Kirje ”Amandalle”

🌸

Sinun kanssasi puhuminen on auttanut minua kenties eniten. Minulla ei ole terapeutin lisäksi edelleenkään muita, joiden kanssa voisin käydä minun ja ystäväni välejä läpi. Edelliset kaksi kertaa, kun olemme olleet yhteydessä, ovat päättyneet siihen, että ystäväni on katkaissut yhteydenpitomme. Minua harmitti molempien yhteydenpitokertojemme jälkeen se, etten saanut jatkaa keskustelua kanssasi. Puhuminen kanssasi helpotti ihan älyttömästi oloani, sillä muuten pyörittelen näitä asioita vain yksin mielessäni. Se tuntuu pahalta, kun kehotetaan hakemaan apua, mutta mistään ei tunnu saavan tarvitsemaansa apua. Olin niin helpottunut, kun sain puhua kanssasi ja sitten sekin apu vietiin pois. Tästä syystä olin pois tolaltani ystäväni viestin jälkeen – en niinkään hänen suuttumuksensa ja uhkailujensa vuoksi.

On ollut vaikeaa myöntää itselleen, kuinka paljon ystäväni minua satutti vuosien aikana henkisesti. Hän oli kuin kaksi eri ihmistä: auttavainen ja myötätuntoinen [ystävälleni antamani lempinimi] sekä etäinen ja välttelevä. Hän kannusti minua ja samaan aikaan esimerkiksi torpedoi kuntoutumistani. Hän toisteli usein, kuinka turhia psykologit olivat ja että psykologilla käyminen oli ajanhukkaa – että ei psykologi minua oikeasti kuuntele. Ystäväni sanoi monesti, että en tarvitse ketään muita kuin hänet ja että hän kyllä kuuntelee minua aina. Hän tarjoutui ja paremminkin tuppautui auttajakseni. Olisin kuulemma saanut soittaa hänelle aina kun tarvitsi. Tiesin, että minun olisi käytävä terapiassa, mutta ystäväni hankaloitti tilannettani. Hän söi pohjaa luottamukseltani terapiaan, vaikka oli ensiksi itse kannustanut minua hakemaan apua. Hänen omia sanoja lainaten hän ”raahasi minua perässään” vapaaehtoisesti. Hän oli myös joskus se joka tuuppasi minut takaisin naama edellä ojaan. Hänen oma epäuskonsa siihen, että minä voin huonosti, nousi joskus pintaan hänen kommenteissaan. Muistan kerrankin  [työpaikallani] masennusjakson aikana, kun hän totesi minulle, että minullahan on vain pikkuisen paha mieli. Jos olisi vain ”pikkuisen paha mieli”, ei joka päivä tarvitsisi miettiä syitä elää. 

Minun ja ystäväni suhde oli alusta asti tietyllä tapaa vääristynyt – eihän kukaan piilottele oikeasti ystäväänsä. Tämä söi itsetuntoani joskus. Pahimpina hetkinä saatoin ajatella, että minussa on jotain niin pahasti vialla että ystäväni häpeää näyttäytyä seurassani. Vaikken aikoinaan vielä tuntenut ystävääni mitenkään muuten kuin [työpaikallani], tunnistin hänessä jotain samaa kuin itsessäni. Minun on aina ollut vaikeaa löytää samankaltaisia ihmisiä, joiden seurassa viihtyisin enkä tuntisi oloani ulkopuoliseksi ja erilaiseksi. 

[Viittaus ystävälleni antamaani lempinimeen]. En uskaltanut sanoa koskaan ystävälleni, jos hänen käytöksensä satutti tai sanoin siitä niin varovaisesti, ettei hän varmaan edes ymmärtänyt mitä tarkoitin. Pelkäsin niin hirveästi, että menetän hänet, jos huomautan hänen käytöksestään. On todella ristiriitaista, että tunsin itseni sekä rentoutuneeksi että erittäin stressaantuneeksi hänen seurassaan. Yritin vain olla kiitollinen siitä, kun hän auttoi ja sivuutin sen, kun hän satutti. En kertonut hänelle koskaan, että hän sai minut usein itkemään. Ystäväni käytös laukaisi joitakin kertoja masennusjaksoni. Pelkäsin, että hän ottaisi asiat syytöksinä ja häipyisi. Hänellä ei ollut mitään velvollisuutta tai sidettä minua kohtaan pysyä elämässäni. Minulle oli tärkeää, että joku välitti minusta muustakin syystä kuin velvollisuudesta. 

Olin monta vuotta käytännössä passissa puhelimeni vieressä, jos hän sattui soittamaan. Jos en pystynyt vastaamaan heti, hänellä oli taas liian kiire puhua kanssani uudestaan minulle sopivana ajankohtana. Kiireestä tuli minulle hirvein kirosana. Jo pelkästään sen kuuleminen sai ahdistumaan ja masentumaan – eikö minulle ole aikaa. Vaikka olinkin vain ystävä, hän priorisoi minut aina kauas muiden asioiden taakse. Vaikka hän kohteli minua huonosti, välitän hänestä joka tapauksessa. En halua syytellä häntä. Olisin halunnut kertoa hänelle että hänen käytöksensä satutti ja loukkasi minua, mutten tiennyt miten. Tiedän (tai ainakin haluan uskoa), ettei hän tehnyt sitä ilkeyttään. 

Kerroin hänelle paljon myös mukavia asioita ja hän olikin yleensä se, jolle kerroin ensimmäiseksi mukavista asioista. En pitänyt häntä minään likakaivona, jonka päälle olisin kaatanut kaiken pahan oloni. Masentuneena olin varmasti raskasta seuraa. Niin oli hänkin, mutta yritin parhaani mukaan tukea häntä.

Ystäväni lupasi monta kertaa ottaa minut mukaansa [päiväreissuille], mutta aina oli jokin syy, miksen voinut lähteä mukaan. [Ystäväni kysymys, lähtisinkö mukaan pidemmälle päiväreissulle.] Sitä hän venytti vuoden ajan kunnes minä olin taas aika pahasti masentunut. Hän loi mielikuvan, että teemme yhdessä jotain, ja sitten yritti olla pitämättä lupaustaan. Hän ei koskaan tullut [merkkipäivä], vaikka lupasi tulla. Vuoden odotin, kunnes [seuraava merkkipäivä]. Mietin aina, eikö hän halunnut tulla. Eikö hän oikeasti halunnut olla kanssani tekemisissä, vaikka antoi puheillaan jatkuvasti ymmärtää, että viihtyi seurassani. Hän ei tullut käymään kahvilla, vaikka pyysin (lupasi tulla, mutta aina oli liian kiire). En halunnut ehdottaa hänelle missään julkisella paikalla tapaamista, koska hän ei tuntunut haluavan näyttäytyä seurassani muiden ihmisten ilmoilla. Masentuneena ajattelin hänen häpeävän minua, muuten mietin eikö hän halunnut sinun kuulevan minusta jotain muuta kautta. Minä toivoin hänestä seuraa ystävänä, koska olin ja olen yksinäinen. Tunsin, etten kelpaa. Minua satuttaa se, että hän piilotteli minua sinulta. Olen miettinyt, saattoiko hän olla mustasukkainen minusta ja pelkäsi sinun vievän minut häneltä. Hän sanoi meille molemmille, että osasi kuvitella sinut ja minut ystäviksi. Pelkäsikö hän, että olisi jäänyt ulkopuoliseksi? Se sattuu, kun huomaa jääneensä ulkopuoliseksi. Siitä on itselläkin paljon omakohtaista kokemusta.

Kysyin häneltä usein masentuneena, halusiko hän minusta eroon ja masentuneena kirjoitin olevani taakka hänelle. Hän vakuutti, että hän on aina kaverini sekä tukenani tai ei sanonut mitään. Tiesin, että masentuneen seurassa on raskasta, mutta hänenkin olisi pitänyt puhua vaikka sinulle. Pidin paljon asioita sisälläni, enkä uskaltanut tai voinut kertoa kaikkea. Näin hänestä, että häntä huolestutti tai ahdisti joskus kertomani asiat, joten jätin pahimmat asiat kertomatta. Annoin hänelle itsestäni syytökset valmiiksi, joten hänen ei tarvinnut itse niitä keksiä. Tämä suututtaa ja satuttaa, sillä hän on käyttänyt omaa ahdistustani, huonoa itsetuntoani ja masennustani välineenään minua vastaan. Hän oppi tuntemaan minut hyvin ja tietää varmasti, kuinka minua voi satuttaa. Huomasin aiemmilta yhteydenpitokerroiltamme, että hän oli sanonut sinulle asioita minusta, jotka hän oli poiminut hänelle lähettämistäni viesteistä, mutta irrottaen asian kontekstista.

Ystäväni apu ja myötätunto tuntui harvoin täysin vastikkeettomalta. Hän sai minut tuntemaan olevani hänelle jatkuvasti velkaa. Kun hän auttoi minua, hänen vitsinään oli usein, että voisin maksaa takaisin luonnossa. Samaa sain kuulla myös silloin, kun kerroin hänelle mieltäni painavista asioista ja hän kaiketi tunsi toimivansa terapeuttinani. Vaikka se oli vitsailua, se tuntui painostukselta. Tiesin ennen kevättä, ettei hän koskisi minuun sormellansakaan, jos kieltäisin häntä. Torjuin hänen ehdotuksensa milloin silmien muljauttelulla, milloin sanomalla ei. Hän tuntui joskus pahastuvan siitä, että suhtauduin hänen juttuihinsa niin kielteisesti. En halunnut lähteä hänen leikkiinsä mukaan, koska se tuntui sopimattomalta. Oletin, että hän ei olisi käyttäytynyt niin, jos sinä olisit ollut seurassa tai et olisi pitänyt tästä ja sen vuoksi pidin tätä myöhemmin henkisenä pettämisenä.

Minulle tuli yllätyksenä, että sinun kanssasi keskustelun jälkeen minuun sattui kovasti. Sattui siksi, koska tunsin menettäneeni myös sinutkin. Minulle ei koskaan annettu mahdollisuutta tutustua sinuun ja tämä menetys sattui, kun ymmärsin, että olisin todennäköisesti tullut hyvin toimeen kanssasi. Ehkä sinä et olisi pitänyt minusta tai sitten olisit. En osannut odottaa sitä, että jouduin suremaan tietyllä tavoin myös sinun menetystäsi. Minua on harmittanut, etten tavannut sinua vuosia sitten. Olisin halunnut tavata, mutten tätäkään uskaltanut pyytää ystävältäni. Toki minua myös pelotti ihan hirveästi ajatus sinun tapaamisesta. En tiennyt, kuinka olisin voinut pyytää. Välttelin sinusta puhumista, koska en ollut varma, mitä olisin voinut sanoa tai kysyä. Minua helpotti kuitenkin kuulla, että ystäväni oli puhunut minusta vuosien aikana edes jotakin. Hän ei koskaan millään tavoin kertonut tai antanut ymmärtää, että oli puhunut minusta sinulle. Tämän vuoksi luulin, että hän piilotteli minua vielä enemmän kuin todellisuudessa teki. Kerran olin laittanut hänelle viestin ja olit huomannut viestin tulleen minulta. Olit kysynyt, mitä minulle kuuluu. Tämän ystäväni kertoi kuin varoituksena – tai siltä minusta ainakin tuntui. Ehkä tulkitsin asian väärin, mutta olin sen jälkeen vielä varovaisempi.

Minua jäi vaivaamaan molempien yhteydenpitokertojemme jälkeen, sillä en muistanut ja ehtinyt kummallaakaan kerralla kysyä sinulta, tiesitkö ystäväni jostain toisesta kaverista (ymmärtääkseni työkaveri?). Ystäväni kertoi aiemmin, että tämä kaveri oli joko suunnitellut itsemurhaa tai hänellä oli ollut itsetuhoisia ajatuksia. Yritin kannustaa ystävääni keväällä puhumaan asioista toisen ihmisen kanssa ja tämän kaverin kanssa hän ilmeisesti sitten keskusteli. Tajusin vasta jälkeenpäin, kuinka tuhoisa kaksikko he saattavat olla, jos/kun molemmat ovat masentuneita, toinen eronnut ja toisen avioliitto kriisissä. Pelkäsin, että jos tämä ystäväni kaveri tekisi itselleen jotain, ystäväni saattaisi päätyä samaan ratkaisuun. Tämä on stressannut itseä ihan hirveästi ja olen kokenut ihan kamalia tunnontuskia tämänkin asian vuoksi. Kannustin ystävääni puhumaan, mutta ohjasinko häntä vain ojasta allikkoon. Tiedän, että en ole vastuussa ystäväni valinnoista, mutta en ole kevään 20[XX] jälkeen luottanut ystäväni arviointikykyyn. Välillä huoli ja tietämättömyys ovat meinanneet saada sekoamaan. Tiedän, että jokainen tekee omat ratkaisunsa. Tunnen kuitenkin syyllisyyttä siitä, että en ole sanonut tai tehnyt asioita oikeaan aikaan.

🌷

Kaikki osat: Minun tarinani