainen intohimoni, ja olenkin reissannut tähän mennessä yhteensä 39 maassa. Tiedän hieman siitä, miltä näyttää pakolaisleirillä, slummissa, japanilaisilla juna-asemilla, ratsailla Andeilla, Las Vegasin The Stripillä, bangkokilaisessa temppelissä, keskitysleireillä ja niin edelleen.

Luen paljon, koeluen  ja editoin mielelläni muidenkin töitä, haaveilen kirjailijuudesta, ja olen tähän mennessä kirjoittanut esikoisromaaniani aktiivisesti kahden vuoden ajan. Suurimmaksi osaksi työ on tapahtunut äitiyslomani aikana, sillä olen taaperon äiti, ja perheeseen kuuluu myös aviomieheni. Yritämme olla moderneja ja tasa-arvoisia kasvattajia, ja meitä yhdistävät samankaltaiset arvot elämässä. Olemme avoimia, ihan mukavia ja mietteliäitä ihmisiä.

Ennen lasta olin vuosikausia kova juoksemaan ja käymään ryhmäliikuntatunneilla, mutta nyt olen pitänyt liikunnasta paljolti taukoa. Olen kiivennyt Afrikan korkeimmalle vuorelle, Kilimanjarolle, ja suorittanut vuoden kestäneen asepalveluksen. Haastan mielelläni itseäni kestävyydessä.

Tykkään ideoida, tutkia ja pohtia monenmoisia maailman asioita.

Siinä kai tärkeimmät pointit minusta.

Jatketaan.

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *