Matkalla luovuuteen
Tällä kertaa jokin oli toisin. Olin jo vuosia sitten yrittänyt lukea Julia Cameronin klassikoksi noussutta kirjaa Tie luovuuteen ja jättänyt kesken. En ollut edes ehtinyt oikeasti aloittaa kirjaan kuuluvaa 12 viikkoa kestävää harjoitusohjelmaa, joka ”raivaa negatiivisuudet esiin ja auttaa päästämään luovuuden valloilleen.” Kirja julistaa, että jokainen on pohjimmiltaan luova ja siihen uskon itsekin.
Nyt, kesäloman koittaessa, kumpusi halu kokeilla kirjaa uudestaan ja saada oma luovuus paremmin liikkeelle. Kiinnostus luovuutta kohtaan on kasvanut suureksi ja samalla myös halu saada lisää työkaluja paitsi omaan kirjoittamiseen, myös muiden valmentamiseen siinä. Pidän nimittäin töissä kirjoittamis- ja esiintymissparrauksia.
Olen myös huomannut, että omaan kirjoittamiseen on tullut tarpeettomia lukkoja: milloin syy jumiin on liika itsekriittisyys, milloin halu suojella yksityisyyttä ja rakkaita, milloin laiskuus, väsymys tai ajattelun levottomuus.
Mieleen on hiipinyt myös sellainen hassu tyhjyyden tunne. Mulla on upea kumppani, nasta duuni ja ihana koti – puhumattakaan ystävistä ja perheestä. Kaikki tuntuu hyvältä, mutta se seuraava askel tai unelma uupuu. Ja samalla: mulla ei ole suurta vimmaa pistää elämääni konkreettisesti ihan uusiksi. Ajattelin, että ehkä paras ratkaisu on kokeilla löytää minusta itsestäni jotain uutta.
Tie luovuuteen on vähän diippi ja voi pelottaa pois sellaiset, jotka saavat näppyjä pelkän ”Jumalan” mainitsemisesta. Mullakin halutti luovuttaa monta kertaa ensimmäisillä sivuilla, koska juuri tuo Jumala-vertaus tuntui hiukan hämmentävältä. Kirjoittaja Julia Cameron kuitenkin kannustaa eteenpäin ja toteaa, ettei kannata takertua sanoihin. Nyökyttelin mietteliäänä: No, ok, jatketaan sitten.
Minun on sitouduttava kahteen viikkotehtävään luovuuden harjoitusohjelmassa:
1) Aamusivut. Kirjoitan, joka aamu kolme sivua käsin vihkoon, jota en edes itse lue jälkeenpäin. Kyse ei ole ”teksteistä”, vaan harhailusta ja viivoista paperilla.
2) Taiteilijatreffit. Sovin itseni kanssa tapaamisen, jossa teen jotain luovaa, itselleni innostavaa ja kiinnostavaa yksin itseni kanssa, esim. 2 tuntia viikossa.
”Mikäli tämä tuntuu typerältä tai liian aikaavievältä, on kyse vastustusreaktiosta. Sinulla ei ole varaa jäädä pois näiltä treffeiltä, sinä tarvitset niitä kipeästi.”
Niin taidan tarvita, pohdin. Jos en kuuntele pientä ”tyhjyyden tunnettani”, veikkaan, että voi kaikki nyt elämässäni arvokas alkaa tuntua laimealta. Aion siis antautua tälle 12 viikon ohjelmalle. En pistä vastaan.
Tällä lukukerralla oivalsin vihdoin aamusivujen pointin. Ne poistavat kuonaa. Nyt parin päivän ajan paperille piirtynyt asioita kuten: pitää käydä IKEAssa ja postissa, vastata meileihin, hankkia silmälasit.. Kaikki tämä on elämänhallinnan ja sen laadunkin kannalta tärkeää, mutta luovuuden kannalta ei niin relevanttia.
”Kaikki nuo valittavat, vihaiset asiat, jotka kirjoitat paperille aamuisin, ovat esteenä sinun ja luovuutesi välillä. Huolehtiminen työstä, pyykeistä, siitä kummallisesta äänestä joka kuuluu auton vaihdelaatikosta, ja siitä miksi hän sanoi niin ilkeästi minulle silloin. Se kaikki velloo alitajunnassamme ja sotkee päivämme kulkua. Anna sen tulla ulos ja laita se paperille”, kirjoittaa Cameron.
Hän myös selittää viikkotehtäviä, aamusivuja ja treffejä seuraavasti: ”Näitä kahta menetelmää voisi verrata radiolähettimeen ja vastaanottimeen. Kyseessä on kaksisuuntainen lähetys, ulos ja sisään. Aamusivuissa on kysymys lähettämisestä, unelmiesi, pettymystesi, toiveittesi kertomisesta itsellesi ja maailmalle. Taiteilijatreffeissä sinä vastaanotat, avaat itsesi valaistumiselle, inspiraatiolle, opastukselle.”
Vähän jännittää, mitä tapahtuu 12 viikon aikana. Nyt jo pari päivää aamusivuja tehneenä koen, että ajatteluni on sen jälkeen hieman kirkkaampaa. Ja lisäksi nyt on tälle ”rosessille” reilusti aikaa: jo nyt heinäkuun lopulla menen viideksi päiväksi Kittilään maalauskurssille ja kökötän metsän keskellä luovuuttani pohdiskellen.
Kerron blogissa, miten matka luovuuteen sujuu. Toivottakaa onnea!