Minun tarinani: 12. Viestit

Tajusin melko pian, ettei ystäväni ottaisi yhteyttä, mutta yritin pitää toivosta kiinni. En halunnut painostaa häntä puhumaan, mutta minua alkoi turhauttaa. Miksei hän voi tehdä oikein?!

Ajattelin itseäni. Tämä ei ollut oikein minua kohtaan. Ystäväni käytöksestä johtuvista syistä olin kärsinyt pitkään fyysisistä ja psyykkisistä oireista. Olin itkuinen ja väsynyt viikoittain. Podin normaalia useammin migreenejä ja lievempiä päänsärkyjä. Sykkeeni oli usein korkea. Huomasin joskus kausia, kun leposykkeeni oli korkea tai hengästyin helposti. Mahdollisesti jotkin muutkin fyysiset oireet olivat joko suora tai välillinen seuraus jatkuvasta stressistä ja ahdistuksesta. Fyysisiä oireita pahempia olivat psyykkiset oireet. Lievimmillään oireet olivat siedettävällä tasolla olevaa ahdistusta, mutta olin ollut myös vakavasti masentunut. Pinnani oli toisinaan kireällä. Olin varmasti toisinaan raivostuttavaa seuraa läheisilleni kiukunpuuskineni. Olin jännittynyt ja levoton. Toisinaan olin flegmaattinen. Kärsin muisti- ja keskittymisongelmista. Podin kausittaisia unihäiriöitä – unettomuutta sekä vaikeutta nukahtaa ja pysyä unessa. Pitkään jatkunut väsymys huonosti nukkumisen vuoksi pahensi muita oireita. 

Minua ahdisti, että ystäväni halusi minun pitävän tämän kaiken sisälläni. Minun tuli hänen mielestään hakea ammattiapua (siitä olin samaa mieltä) ja samalla pitää suuni kiinni tapahtuneista. En olisi saanut puhua kenenkään kanssa – en myöskään heidän. Tunsin itseni eristetyksi. Mietin edelleen, mitä seurauksia ystävälleni voisi koitua. En halunnut saattaa häntä pulaan. Epäilin edelleenkin, että jos kertoisin tapahtumista läheisilleni, tästä olisi seuraamuksia ystävälleni. Toinen pelkäämäni (ja ehkä se pahempi) skenaario olisi, että läheiseni eivät uskoisi minua tai toteaisivat, että minun pitäisi antaa asian vain olla ja tämän jälkeen siitä ei puhuttaisi enää koskaan. Tunsin olevani todella yksin.

Olin elänyt terveellisesti, käynyt terapiassa, yrittänyt antaa asioiden olla ja pyrkinyt edes jollain tavalla ylläpitämään harvoja sosiaalisia kontaktejani. Kaikesta yrittämisestäni huolimatta tilanteeni vaikutti joskus toivottomalta. Olin huolissani työkykyni vuoksi ja pelkäsin kokevani burn-outin, koska normaali työstä johtuva kuormitus meinasi olla ajoittain liikaa. Yritin ajatella ystäväni parasta ja tehdä oikein. Se ei kuitenkaan riittänyt. Hän ei ajatellut minun parastani, vaan päätti toimia itsekkäästi tai pelkurimaisesti. Toki (ehkä) ymmärsin hänen logiikkansa ja hän yritti suojella vaimoaan pimittämällä totuutta tältä. Hän suojeli myös itseään yrittämällä lakaista asiat maton alle. Ystävälläni on tarve suojella hänelle tärkeitä ihmisiä. (Hän sanoi aikoinaan hänellä olevan tarve suojella minuakin, koska näki minussa itsensä.) Minullakin oli tarve suojella häntä, sillä näin hänet hauraana. Minut hän vaikutti näkevän sen sijaan enää vain hulluna, joka vainosi häntä ja hänen vaimoaan.

Ajattelin toimivani oikein, kun en yrittänyt sinnikkäämmin saada ystävääni puhumaan. Ajattelin, että jos olen ystävällinen, kärsivällinen ja empaattinen, ymmärrän hänen käytöksensä ja pystyn antamaan hänelle anteeksi, hän suostuisi puhumaan kanssani. Toivoin hänen myöntävän kohdelleensa minua väärin ja pyytävän anteeksi edes välirikon jälkeistä käytöstään – haukkumista, syyllistämistä, pelottelua ja uhkailua. En odottanut, että ystävyyttämme voisi enää korjata, mutta odotin edes rippeitä ystävyydestämme. Odotin sitä vitun vastuunkantoa, aikuismaista käytöstä, selkärankaa… Jokainen valitkoon sopivan termin odotuksestani häntä kohtaan.

Pohdin, harkitsin ja odotin ahdistuksen ja epätoivon vallassa noin 1,5 kuukautta. Halusin saada tämän viimein loppumaan. Olin kärsinyt asian vuoksi liian kauan, enkä nähnyt surkealle voinnilleni loppua. Kirjoitin lopulta viestin sekä ystävälleni että Amandalle. Ystävälleni kirjoitin seuraavasti:

”Mietin viestin lähettämistä pitkään, sillä minua edelleen huolestuttaa sinunkin vointi. Minun on kuitenkin pakko vielä yrittää… Lue viesti loppuun ja puhu Amandan kanssa – toivon, että hän saisi sinut ymmärtämään, miksi meidän välinen keskustelu olisi tärkeää.

Pyydän: Selvitä asiat kanssani, ole kiltti! Olen ollut jumissa tilanteessani jo yli 2 vuotta ja minuun sattuu edelleen ihan kamalasti joka päivä. Amandan ja terapeuttini kanssa puhuminen on auttanut, mutta he eivät voi puhua sinun puolestasi. Minulle tässä on kyse siitä, että menetin ainoan läheisen ystäväni ja nyt sama ihminen hyökkää minua vastaan solvauksin ja uhkauksin tai vaikenee täysin, kun haluaisin vain saada puhuttua asiat läpi.

Haluat, että jätän teidät rauhaan. Minäkin haluan, mutta sinä satutat minua pääni sisällä joka päivä. En pääse sitä karkuun, koska syynä on etten ole voinut käsitellä asioita loppuun. Pyydän sinua vain keskustelemaan kanssani – se ei ole kohtuuton pyyntö. Selvittämättömien asioiden vuoksi ihmiset saavat psyykkisiä oireita ja ne vaikuttavat jokapäiväiseen elämään jopa koko loppuelämän ajan. Jos Amandalle sopii, että puhuisit kanssani, ei sinulla ole edes syytä pelätä mitään. Vaikka sinä olet kohdellut minua kurjasti, minä en halua kostaa tai saada sinua voimaan huonommin. Emmekö me kaikki ansaitse päästä tästä jo eteenpäin? Ole kiltti, puhu kanssani. Puhu Amandan kanssa ja vastaa vasta huomenna. Haluaisin voida paremmin ja samaa toivon teillekin.”

Kirjoitin Amandalle pidemmän viestin, josta katkelmat alla:

”En uskaltanut reilu kuukausi sitten pyytää tätä [kanssani puhumista] sinnikkäämmin ystävältäni, sillä toivoin edelleen hänen muuttavan mielensä ja haluavan selvittää asiat kanssani hänen itsensä vuoksi. Olen ajatellut toimivani oikein, kun en ole sinnikkäämmin yrittänyt pyytää häntä puhumaan. En halua, että hän syyttää minua itsekkyydestä, mutta minähän olen asettanut hänet etusijalle! Olen pelännyt hänen psyykeensä puolesta enemmän kuin omani, vaikka itse olen todennäköisesti surkeammassa kunnossa ja ainakin paljon vaikeammassa tilanteessa. Minulla ei ole terapeutin lisäksi tukiverkkoa tässä asiassa. Olen tajunnut odottaneeni sitä, että ystäväni olisi oma-aloitteisesti valmis käymään asiat kanssani läpi. Jos jäisin odottamaan tätä, odottaisin ikuisesti. Tajusin myös, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeampaa asioista puhuminen on. Keskustelu olisi ollut tärkeää aloittaa mahdollisimman nopeasti, joten kynnys on koko ajan korkeampi. Se, että asia vaikuttaisi minuun edelleen 10 tai 20 vuoden päästä, on hyvin mahdollista. Selvittämättömät asiat menneisyydessä ovat niitä syitä, jotka aiheuttavat masennusta ja muita psyykkisiä oireita. Jälkikäteen niitä on todella vaikea saada ratkottua terapiassa. En todellakaan kirjoita tätä syyllistääkseni enkä kiristääkseni ketään, vaan puhtaana faktana: Jos en saa selvitettyä tätä loppuun ystäväni kanssa, seurauksena voi olla myöhemmin oikeasti pahoja psyykkisiä ongelmia. Teenkö oikein, jos uhraan mielenterveyteni ystäväni vuoksi sillä, etten enää edes yrittäisi saada häntä puhumaan – Sitä olen viimeisen kuukauden ajan miettinyt. En uskaltanut kirjoittaa hänen viestiinsä liian suoraan, millaisia vaikutuksia hänen käytöksellään on minun psyykelleni. Pelkään hänelle olevan liikaa, jos kerron suoraan, mitä hänen käytöksensä aiheuttaa minulle. Vai pitäisikö hänelle kertoa, jotta hän ymmärtäisi vaikenemattomuutensa ja aggressiivisen käytöksensä seuraukset? Hän kohtelee minua piittaamattomasti ja epäreilusti, jos ei pysty puhumaan kanssani.

– – 

En ole varma, pelkäänkö enemmän sitä, ettette vastaa vai että saan jonkin hirveän vastauksen. Molemmat vaihtoehdot pelottavat ja sattuisivat paljon. Olen myös huolissani siitä, että olen muotoillut asiani huonosti, ymmärrätte jotain väärin ja väärinymmärryksen vuoksi vastauksenne (tai vastaamattomuutenne) satuttaa. Otan ihan hirveän riskin itseni kannalta yhteydenotollani. Jokainen yhteydenotto teihin on pelottanut aivan hirveästi, sillä en ole voinut tietää, meneekö tilanteeni parempaan vai huonompaan suuntaan sen seurauksena.” 

Olin todella epätoivoinen ja se kuulsi heille molemmille kirjoittamistani viesteistä. Yritin saada heidät molemmat tajuamaan, että olin tosissani ja halusin saada tämän käytyä loppuun. Pelkäsin kuitenkin, että tulisin jälleen henkisesti piestyksi ystäväni toimesta.

Ystäväni vastasi minulle melkein heti viestit lähetettyäni. Hän kirjoitti, että hän aikoi tehdä seuraavista viesteistäni rikosilmoituksen kuten hän oli jo aiemmin uhannut. Hänellä oli kuulemma jälleen kerran kiire, eikä hän ehtinyt tuhlata aikaansa turhaan höpötykseen eli minun kanssani puhumiseen. Hän ilmoitti voivansa hyvin, ettei häntä kiinnosta vähääkään minun vointini ja että olen hänelle pelkkää ilmaa. Lisäksi hän haukkui minut vasikaksi, koska olin välittänyt hänen ensimmäisen vastauksensa hänen vaimolleen. Olin luvannut Amandalle jo aiemmin tekeväni niin, jos ystäväni vastaisi viesteihini. Ystäväni viestit satuttivat, vaikka olin niitä osannut odottaa. Vastasin hänelle ja kysyin, tajuaako hän yhtään, mitä hän saa aikaiseksi. Kirjoitin, ettei hän ole julma ihminen, enkä ymmärrä miksi hän yrittää murtaa minut. Olin todella ahdistunut hänelle vastatessani. Ystäväni vastasi minulle: Eihän hän ollut minuun ottanut yhteyttä tai yrittänyt murtaa ketään. Hän oli vain kertonut oman mielipiteensä, kun minäkin olin kertonut omani. (Minkä mielipiteen?) Hän kirjoitti, että hänhän oli vaivautunut vastaamaan minulle, muttei enää jaksaisi vastailla.

Minulle tuli hirveä olo ystäväni viesteistä. Välitin sekä minun että hänen viestit keskustelustamme Amandalle. Amanda kirjoitti, että vastaisi minulle seuraavana päivänä. Niin olin pyytänytkin. 

Seuraavana päivänä sain vastauksen Amandalta. Hän kirjoitti, että hän ei kirjoita viestissään olevia asioita ollakseen minulle ilkeä, vaan itselleen ominaiseen tapaansa kertoo asiat suoraan. (Olin jo oppinut, että hänen kirjoitustyylinsä oli tällainen.) Hänen vastauksensa ei saanut oloani paremmaksi. Uskon hänen olleen viesteissään rehellinen, mitä pystyin arvostaa suuresti.

Olin hänen mielestään selkeästi ilmaissut ystävälleni haluavani keskustella tämän kanssa, eikä hän uskonut, että saisin ystäväni päätä käännettyä. Hän kirjoitti, että ystäväni ei ole kykenevä käymään samanlaista keskustelua minun kanssani mitä minun ja Amandan välillä oli ollut. Amanda ei ollut vakuuttunut siitä, että olisin tuntenut ystävääni kovin hyvin, jos olin näin järkyttynyt ystäväni viesteistä. Olin aiemmin kertonut hänelle, että olin tiennyt ystävässäni olevan myös ilkeämpi puoli, mutta hän ei ollut sitä koskaan näyttänyt minulle. Olin ollut kiltti tyttö, joten eihän hänen ollut tarvinnut suuttua minulle. En ollut uskonut, että ystäväni voisi käyttäytyä näin häijysti ja tunteettomasti minua kohtaan, vaikka olin pystynyt jollain tavalla tietämään hänen kykenevän siihen. Olin myötäillyt ystävääni ja varonut suututtamasta häntä.

Se, mikä Amandan viestissä kirpaisi, oli kun hän kirjoitti olevansa pettynyt minuun. Olimme sopineet olevamme toisillemme rehellisiä ja minä en ollut pitänyt kiinni lupauksestani. Olin useamman kerran jättänyt asioita kertomatta tai myöntämättä. Ymmärsin häntä täysin. Olin rikkonut jo valmiiksi haurasta luottamusta entisestään.

Amanda myös pohti, olinko aivan varma, että ongelmani johtuivat siitä, etten saanut asioita puhuttua ystäväni kanssa. Hän edelleen epäili, että yrittäisin saada suhteen ystävääni jatkumaan. Minulle oli  aivan selvää, etten minä halunnut romanttista suhdetta ystävääni, vaikka mitä olisi tapahtunut. Olin tämän Amandalle kertonut useammankin kerran. En tiedä, millaisen suhteen hän epäili minun haluavan ystäväni kanssa. Minkäänlainen suhde minun ja ystäväni välillä oli hänelle ehdoton ei, ja sen olin ymmärtänyt. Olin sanonut hänelle myös, että en voisi olla tekemisissä ystäväni kanssa kaverina, jos se aiheuttaisi heidän kahden välilleen kitkaa tai eron. Minulle oli selvää, että joko meidän kaikkien kolmen pitäisi voida olla keskenään väleissä tai sitten en olisi heidän kummankaan kanssa tekemisissä. Minusta oli tuntunut kurjalta, kun Amanda oli sanonut, ettei hän halunnut olla minun ja ystäväni esteenä, jos me halusimme olla yhdessä. Ymmärrän, että Amandan oli vaikea uskoa siihen, mitä minä olin sanonut haluavani ystävästäni kaiken tapahtuneen jälkeen, mutta tuon kuuleminen oli saanut oloni tuntumaan surkealta ja epätoivoiselta. Se tuntui samalta kuin hän olisi sanonut minulle suoraan päin naamaa ’en usko sinua, valehtelet’.

Olin kysynyt Amandalta, näkisikö hän minun ja ystäväni välisestä keskustelusta olevan hyötyä ystävälleni. Amanda vastasi, että ystäväni nykyisen voinnin ja arvion mukaan hän ei nähnyt sitä tarpeelliseksi. Ystävälläni oli edelleen ongelmia, mutta ne eivät olleet minun ja ystäväni väleistä johtuvia. Ystäväni oli suhtautunut pettämiseen mokana ja virheenä, mutta näki sen vaimoaan loukkaavana asiana. Toki pettäminen oli traumatisoinut myös ystävääni, mutta se oli ollut ystäväni näkökulmasta yhtä lailla sekä hänen että minun syytäni. Amandan mielestä saattoi olla jopa parempi, ettei ystäväni joutuisi puhumaan pettämiseen liittyvistä asioista kanssani. En niistä olisi halunnut puhuakaan, mutta kaikki minuun liittyvä taisi olla yhtä kuin muistutus pettämisestä.

Amanda kirjoitti muutamasta muustakin asiasta, mutta edellä olevat olivat hänen vastauksensa pääkohdat. Uskon, että hän oli ainoastaan rehellinen ja kirjoitti, kuten itse ajatteli ja tulkitsi asioita. Tiedän, että hän tunsi ja osasi lukea ystävääni paremmin kuin minä. Tiedän, että hänen ei tarvinnut piitata minusta tai minun voinnistani piiruakaan. Siitä huolimatta tunsin tulleeni jälleen sivuutetuksi tai väärinymmärretyksi. Olin väsynyt ja lannistunut. Tässä oli käynyt juuri niin kuin olin pelännyt. Tunsin, ettei minulla ollut mitään merkitystä. Minusta tuntui kuin ystäväni olisi lyönyt minut maahan, potkaissut ja sylkäissyt päälleni, kun yritin vielä kerran saada selvitettyä asiat hänen kanssaan. Hänen vaimonsa oli katsonut vierestä ja todennut, että sellainen ystäväni nyt vain sattuu olemaan. En ollut vihainen heille kummallekaan. En olisi edes jaksanut. 

Vastasin Amandalle niin hyvin kuin pystyin. Kirjoitin pitkän viestin, jonka lopussa totesin, etten jaksanut enää suojella ystävääni. Ystäväni oli tehnyt selväksi, etten merkinnyt hänelle enää mitään ja uskoin sen. Olin merkityksetön hänelle. Uskoin, että ystäväni olisi salaa iloinen, jos olisin kuollut. Sitä en kuitenkaan Amandalle kirjoittanut. Sen sijaan kirjoitin, että jos Amanda halusi nähdä minun ja ystäväni välisiä viestejä, voisin niitä hänelle lähettää. Ystäväni oli sanonut vaimolleen, ettei hänellä ollut enää salattavaa ja että voisin lähettää viestit Amandalle. Olin useamman kerran vannonut olla lähettämättä viestejä, koska se tuntui niin väärältä. Olin säästänyt viestit itseäni varten, jos alkaisin epäillä omaa muistiani. Ne kuitenkin todistivat ystäväni edelleen valehdelleen tai jättäneen asioita kertomatta vaimolleen.

Päätin, että Amanda saisi nähdä viestit, jos hän itse haluaisi ja olisi valmis siihen. Olin aivan väsynyt ja kyllästynyt tähän kaikkeen. Olin valmis antamaan hänelle vastaukset hänen loppuihinkin kysymyksiinsä, jos hänellä vielä oli jotain kysyttävää. En halunnut edelleenkään satuttaa tai kostaa ystävälleni, mutta uskoin ystäväni ottavan minkä tahansa välittämäni viestin tai kertomani asian kostona. Amanda vastasi, että hän haluaisi nähdä ns. pahimmat ja kestäisi kyllä lukea ne. Luotin Amandaan. Uskoin, että viestien näkeminen sattuisi, mutta hän kyllä kestäisi. Sitähän hän oli pyytänyt useat kerrat: että hänelle oltaisiin rehellisiä. Hän kysyi, oliko vielä jotain mitä häneltä oli salattu tai jätetty kertomatta. Lupasin laittaa hänelle viestit ja vastata hänen kysymykseensä myöhemmin samana päivänä. Varmistin vielä, oliko hän varma viesteistä. Amanda vakuutti olevansa. Kerroin, että minusta tämä tuntui aivan hirveältä. Jos Amanda oli uskonut jossain asiassa ystävääni, saattaisin romuttaa heidän välistä luottamustaan entisestään. Tämän tiedostaminen ahdisti itseäni hirveästi.

Keräsin muutaman tunnin ajan rohkeutta (sekä pyrin pitämään hiipivän paniikin aisoissa) ja kävin viestihistoriaa läpi. Otin kuvakaappaukset viesteistä ja lähetin ne Amandalle. Lisäksi laitoin hänelle kuvakaappaukset Googlen aikajanalta kevään aikaisista ajeluista. (Eli niistä, joita ei ollut koskaan ollut ja joilla ei ainakaan ollut tapahtunut mitään sopimatonta.) Ajeluista totesin, että eiväthän kuvakaappaukset todista muuta kuin että puhelimeni on käynyt reitillä näkyvissä paikoissa. Kertomaani ajeluilla tapahtuneista asioista en voinut todentaa mitenkään tai sitä, että ystäväni oli ollut mukanani. Kuvakaappausten perään lähetin Amandalle kirjoittamani vastauksen. Kerroin myös viimeisen asian, jota en ollut saanut kerrottua hänelle aiemmin. 

”- – hän oli katuvan näköinen ja totesi, että tätä ei sitten koskaan tapahtunut. Vastasin, että joo, ei tapahtunut. En voinut kertoa tästä, koska sen kerran jälkeen minulla oli hyväksikäytetty olo. En kieltänyt häntä, mutta… Ole kiltti ja älä kysy tästä häneltä tai kerro hänelle, että kerroin. Meinasin nimittäin edelleen jättää tämän kertomatta, koska en ole varma edelleenkään, mitä minun pitäisi tästä ajatella. Minulla ei ole mitään kertomani todisteeksi ja olen aivan kauhuissani tämän kertomisesta. Onnistuin työntämään tämän jossain vaiheessa mielestäni pois siten, etten edes jollain keskustelukerrallamme muistanut tätä. Minulla oli kurja olo niiden kahden viikon aikanakin, mutta tämä kerta oli eri asia. Ymmärrän, jos et usko minua. Anna anteeksi, etten ole pystynyt tästä aiemmin kertomaan.”

Amanda kysyi muutamaa asiaa viesteistä. Hän ei kommentoinut hänelle kirjoittamaani viestiin muuta kuin etten minä ollut tehnyt mitään väärää. En tiennyt, mitä hän ajatteli kertomastani, mutta minulle oli tärkeää, ettei hän ohittanut sitä kokonaan. Minulla oli kestänyt ikuisuudelta tuntuvan ajan kirjoittaa asiasta hänelle. Olin pyyhkinyt tekstin pois ja kirjoittanut sen uudestaan. Itkin kirjoittaessani viestiä Amandalle. Minusta tuntui kamalalta, että hän joutui lukemaan sen. Olin siihen asti työntänyt asian sivuun, enkä ollut kertonut siitä edes terapeutilleni. En ollut halunnut käsitellä asiaa, vaan pelkästään unohtaa sen. Tiesin ystäväni toimineen väärin minua kohtaan, mutten oikein tiennyt, mitä hän oli tehnyt väärin. Tiesin ainoastaan, miltä minusta oli silloin tuntunut.

Hän kiitti viesteistä ja sanoi palaavansa niihin joku toinen päivä, kunhan olisi ensin sulatellut lukemansa. Hän oli luvannut, ettei vielä kertoisi asiasta ystävälleni. Tiesin, että ystäväni suuttuisi todella pahasti. Toivoin saavani tietää, koska tulisin saamaan ryöpytyksen. Amanda lupasi, että hän varottaisi minua ennen kuin ottaisi asian puheeksi ystäväni kanssa. Todennäköisesti tämä tapahtuisi muutaman päivän päästä. En ollut varma, olinko tehnyt oikein. Olin kuitenkin varma, etten tuntenut tehneeni väärinkään.

🌷

Seuraava osa: 13. Kaatosade
Kaikki osat: Minun tarinani