apuva, mamman pikku pallero täytti eilen 1v.

…ja minähän unohdin sen kokonaan! Tai siis en täysin, sillä olin muistanut että se on loppuviikolla. Tämä minun SYLIvauvani on sellainen hyvin vilkas neitokainen joka on kevyt kuin höyhen…öhöm. Tarkkaa painoa en tällä hetkellä tiedä, kun mennään vasta viikon päästä rokotukset uusimaan eläinlääkärille. Mutta kyllä se about 40kg painaa ja säkäkorkeus on reilu 70cm. Juoksuja vieläkin odotellaan, niitä ei ole vielä kuulunut. Tämän hauvan kanssa on riittänyt haasteita ja riittää edelleen, tuntuisi melkein että niitä haasteita on tämän kanssa ollut rutkasti enemmän kuin toisen koiran kanssa aikanaan mutta ehkä myös aika kultaa muistot. Tai sanottaisinko, että ne ongelmat ovat olleet hyvin erilaisia näillä kahdella. Toinen koira kun on löytökoira niin se kärsi 1,5 vuotiaaseen asti (tuli 3,5kk ikäisenä mulle) todella kovasta eroahdistuksesta ja se tuho ja hävityksen määrä mitä se sai sinä aikana aikaan oli kamala mutta sitten se loppu kuin seinään. Tällä taas tehtiin ihan luonnetestitkin 7kk ikäisenä, kun se ei sietänyt yhtään jos vieraita ihmisiä tai koiria tuli sen lähelle. Täysin terveluonteinenhan se on ja siitä ahdistuksesta piti vain päästä eroon. Ihmiset on jo täysin jees juttu, ellei ne sit yllätä takaa / ryntää silittämään tai esim. juokse ohi. Koirien ohitus sen sijaan vaatii vielä paljon työtä mutta hitaasti hyvää tulee. Neidin kanssa käydään päivittäin ylimääräinen koulutuslenkki ilman toista koiraa.