Tatuoinnit ja niiden arvostelu
Törmäsin MTV3:n Ava-sivuilla juttuun Kat Von Dee:stä ja jutunaiheena oli se, että tatuoitukin nainen voi näyttää herttaisen tyttömäiseltä. En ota tuohon juttuun varsinaisesti kantaa, sillä itse ainakaan en aikuisena ihmisenä edes halua näyttää herttaiselta ja tyttömäiseltä, eli se sanapari oikein ällötti. Minuahan kiinnosti tietenkin se kommenttiboksi, sillä arvattavissakin oli että se tulvii näitä tatuoituja ihmisiä haukkuvista kommenteista. Siellä riitti taas näitä ei tatuoitujen ihmisten mielipiteitä: tatuoinnit on rumia ja kuvottavia, tatuioitu nainen ei ole naisellinen, tatuoitu nainen on ruma, itsensä tatuoiminen on silkkaa tyhmyyttä ja lista sen kun jatkuu.
Kiinnostaako minua muitten mielipiteet tatuoinneistani? Ei. Olenko ottanut tatuoinnit muita ihmisiä varten? En. Tatuointi otetaan 100% itseään varten, ei kenenkään muun kehotuksesta, painostuksesta tai ylipuhumisen seurauksena. Tai niin sen ainakin pitäisi mennä. Mites sitten, kun on vanha ja ryypyinen, enkö ollenkaan mieti sitä, miltä sit tulen näyttämään niitten tatuointejen kanssa ja kuinka niitä kadun? Kuka tietää, että katuisin tatuointejani? Ei kukaan. Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana. Sit kun minä olen 50-v. Tai 70-v., niin tatuoinnit ovat melko yleisiä minun ikäisilläni toisin kuin tän hetkisillä 50-v. /70-v. ikäisillä ihmisillä. Tatuointeja hyväksytään työpaikoillakin koko ajan enemmän ja enmmän ja myös ihmiset muuttuvat hitaasti hieman suvaitsevammaksi. Minun ajatusmaailma tatuointejen suhteen on yksinkertainen: sitä elää vain kerran ja elämästä on otettava kaikki irti. Jos haluan tatuoinnin ja olen miettinyt sitä tarpeeksi kauan, otan sen kysymättä kenenkään mielipiteitä tai miettimättä mitäköhän mahdan ajatella siitä kun olen 73-v. Olenko tyhmä kun olen näin ajattelematon, enkä pohdi asiaa syvällisemmin? En. En voi tietää mitä mieltä olen sitten. Uskoisin, että minulla on muutakin mietittävää sen ikäisenä kuin tatuointini, mutta jos en niistä jostain syystä tykkäisi sitten enää, niin laserpoisto on keksitty ja sekin kehittyy koko ajan niin kuin kaikki muukin. Siinä vaiheessa kun ne on ollut monta kymmentä vuotta osa minua, niin miksi sellaista välttämättä haluaisi pois vaikka ikä olisi mikä? Ikä on vain numeroita. En ole ollut koskaan massan mukana kulkija, päinvastoin olen aina kulkenut monessa asiassa vastavirtaan. Minua tuskin silloin eläkeläisenäkään muitten mielipiteet kiinnostavat. Ihmiset, joilla ei ole tatuointeja pitävät itseään niin viisaina ja laukovat aina näitä muka viisauksia tatuoiduille ihmisille. Muille tatuointini voivat olla ihmellisiä, mutta minä en niitä edes noteeraa minään erikoisena. Minulle tatuointini ovat tärkeä osa minua, minun ihoani, jota en ajattele päivät pitkät. En myöskään tuijottele tatuiointejani päivät pitkät. Tuojottavatko ja ajattelevatko tatuoimattomat ihmiset omaa ihoansa joka päivä koko ajan? Tuskinpa. Emmeme eroa millään tavalla tatuoimattomista ihmisistä muussa kuin ihonvärissä / -koristelussa.
Minulla on seitsemän tatuointia, joista kaksi pienemmän sorttisia, muut taas nyrkin kokoisia tai isompia. Kaikki ovat mustavalkoisia, osa varjostuksilla ja osa ilman. En ole yhtäkään tatuointia ottanut hetken mielijohteesta, enkä tule jatkossakaan. Mietin ja suunnittelen ne tarkkaan. Yleensä piirrän ne itse. Ensimmäisen tatuoinnin otin Berliinissä kun olin reilu 17-v. Olin jo silloin itsepäinen ja tein mitä halusin. Menin siis ottamaan tatuoinnin lupia kysymättä vanhemmiltani ja liikkeessä ei kysytty papereita. Siitä on nyt reilu seitsemän vuotta ja kuusi on tullut sen jälkeen lisää ja siihen ekaan tatuointiin on tullut kaikenlaista kuvioo lisää. Kummassakin ranteessa on kaksi tatuointia, jotka muodostavat toistensa peilikuvat, selässä on iso lintu ja muistoteksti rakkaan ukkini muistoksi. Vasemmassa jalkapöydässä koristaa iso ruusu ja oikean jalan ulkosivua koristaa se ensimmäinen tatuointini kaikkine lisähärpäkkeineen ja on kokonaisuudessaan melkein koko polven ja nilkan välisen matkan pituinen. Yhtäkään en ole hetkeäkään katunut, päinvastoin: rakastan jokaista tatuointiani. Yhteen tatuointiin aion lähiaikoina lisätä vähän juttuja, mutta sillä ei ole kiire.
Olen mielestäni aivan yhtä naisellinen ja kaunis kuin kuka tahansa ei tatuoitu ihminen. Jos minä kerta rakastan itseäni ja hyväksyn itseni tällaisena kuin olen, niin odotan sitä myös toiselta osapuolelta.
Ihmiset, joilla ei ole tatuointeja arvostelevat monesti tatuoituja ihmisiä, haukkuvat niitten tatuointeja ja tekevät sen perusteella mielipiteen koko ihmisestä. Monesti arvostellaan sanoin ruma ja tyhmä. Arvostelevatko tatuoidut ihmiset niitä, joilla ei ole lainkaan tatuointeja? Ei. Minulla ei tulisi mieleenkään arvostella ei-tatuoituja ihmisiä., ei sen takia etteikö minullakin sit olisi oikeutta arvostella heitä jos ne arvostelevat minua tai muita tatuoituja ihmisiä, vaan sen takia että en ole niin tyhmä, huonokäytöksinen ja ahdasmielinen.
(Osa kuvista jo vilahtanut asupostauksissa. Kaksi kuvaa punaisessa juhlamekossa on 2011 kesältä, kun mulla ei vielä ollut ranteissa niitä toisia tatuointeja)