Kymmenen vuotta myöhemmin

Kuten otsikko vihjaa, perustin ensimmäisen blogini kymmenisen vuotta sitten. Kirjoitin muutaman postauksen, joissa aiheet vaihtelivat joululahjoista bileisiin. Kärsivällisyyteni ei tuolloin riittänyt niitä muutamaa postausta pidemmälle ja vannoinkin, etten enää ikinä perustaisi blogia. Vaan kuinkas kävikään.

Minua on jo pitkään kutkuttanut ajatus jostain omasta alustasta, jossa näkyisi intohimoni käsillä tekemiseen. Vaikka olen suhteellisen aktiivinen Instagrammaaja, pelkään, että jossain vaiheessa (ellei jo nyt..) käsityöpainotteinen sisältö alkaa kyllästyttämään seuraajiani. Mikäs siinä; saahan ja pitäähän profiilin olla juuri käyttäjänsä näköinen, mutta ymmärtänette pointin. Kun on mahdollista vallata uusia alueita ja julkaista ilman syyllisyyden tuskia, miksipä en kokeilisi.

Toisin kuin edeltävässä vähän-kaikkea-sekavaa-epäsäännöllisesti -blogissani, haluan nyt keskittyä inspiroimaan teitä, hyvät (tulevat) lukijat. Olen harrastanut käsitöitä noin viisi vuotta, mutta innostunut niistä kunnolla vasta parin viime vuoden aikana. Minulla on käytännössä aina jokin projekti työn alla, joista suurin osa valmistuu langasta. Aina ne eivät onnistu ja usein ne vaativat kirosanoja, mutta sinnikkyys on palkinnut aina tähän mennessä. Blogini ei tule kuitenkaan keskittymään vain neulomisen tai virkkaamisen maailmaan, vaan oikeastaan kaikkeen itse tehtyyn, millä keksin kotiani sisustaa.

Mitä odotan tältä blogilta? Hyvä kysymys. Ensisijaisesti odotan sitä, että minulla tulee olemaan paikka, minne saan jakaa vinkkejä, onnistumisia ja suunnitelmia. Tuntuu, että nyt tälle on juuri sopiva aika, vaikka opinnot vaativatkin paljon tänä keväänä. Vaativuus on kuitenkin suhteellista ja blogiin panostaminen tuntuu jopa rentouttavalta vastapainolta. Haluan, että tästä tulee paikka, joka saa sekä minut että teidät viihtymään ja kokeilemaan omaa näppäryyttänne. Suosittelenkin sen säännöllisen Netflixin tilalle aikaa omalle luovalle hetkelle – saatat jopa yllättyä taidoistasi.

Lämpimästi tervetuloa! <3

Kaisa

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *