The power of love

Rakkaus…

Voimista suurin.

Tai näyttää siltä, ettei muulla ole loppupeleissä yhtä suurta merkitystä. Kuka rakastaa ja ketä? Kuka tuntee itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi ja kenen toimesta?

Ihmisen omaisuus tai sosiaalinen status on rakkautta ajatellessa toissijaista. Jokainen joutuu kohtaamaan tulevan yön tai illan, toivoen yksinäisyyden tunteen poissaoloa. Yksin oleminen ei ole sama asia kuin yksinäisyys. Toiset ovat sinut itsensä kanssa ja tuntevat itsensä onnellisiksi yksin.

Mutta millaista on elämä, jota ei saa jakaa toisen kanssa? En puhu nyt ystävistä tai sukulaisista, vaan kumppanista. Vaikka kuinka haluaisi itselleen uskotella, ettei tarvitse toista elääkseen omaa elämäänsä, painottuu se silti eri tavalla. Joskus sitä ajattelee pärjäävänsä ja tekevänsä niin paljon enemmän yksin ja se on myös osilleen totta. Enemmän aikaa harrastaa, nähdä ystäviä, tehdä töitä… Mutta tekeekö se ihmisen pitkässä juoksussa onnelliseksi?

Ihminen on biologisesti luoto olemaan osa laumaa, osa yhteisöä. Perhe ja omien jälkeläisten toivominen kulkee meillä veressä. Luonnollisesti, siihen tarvitaan toista osapuolta saadakseen ne. Kaikki eivät halua lapsia ja se on yhtä ok kuin ensimmäinen vaihtoehto. En vain jaksa uskoa, että omassa elämässä vellominen loppujen lopuksi auttaa saavuttamaan sataprosenttista onnellisuutta. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että rakastuminen ja rakastaminen vie valtavasti aikaa ja energiaa. Toisen huomioiminen, tunteiden tunnistaminen ja läsnäolo vaativat taitoa, osaamista ja halua tehdä sitä. Rakkautta ja suhteita löytyy laidasta laitaan. Toinen vie sinulta energiaa, mutta vastapainoksi myös antaa sitä.Tärkeintä on osata itse määritellä, miten vaaka loppupeleissä painottuu. Siinä kohdassa kun energiaa menee enemmän kuin tulee, on syytä pysähtyä ja miettiä mikä sen aiheuttaa? Ovatko asiat sellaisia, joihin voi vaikuttaa ja jotka voi korjata? Puhuminen ja avoimuus tuntuvat olevan onnistuneen suhteen avain. Kukaan ei voi tietää ja ennustaa, miten ajattelet ja toimit tietyissä tilanteissa ja mistä syistä, jollet avaa niitä toiselle osapuolelle vapaaehtoisesti. Avoimuus vaatii luottamista ja heittäytymistä ja se voi tuntua välillä pelottavalta. Mitä jos toinen ei hyväksy tai ymmärrä sinua sellaisena kuin olet? Pelko siitä, että molemmat tajuatte olevanne hyvin erilaisia ja ajattelevan asioista eri tavalla on läsnä silloin kun on tosi kyseessä.

Onko sitten ok ajatella asioita eri tavalla ja lähestyä niitä eri kanteilta? Riittääkö että toinen ymmärtää mistä tulet ja mihin arvomaailmasi perustuu, vaikka ne eroavat hänen omastaan?

Näihin kysymyksiin ei osaa kukaan muu vastata kuin sinä ja kumppanisi yhdessä.

 

Rakkautta kaikille,

Luova Individualisti