Printtiviidakko

img_4264muok-001.jpg

img_4268muok.jpg

img_4349muok.jpg

Joulu oli ja meni – vähän liiankin nopeasti, niinkuin joka vuosi. Joulu on ainoa juhla vuodesta, josta todella pidän ja aina pettymys on yhtä suuri kun se onkin ykskaks taas ohi. Se tiputus siihen ” joulu on ohi”-fiilikseen on kova, kun ensin sitä joulua on hössötetty pari kuukautta taukoamatta. Taisin olla tänä vuonna varsin kiltti, kun pukki toi niin paljon kivoja juttuja. 

Asu on viime viikolta joltain päivältä. Marimekon Mika Piiraisen paita ja Lindexin minihame ja koru, jonka ostopaikasta ei ole mitään muistikuvaa. Huulissa ihanaa uutta huulipunaa NYX-merkiltä, joiden puniin ihastuin kertaheitolla! Teen vielä erillisen meikki-esittelyn kuvien meikistä, sillä noista siitä ei paljoa saa selvää. 

En muokkaile kuviani koskaan muulla tavoin kun korkeintaan rajaan niitä ja säädän valoitusta. Tällä kertaa säädin valoitusta hieman enemmänkin, kun painoin picasan ”kokeilen onneani” painiketta ja tausta muuttui hyvinkin tehostetun valkeaksi ja värit pomppasi kunnolla esiin. Minä tykkään- näin on kiva välillä vähän säätää näitä sisällä otettuja kuvia kirkkaimmiksi kun ovat monesti niin harmahtavia 🙂

shirt: Marimekko / skirt: Lindex / necklace: unknown brand / earrings: present

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *