koira asiaa- ruoat

Ostan aina koirille pakasteessa olevia koirien jauhelihaa joko Mustista ja Mirristä tai Cittarista. Mun koirien suurin herkku on lohimössö, jota saatan hetken lämmittää ennen tarjoilua mutta sitä siis voi antaa koiralle sellaisenaankin eli raakana. Laitan tuon raaka-ruoan lisäksi aina vähän kuivamuonaa sekaan ja joka ilta lisään kummallekin ruokalusikallisen koirille tarkoitettua kalaöljyä. Kuivamuonissa suosin laadukkaita ruokia, eli en ruokakaupan perusvalikoimaa. Olen kohta vuoden verran syöttänyt molemmille joko saksalaista Meradogia tai Boschia. Pennulle maxi junioria ja vanhemmalle koiralle lightia, sillä se taitaa olla ikuisella dietillä kulkusten poiston seurauksena. Ostan kuivamuonat ja löhiöljyt sekä monenlaiset tarvikkeet ja joskus herkutkin zooplus.fi nettikaupasta. He myyvät aivan samoja merkkejä huomattavasti halvemmalla kuin mitä ihmiset ostavat Suomesta kalliilla eläinkaupoista ja Stockalta, eli esim. Hill´s Science Plan, Royal Canin, Pro Plan jne. Tuotteet tulevat Saksasta, yli 39€ ostoksissa ilmaiset postikulut ja tuotteet tuodaan suoraan kotiovelle noin viidessä päivässä. Ostan kerralla aina about 15 kilon säkin, sillä siinäkin säästää reippaastin.

p1020922muok.jpg

Miksi siis maksaisin huomattavasti enemmän samoista ruoista, jotka mulle vielä kaupan päälle kannetaan ilmaiseksi kotiovelle?

p1020934muok.jpg

Suhteet Oma elämä Hyvä olo

ein windiger Tag mit einer Prise Orange

img_0642muok.jpg

img_0652muok.jpg

Valoitus teki mulle sit temput ja päätti lätkästä mulle uuden hiusvärin päähän- nice, kiitti tästä. Hiukset ovat siis ihan saman väriset kuin ennenkin, ei millään tavalla oranssit vaikka kuva niin antaakin ymmärtää.

Jos vierekkäisissä rekeissä olisi yhdessä istuvia ihonmyötäisiä pillifarkkuja tai -housuja ja toisessa chinoja, boyfriend-farkkuja tai muita löysiä rentoja housuja niin minä kuulun niihin jotka ekana ryntäisivät niitten rentojen, mukavien housujen luo. Niin kävi myös näitten housujen kanssa. Minusta rennot housut tai farkut näyttävät yleensä mielenkiintoisemmilta ja moniulotteisemmalta kuin iänikuiset pillit. Toki omistan ihan tarpeeksi niitä pilliversioitakin, mutta tällaisia rentoja housuja eri väreissä ja erillaisilla printeillä voisin ostaa loputtomin ja tämä ei ole mikään hetken ihastus, vaan olen ollut rentojen housujen ystävä jo monta vuotta. Varsinkin aamuisin väsyneenä olen kehittänyt itselleni ”allergian” pillihousujen päälleänkeämisen suhteen- onneksi mulla ei ole kauhean usein aikaisia herätyksiä, muutoin pillit asustaisivat aikalailla pelkästään kaapissani. Niin kuin olen varmaan jo maininnutkin tai ainakin sen voi asupostauksista päätellä: mukavuus vaatteissa on mulle äärimmäisen tärkeää.

Farkkutakin ostin eurolla kirppikseltä josksus 3-4 vuotta sitten ja istuu täydellisesti. Värikin on edelleen mielestäni ihan paras. Coccinellen laukku on reissannut jo vuosien mittaan Berliinissä, Milanossa, Tukholmassa ja vaikka missä ja silti se on päällepäin edelleen oikein hyväkuntoinen. Väri on mielestäni aivan mahtava, ei ole samanlaista väriä kävellyt missään vastaan. Kyllä aito nahka vaan kestää ja muuttuu ajan myötä entistäkin kauniimmaksi ja pitää sanoa että tällaisten kalliiden merkkilaukkujen nahka on vielä aivan eri luokkaa.

shirt: Zara / pants: Zara / denim jacket: Link, flea market / suede flats: Global, Stockmann / leather bag: Coccinelle / sunglasses: Gucci

Muoti Päivän tyyli