Itsetunto

Minulla on aina ollut hyvä ja terve itsetunto, en ole koskaan kärsinyt mistään epävarmuuksista teiniaikoinakaan. On minunkin elämässäni ollut suuriakin vastoinkäymisiä, mutta ne eivät koskaan ole romuttanut mun itsetuntoa, jos niin ainoastaan henkistä hyvinvointia. Minun itsetuntoni kummasti aina vain vahvistuu vastoinkäymisistä, se on vahvaa kuin rautaa. Minua ei ole kohdeltu kuin prinsessaa ja minutkin on jätetty joskus, mutta varsinkaan miehet eivät saa itsetuntoani hetkahtamaan millään tavalla. Minun mottoni on: jos joku mies ei minusta tykkää, niin se on hänen menetyksensä, ei minun. Näin pitäisi joka naisen ajatella tai ainakin opetella ajattelemaan! Helpommin toki sanottu kuin tehty.

Hyvä miespuolinen ystävä suuttui mulle ja ystävälleni kerran kun keksimme hänelle omasta mielestämme harmittoman ja hauskan lempinimen. Siitä on siis vuosia, olimme silloin vielä teinejä. Yllätyimme ihan kuinka hän suuttui niin paljon, sillä hän päätti ”loukata” meitä jollain tavalla ja ajatteli, että mikäs sen helpompaa kuin haukkua ulkonäköä. Hän sanoi ensin ystävälleni, jolla oli jo silloin treenattu mutta muodokas vartalo (eli rintoja ja peppua löytyy), että hän on lihava ja hän näyttäisi miehekkäältä koukkunenänsä kanssa. Ystäväni oli aivan järkyttynyt ja loukkaantui syvästi, sillä hänelle kumpikin sekä nenä että muodot olivat arka paikka. Minulle hän sit päätti sanoa, että minulla on pienet rinnat ja lyhyet jalat. Aloin nauraa vedet silmissä ja kysyin etteikö hän parempaan psystyisi? Sanoin tietäväni, että minulla on pienet rinnat ja lyhyet jalat mutta niissä ei ole mitään vikaa, ne ovat hyvät juuri sellaisenaan. Ei minua muitten mielipiteet kiinnosta. Miespuolinen ystäväni oli ihan hämillään ja alkoi nauraa mun reaktiolle. Hän vielä varmisti useampaan otteeseen: etkö varmastikaan loukkaantunut? Miten se on mahdollista? En. Hän tokaisi: wau, sä olet nasta mimmi, toi on juuri oikea asenne sillä eihän niissä olekaan mitään vikaa. Ja niinhän se on, naiset tekevät ongelmia asioista ja kohdista kropassaan missä ei ole mitään vikaa. Kun naiset alkavat itse uskomaan näihin muka ongelmakohtiinsa ja ovat epävarmoja niistä kohdista, niin se näkyy myös ulospäin ja saa muutkin uskomaan, että niissä on jotain vikaa.

Pitää oppia tuntemaan se oma vartalo ja kasvot ja oppia, mikä niihin kasvoihin ja vartaloon sopii ja korostaa entisestään niitä lempikohtia itsessään. Ja jos itse ei tiedä mikä itselle sopii ja mikä ei, niin aina löytyy ystäviä, sekä ammattilaisia jotka asiassa osaavat auttaa ja neuvoa. Kaikki vaatteet eivät esimerkiksi sovi kaikille ja 99% naisista on jokin vaatteen muoto, väristä puhumattakaan, joka ei vain sovi. Itse tiedustan hyvinkin, mitä minun vartalolleni ei sovi ja sellaiset jäävät visusti vaatekaupan rekkiin odottamaan sitä, jolle ne sopii kuin nakutettu.

Minua puistattaa jotkut miehet jotka sanovat etteivät tykkää, kun nainen on ilman meikkiä. Olen siis vain kuullut tällaisista miehistä tuttavien kautta. Itse en ole onneksi sellaisiin miehiin edes törmännyt, jokainen tuntemani mies on sanonut monesti jopa että nainen on kauneimmillaan meikittä. Jos minä kuulisin miehen niin sanovan, niin se olisi samantien arrivederci! Minullakin on ystäviä, jotka eivät voi mennä edes ovesta ulos meikittä. Kuntosaleillakin näkee monia hurjissa pakkeleissa. Itse menen salille /urheilemaan yleensä meikittä, ellen ole tulossa jostain töistä tai muualta ja kaupungillakin liikun vähintäänkin kerran viikossa ilman meikkiä. Koirien kanssa olen myös monesti meikittä. Meikkaan ensisijaisesti itseäni varten, en miehiä varten, eikä se meikki minun luonnettani mihinkään muuta. Sama minä se olen meikin kanssa tai ilman, niin kuin kaikki muutkin naiset.

Haastan siis kaikki naiset katsomaan peiliin ja sanomaan:

minä olen hyvä juuri tällaisena kuin olen!