Lempi, tuttu sana – uudet aatokset

Lempi ja ryppy, tammikuu lähtikin käyntiin sanaparilla. Enpä usko, että osasin itsekään odottaa tällaista alkua vuodelle 2024. Lempi – oli viime vuonna kesäkuun sana ja se kerrytti lämpimiä ja helliä ajatuksia. On mukava aloittaa uusi vuosi tutulla sanalla.

Emme tarviste ryminää tai fanfaareja, vaan rakkautta ja rentoja ranteita. Lempi olikin mielestäni täydellinen kesäkuun sana, se sopi hyvin yhteen kesän lämmön ja leppoisan loman odotuksen kanssa. Innostuinpa runoilemaankin, Minä haltioidun kaikesta kauniista, joka kasvaa… – edellinen lempi-aiheinen postaus löytyy blogista, käyhän tutustumassa kesäkuun 2023 aatoksiini.

Vanhan kertausta sanasta lempi

Olen sepittänyt muitakin “Haltioidun” aiheisia runoja, niitä syntyi viime syksynä, mutta en ole rustaillut asioita ylös niin ahkerasti kuin olisin toivonut rustailevani. Ehkäpä nyt vuoden alussa saisin nämä säkeet viimeisteltyä.

“Minä haltioidun kaikesta kauniista, jota näen ympärilläni.
Pakkasen noustessa kengänpohjieni läpi musteenvärisestä asfaltista, minä elän.
Kettu kipittää kohti koivikkoa, pakoon koiranulkoiluttajaa
ja hämähäkin seitit kirjotaan jäisin helmin yön aikana todisteeksi minulle,
en ole täällä pellolla yksin…”

Tai jotain tuollaista. Ehkä tässä kuussa saan valittua paremmat sanat ja talvellakin haltioidun, kunhan aurinko jaksaa taas nousta kanssani yhtä aikaa. Valossa luonto, jopa kaupunkiluonto, jota todistan arjessani, herää henkiin. Mutta miltä lempi tuntuu tammikuussa? Ensimmäiset ajatukseni ovat lämpöisiä, helliä ja rakkauden täyteisiä. Talven pimeinä tunteina lempeni ei syleile maailmaa, vaan se keskittyy kotiin arkielämääni.

Uusia tuumia, ryppyjä rakkaudessa?

Toinen alkuvuoden sana on ryppy. Ryppyjä rakkaudessa, ajattelin jotenkin, että olisin lähtenyt pohtimaan sanaparia siitä näkökulmasta, mutta ei. Ehkä minun rakkaudessani ei ole juuri nyt varjoja, tahroja tai ryppyjä. Ryppyisistä lakanoista voisin kirjoittaa taas vaikka millä mitalla. En jaksa oikein silittää liinavaatteita, puolisoni tekee sitä meillä enemmän.

“Lempiväiset,
hiljaa huokaan.
Hellin hempeitä unelmia.
Vaatteet mytyssä lattialla.
Kiharoita karkailee kaikkialla.
Henkäys.

Lempeä rakastava otteesi,
luja lemmekäs katseesi.
Ryppyinen pyyhe,
ryppyiset verhot,
ryppyiset lakanat
sinun ja minun.
Verhon raosta siivilöityy harmaa tammikuun valo.” 

Tammikuussa  | Ada-Sofia | 7.1.2024

Ei tullut ryppyjä lempeen, ei vielä. Ryppyjä löytyy muualta, lakanoista, pyyhkeistä ja ihmisestä myös. Lempiryppyni löytyvät silmien alta, sinne pakkaantuvat naurut, valvomiset, itkut ja vuodet. Ehdin myös hassuttelemaan, tällaiset säkeet syntyivät kun pyörittelin sanaa ryppy, ensin ihan viattomasti, sitten nauraa hihitellen.

Silmät ummessa,
aamu unessa,
istun ja odotan.
Valtaistuin valkea,
vatsani jämäkkä jakkara,
kihara kikkara kiemurtaa
kutittaan poskia hiottaa.
Silmät ummessa,
päivä puolessa
istun ja odotan.

Odotan | Ada-Sofia | 8.1.2024

Vuosi on alkanut itselläni kirjoittamisen merkeissä. Se on ilahduttavaa, virkistävää vaihtelua.

Matka jatkuu tuttuun tapaan myös Instagramin puolella!

t. Ada-Sofia