Lopeta ryntäileminen

Äitini jakoi Facebookissa tekstin. Ei, se ei ollut sellainen Kiitos kaveruudesta-tyyppinen hymyä, hymähdyksiä ja myötänoloutta herättävä postaus. 

Hän jakoi toimittaja Pekka Juntin kirjoituksen, joka on myös kuunneltavissa tästä.  Otsikkona: Luopukaa kaikesta turhasta eli kertomus keskiluokan pyrkimyksistä kohti itseaiheutettua orjuutta.

Juntti on tekstissä viettämässä saunailtaa serkkujensa kanssa ja pohtii samalla aihettaan. 

”Yksi suurimmista oivalluksistani on se, että kannattaa lopettaa ryntäileminen. Kaikkea ei saa. Pitää luopua, julmasti viskellä asioita yli laidan, tippa silmässä nakella joutavia loitommalle niin kauan, että jäljelle jää olennainen. Se pätee töihin, se pätee koko elämään.

Jobbsin Steve, ihminen ja mulkero, totesi jotenkin niin, että meillä on työ, perhe, harrastukset ja ystävät. Valitse niistä kolme.
Pyydän anteeksi ystävät.”

Suosittelen lukemaan koko tekstin. Yritän olla lomalla ja keskittyä ryntäilemättä olemiseen: kökötän kyllä kotona, mutta eksyn sen sijaan somesekamelskaan. Onneksi sieltä löytyy tällaisia tekstihelmiä. Puhun usein kirjoittamisvalmennuksissani, että tekstin on hyvä olla henkilökohtainen ja kertoa tarina – vaikka simppelikin. Tässä tekstissä tarina soljuu kauniisti ja luontevasti. Se saa miettimään oman elämän merkitystä. 

TIedättekö muuten mitä tein tekstin luettuni? Soitin äidilleni. Olen pitkään pohtinut, että ois ihana jutella muustakin kuin siitä, montako jugurttia mummi muisti syödä tällä viikolla. Olisi jotain muuta puhuttavaa. Nyt tein spontaanin keskustelunavauksen Se oli kyllä hiukan kummallista, kieltämättä: ”Äiti, soitin vain kun jaoit sen tekstin. Että mitä sie siitä ajattelit?” Mutta siitä syntyi pieni keskustelu.

Parhaimmillaan tekstit tekevät juuri näin – hätkähdyttävät omaa itseä ja ajattelua ja saavat myös luomaan yhteyttä muihin.