Olen aina pitänyt huoltoasemista ja niiden kahvioista. Niissä viivytään hetki ja jatketaan matkaa. Ja silti niissä usein majailee pysähtyneisyys, ja kulmapöydässä istuvat toisilleen tutut jampat. Make, Pera, Martti, Kauko. Tuttuuden tunnistaa miesten äänensävystä, tavasta puhua. Ilkikurisista vitseistä ja nauravista puolustuksista. ”Teille pitäis saada syyte kiusaamisesta!”

Nyt olen niin onnekas, että asun erään huoltsikkamaisen kahvilan yläkerrassa. Sitä pitää mukava mies, joka leipoo korvapuusteja varhain aamulla. Onnekkaina päivinä tuoksu tulee meille kotiin. Kahvilassa käy vanhoja miehiä, nuoria raksamiehiä, keski-ikäisiä naisia. Muutama vanha koira. Siellä pysähtyneisyys ja piipahtaminen elävät yhdessä.

Kun jalkani oli kipsissä kaksi vuotta sitten ja pysyin vaivoin pystyssä keppeineni, oli päiväni tärkein tehtävä päästä aamupalalle kahvilaan ja takaisin. Kuntoutin itseäni niin. Mies  tarjoili minulle pöytään ja mitä paremmin pian kuljin, sitä useammin kannoin tarjottimen itse.

Käyn kahvilassa edelleen viikottain. Näen ihmisiä, joita en muuten näkisi.

Uskon, että on hyvä tavata ihmisiä, jotka elävät erilaista arkea ja ajattelevat eri tavalla kuin minä.Joskus syynä erilaisuuteen on varallisuustaso, kotipaikka, kasvatus tai ikä.

Ehkä siksi kävin eilen toista kertaa lähikirjastoni yhteislaulutilaisuudessa. Siellä on lähinnä eläkeläisiä. Ensimmäisellä kertaa menin sinne sattumalta ja jäin. Laulujen jälkeen vieressäni ollut nainen, minua vanhempi ja mukava tyyppi sanoi topakasti: ”Tule ensi kerrallakin.”

(Tuli muuten mieleeni Tove Janssonin kirja Kuka lohduttaisi Nyytiä?, jossa on lause: ”Siis kuka lohduttaisi nyytiä ja sanoisi: ei kukaan
sinua huomaa ellet itse mene mukaan!” On helpompi mennä mukaan,kun joku käskee mennä.)

Eilen lauloimme mm. kappaleet Paratiisi, Tähdet tähdet, Nuoruustango ja Taivas on sininen ja valkoinen. Vieressäni lauloi iäkäs nainen, jonka ääni kuulosti rosoiselta, haljenneelta ja vahvalta samaan aikaan. Takanani jylisi kahden vanhan miehen äänet, korkealle kiivetessään huokoisemmin.

Laulujen välissä rupatellaan koko ryhmän kanssa. Kun juttelimme Puolalaisesta nuotiolaulusta, selvisi että sitä lauletaan aina partiossa tulenteon yhteydessä ja samalla lausutaan Kalevalasta Tulen synty. Näin kertoi vanha mies takanani. Käännyin kuuntelemaan ja hän alkoi kuin alkoikin lausua ulkomuistista Kalevalaa tuijottaen samalla tiiviisti silmiini.

Illan muita aiheita olivat myös Musta Rudolf -laulun (mahdollinen) rasistisuus sekä norppien suojelu. Viimeisimmän keskustelun kirvoitti tietenkin Vanhoja poikia viiksekkäitä.Tuntui hauskalta kuulla, mitä minua 40-50 vuotta vanhemmat miettivät maailmasta. Pääsi hetkeksi pois omasta kolmekymppisen kuplasta.

Ja on niitä kai muitakin syitä käydä kahviloissa ja kirjaston laulukerhoissa.

Kun kävelin pois yhteislaulutilaisuudesta, erään naisen kanssa. Hän sanoi, ettei ole kovin musikaalinen, mutta tykkää käydä laulamassa. ”Ehkä silloin kun harvoin osuu nuottiin, kun oma ääni soi toisen ihmisen äänen kanssa yhteen, on sen sekunnin ajan pois jostain kosmisesta yksinäisyydestä”, hän nauroi.