Minun tarinani: 13. Kaatosade

Seuraavalle päivälle oli luvattu ukkoskuuroja. Äitini pyysi minua käyttämään häntä kaupassa, koska isäni joutui jäämään ylitöihin. Lupasin auttaa äitiä ja sovimme käyvämme myös läheisellä puutarhalla. Puutarhalla käyminen kuulosti mukavalta ajatukselta. Halusin jotain mukavaa tekemistä karkottaakseni ahdistuksen tunnetta edellispäiväisen jälkeen.

Puolen päivän jälkeen sain viestin Amandalta. Hän kertoi, että hän joutuisikin ottamaan edellispäivänä välittämäni viestit puheeksi miehensä kanssa jo sinä iltana. Kiitin häntä, että hän varoitti minua etukäteen. Toivoin, että ehtisin käydä kaupassa ja puutarhalla ennen kuin ystäväni ottaisi minuun yhteyttä. Olin aivan varma, että hän kimmastuisi ja hänellä olisi jotain sanottavaa minulle.

Kauppa- ja puutarhareissumme äidin kanssa kesti odottamaani pidempään. Puutarhalla ollessamme iski raju ukkoskuuro. Vettä satoi kuin saavista kaatamalla. Pidimme kasvihuoneessa sadetta, sillä ulkona olisi kastunut hetkessä läpimäräksi. Vaikka seisoimme vieretysten, jouduimme huutamaan toisillemme kuullaksemme toisemme. Se oli kesän rajuin vesisade.  

Kun sade lakkasi, käytin äidin kaupassa. Paluumatkalla puhelimeni soi. Koska puhelimeni oli yhdistetty autoni järjestelmään, soittajan nimi näkyi auton näytöllä. Olin poistanut ystäväni numeron puhelimestani, sillä olin kauhuissani ajatellut, entä jos soittaisin hänelle joskus vahingossa taskupuhelun. Muistin ystäväni puhelinnumeron ulkoa, mutta autoni näytöllä näkyi ystäväni nimi. (Myöhemmin tajusin, että minun olisi pitänyt päivittää myös auton yhteystietoluettelo, jotta ystäväni yhteystieto olisi hävinnyt sieltä.) Painoin nopeasti punaista luuria. Ystäväni soitti heti uudestaan. Painoin jälleen punaista luuria. Yritin näyttää mahdollisimman normaalilta ja mutisin äidilleni ”En nyt taida jutella tuon kanssa”tms. Jos äiti ei vielä ensimmäisellä kerralla nähnyt soittajan nimeä, luulen hänen melko varmasti nähneen sen jo toisella. Puristin rattia tiukasti, jottei äiti huomaisi, että käteni tärisivät. Toivoin, ettei naamani muuttuisi punaiseksi tai valkoiseksi. Pelkäsin, että äiti alkaisi kysellä ystävästäni tai miksen vastannut.

Pääsimme perille ja autoin äitiä ostosten kanssa. En voinut häipyä samantien, sillä minun piti hakea koirani sisältä. Koska en ollut vastannut ystäväni soittoihin, hän alkoi lähetellä minulle viestejä ja yritti soittaa vielä muutaman kerran. Laitoin puhelimeni äänettömälle, jottei äiti kuulisi, että se hälytti vähän väliä. Osa puheluista hälytti äänetön-tilasta huolimatta, enkä tiedä syytä tähän vieläkään. Puhelimessani ei ollut toimintoa, joka hälyttäisi tietyn ajan sisään samasta numerosta soitetun puhelun äänetön- tai älä häiritse -tilasta huolimatta. Minua ahdisti valtavasti. Olin sillä hetkellä eniten huolissani siitä, että äiti kuulisi tai näkisi jotain. Otin koirani ja lähdimme pikaisesti vanhemmiltani. Äiti ei ehtinyt kysyä ystävästäni mitään, jos oli sattunut tajuamaan soittajan olleen ystäväni.

Välitin viestit Amandalle sitä mukaa, kun niitä alkoi tulla. ’Raivoissaan’ ei taida riittää kuvaamaan ystäväni sen hetkistä tunnetilaa. Ystäväni kirjoitti viesteissään minun olevan huora, pikkuhoro, narkkari (koska olin käyttänyt masennuslääkettä?), sairas yksilö, pimeä, petturi, vasikka, maanvaiva, tyhmä, narsisti, sairas vainoaja ja lapsellinen. (Jotain saattoi unohtua, mutta tästä saanee käsityksen…) Hänen haukkumasanansa tuntuivat pahalta, mutta kipeämmin satuttivat muut asiat. Hän kirjoitti muun muassa, ettei ihmettele, miksei kukaan halua olla kanssani tekemisissä, sekä kuinka hän oli jaksanut minua aikoinaan. Oksetin häntä, eikä hän halunnut nähdä minua enää koskaan. Saisin itkeä seuraavat 20 vuotta ja se olisi minulle oikein.

Ihminen, joka oli pitänyt minua tärkeänä ja tahtonut minulle hyvää, halusi nyt satuttaa minua. Koska viestejä tuli sellaista vauhtia, en ehtinyt jäädä miettimään ja analysoimaan niitä tai tunteitani sillä hetkellä enempää. Luin hänen viestejään epäuskon vallassa, vaikka olin osannut odottaa hänen suuttuvan.

Osan kirjoittamistaan asioista hän kertoi olevan muiden ihmisten sanomia. Esimerkiksi olin hänen tuntemansa psykiatrin mukaan tämä sairas vainoaja. Kyseinen asiantuntija oli todennut, että terapeutit eivät pystyisi auttamaan minua, vaan minut olisi pitänyt toimittaa hullujenhuoneelle. Toivon, että tällaista psykiatria ei ole olemassa, vaan kyseessä oli ystäväni valhe tai erittäin vääristetty ja väritetty versio psykiatrin sanomasta. Mikäli ystäväni on psykiatrin kanssa puhunut, pystyn uskomaan, että hänen kertomansa versio on ollut hyvin erilainen kuin minun. Tämä minua huolestuttaa edelleenkin. Pystyn kuvitella, kuinka tämän tarinan voi kertoa siten, että minut saa näyttämään täysin mielipuolelta. Minähän olen ollut Amandan ensimmäistä yhteydenottoa lukuun ottamatta se, joka on yrittänyt aktiivisesti saada asioita selvitettyä. Sopivalla tavalla asioita kertoen ja kertomatta jättäen vaikutan varmasti hullulta. Tästäkään syystä en ole uskaltanut puhua ja olen pelännyt koko ajan, että minut tyrmättäisiin tai hyssyteltäisiin hiljaiseksi. Pelkään ystäväni pystyvän olemaan vakuuttavampi raivonpuuskassaan kuin minun stressaantuneena ja lamaantuneena.

Hän syyllisti minua Amandan satuttamisesta. Hänen mielestään oli minun vikani, että Amandaan koski. Yhteydenottoni olivat olleet pelkkää Amandan piinaamista ja tahallista satuttamista. Tästä en enää syyllistynyt. Olin käynyt usean pitkän sisäisen keskustelun itseni kanssa ennen jokaista yhteydenottoani. En pystynyt enää syyllistymään hänen syytöksestään. Minä en ollut tehnyt tässä asiassa väärin Amandaa kohtaan. Vaikken ollut täydellisesti suoriutunutkaan yhteydenpitokerroilla, olin tehnyt oikein ja yrittänyt parhaani yksin ja todella vaikeassa tilanteessa. Myöskin Amanda oli vakuuttanut minut siitä, että hän pystyi kuulemaan totuuden. Tietysti olen pahoillani siitä, etten pystynyt kertomaan kaikkea jo paljon aiemmin, mutta olin tehnyt parhaani. Ystäväni ei ollut auttanut minua tai vaimoaan asioiden selvittämisessä, joten hänellä ei olisi ollut varaa syyttää minua tuosta.

Kommentoin joitain ystäväni kirjoittamia viestejä Amandalle. Tiesin, että ystäväni halusi satuttaa minua mahdollisimman paljon, mutta halusin oikaista joitain asioita Amandalle. Kyseisillä asioilla ei tainnut olla Amandalle väliä. Ne eivät koskeneet häntä, mutta en halunnut välittää valheita tai ilkeämielisiä juttuja itsestäni kertomatta omaa näkökulmaani niistä. Ystäväni oli kaivanut 5-10 vuotta vanhoja asioitakin esiin, joihin hän ei ollut ollut osallisena, vaan ainoastaan ns. sivusta seuraajana. Myönnän, että olen möhläillyt menneisyydessäni – kuten monet muutkin ihmiset -, mutta ne asiat eivät kuuluneet tähän millään tavoin. Hän nosti yhdessä viestissään esiin, kun olin käyttäytynyt huonosti erästä ihmistä kohtaan vuosia sitten ja pyytänyt kyseiseltä henkilöltä sitten käytöstäni anteeksi. Tunsin joutuvani selittelemään Amandalle, kuinka olin hoitanut asioita toisten ihmisten kanssa. Asioita, jotka eivät liittyneet heihin kahteen. Ystäväni oli kuitenkin auliisti tuntunut selittäneen vaimolleen, että olin itseäni täynnä oleva kusipää, josta häntä oli varoitettu pysymään kaukana.

Vastasin kerran viestipommituksen aikana ystävälleni. Hän oli edellisessä viestissään kirjoittanut muun muassa, ettei häntä hetkauta vittuakaan että minuun koskee ja että Amanda oli sanonut ystäväni voivan ruveta pakkaamaan ja tulla luokseni. Säikähdin, että Amanda saattaisi heittää ystäväni pihalle. En halunnut häntä lähellekään kotiani. Kirjoitin hänelle seuraavan:

”En kuuntele sinun huutoasi, sillä aiheutit tämän kaiken turhan kivun jokaiselle osapuolelle itse. Minä yritin tehdä kaikkeni, jotta tämä olisi saatu hoidettua paremmin. Amandaa en ole halunnut satuttaa missään vaiheessa, yritä se edes ymmärtää. Viestisi sisältävät niin paljon virheitä minusta etten ala niitä oikaista [sinulle]. Toivottavasti saat asiasi järjestykseen. Minäkään en halua olla kanssasi  tekemisissä enää, enkä tosiaankaan halua sinua luokseni – sinä olet eri ihminen kuin se, jota pidin ystävänäni. Sinun kanssasi puhuminen on mahdotonta. Jaksoin kuitenkin toivoa loppuun asti, että asiat ratkeaisivat hyvin. Olen todella pahoillani Amandan puolesta, mutta hänen uskon selviävän. Hän on meistä kolmesta se vahvin.” 

Välitin viestini Amandalle. Kirjoitin hänelle, etten enää pystyisi kuvitella häntä reppanan uhrin rooliin, vaikka uskoin häneenkin sattuvan. Vaikka Amanda oli kertonut olleensa aluksi minulle vihainen (ja mahdollisesti hänkin oli sanonut tai ajatellut minusta jotain painokelvotonta), hän ei missään vaiheessa ollut syyllistänyt tai haukkunut minua kuulteni tai heittäytynyt uhriksi. Häntä kohtaan oli tehty väärin – sitä ei voi kieltää -, mutta hän oli ottanut selviytyjän asenteen tapahtuneisiin. Minun näkökulmastani hän oli käsitellyt asioita terveellä ja järkevällä tavalla. Häneltäkin oli vaatinut paljon, että hän pystyi käymään asioita läpi kanssani. Amanda totesi, että ystäväni yritti syyllistää minua hänen kauttaan. Hän kirjoitti, että oli itse päässyt siitä eroon ja ei aikonut enää uhriutua. Ymmärsin hänen viesteistään, ettei hän ollut heittämässä ystävääni pihalle. Hän oli sanonut jotain, jonka ystäväni oli ilmeisesti tulkinnut erouhkaukseksi. Ystäväni oli häipynyt suutuspäissään paikalta ja jatkoi viestien kirjoittamista minulle.

Sain ystävältäni vielä muutaman viestin. Toiseksi viimeisessä viestissään hän vihjasi kostavansa minulle jollain tavalla vuosien aikana. (Sellaisen käsityksen hänen oudosta viestistään sai.) Välitin viestin Amandalle ja kirjoitin, ettei ystäväni ainakaan vaikuta itsetuhoiselta, jos uhoaa kostavansa minulle vuosien mittaan. Amanda vastasi, ettei hän usko ystäväni itsetuhopuheisiin, koska ne olivat niin ristiriitaisia. Minulle tuli kuitenkin inhottava olo ystäväni kyseisestä viestistä. Siihen saakka hän oli uhonnut ainoastaan tekevänsä itselleen jotain. Tai niin olin hänen ”tiedät kyllä, että saan tämän loppumaan” -viestinsä tulkinnut suorien itsetuhopuheidensa jälkeen. Nyt koin hänen pelottelunsa kääntyneen jollain tavalla minuun. Annoin tämän kuitenkin olla, enkä miettinyt asiaa enempää.

Arvostin sitä, että Amanda pysyi tukenani ystäväni hirveiden viestien aikana. Hän ei jättänyt minua yksin, vaan vastasi minulle. Samaan aikaan ystäväni meuhkasi, etten saisi enää koskaan laittaa yhtään viestiä hänen vaimolleen. Jotkin viestini eivät näköjään ole koskaan menneet Amandalle asti, sillä WhatsApp näyttää muutamien viestien kohdalla yhtä väkästä. No, mitään oleellista ei jäänyt kertomatta. Ihmettelin silloin, sillä yksi hänen vastauksensa oli vähän kummallinen. Myöhemmin tajusin, että hän olikin vastannut eri viestiin, mihin olin luullut hänen vastanneen.

Totesin Amandallekin, että olen todennäköisesti viestien vuoksi shokissa. En muista itkeneeni silloin missään vaiheessa. Olin kai liian järkyttynyt itkeäkseni. Sen sijaan nauroin joidenkin viestien kohdalla. Ne olivat niin hirveitä, ala-arvoisia ja loukkaavia, että ahdistuskynnykseni ylittyi ja meni ilmeisesti itkun sijasta naurun puolelle. Ulkonäköäni loukkaava kohta eräässä viestissä sai minut sillä hetkellä aidosti nauramaan. Kaikesta loukkaavuudestaan huolimatta siinä oli jo koomisia piirteitä. ”Onneksi” ystäväni muistutti viestissään, että hän oli helpottunut, ettei joutunut enää kuuntelemaan vitun pillitystäni (jota oli joutunut kuuntelemaan aikoinaan tuhansia tunteja) ja että olin hänen arvoasteikollaan samalla tasolla kuin venäläiset huorat. En ottanut sitä kehuna.

Koko tilanne kesti 2-3 tuntia. Uskon, että ystäväni oli peloissaan ja järkyttynyt. Hän oli varmasti pelännyt, että hänen vaimonsa jättäisi hänet. Ymmärsin, miksi hän oli vihainen, mutta hänen käytöksensä oli kerrassaan hirveää. Vihainen saa olla, mutta toisia ei pidä silloinkaan satuttaa. Hän varmaan perusteli käytöstään itselleen sillä, että ajatteli vain antavansa samalla mitalla takaisin.

Tunsin viestien loputtua helpotusta. Olin saanut kerrottua Amandalle viimein kaiken ja koin oloni vapautuneeksi. Olin kertonut kaiken, myös sen kaikista vaikeimman asian. Minulla ei ollut enää mitään paljastettavaa hänelle. Koska olin saanut hirveän ryöpytyksen ystävältäni, uskoin pääseväni viimein irti tilanteestani. Jos toinen ihminen hyökkää tuolla tavoin kimppuuni, en kai enää voi uskoa, että asioita saataisiin puhumalla selvitettyä? Kirjoitin Amandalle, että oloni oli helpottunut ja vapautunut sekä mistä uskoin tämän johtuvan. Lopetimme viestittelyn Amandan kanssa siihen, että kiitin häntä hänen ensimmäisestä yhteydenotostaan. Hän vastasi, että häntä olisi voinut jäädä kaduttamaan, jos hän ei olisi ottanut yhteyttä. Onneksi hän teki niin.

🌷

Seuraava osa: 14. Migreenejä
Kaikki osat: Minun tarinani