Rikas mie jos oisin
”Miksi sä et kävele?” kysyi vastaantullut pikkupoika kadulla, kun seisoin kotikadullani paikallani keppeihini nojaten. ”Mun pitää vähän levätä”, vastasin.
Sääriluuni murtui tammikuun alussa jumpassa ja sen jälkeen olen toipunut kotona ja opetellut pikkuhiljaa kävelemään uudelleen. Hauskaa toipumisessa on ollut, että arki on tuntunut uudella tavalla luovalta. Ja sitä kautta valtavan rikkaalta!
Kun liikkuminen, asioihin ylettäminen, peseytyminen, ruoan laittaminen – kaikki arkinen toiminta on ollut vaikeaa, olen joutunut keksimään luovasti erinäisiä jippoja tehdäkseni asioita:
Astu sisään, nojaa seinään, tartu postiluukkuun ja vedä sillä ovi kiinni.
Laita valot päälle kurottamalla valokatkaisimeen kepillä.
Vedä kepillä hesari lattiaa pitkin lähelle ja nosta kainaloon. (Jos kantaa hesarin suussa, tekee muste huulten ylle viikset.)
Kiinnitä kirjejuori pyyheklipsulla paitaan.
Laita vaatteet kassiin ja kanna olalla pyykkikoriin.
Tämä pari kuukautta on saanut taas innostumaan luovuudesta entistä enemmän ja pohtimaan, mitä se on. Moni määrittelee luovuuden kyvyksi tuottaa uutta. Minun luovuuteni on ollut sääriluuta lujittaessa kimppu kekseliäitä tapoja mahdollistaa arki ja mielekkäät hetket.
Pakkaa aamupalasämpylät serviettiin ja kaada kahvi lasiseen suolakurkkupurkkiin. Vie ne kassissa olohuoneeseen sohvapöydälle ja napsauta telkkari päälle.
Luovuus mahdollistaa. Koska kirjoitan ja ideoin työkseni sisältöä, on luovuus minulle äärimmäisen tärkeä työkalu. Ja olen itse asiassa kasvanut Rovaniemellä ihmetellen, tanssien, piirtäen ja pensseleitä pesten, joten olen jo varhain saanut nauttia luovuudesta, käyttää sitä monipuolisesti.
En silti tunne luovuutta yleisellä tasolla tai edes omaani läpikotaisin. Siksi tämä blogi on itselleni – ja sinulle – kutsu hauskalle tutkimusmatkalle!
Sen jo tiedän, että luova elämä on rikasta ja hyvää elämää.
Kuten Jussi T. Koski & Saku Timonen teoksessaan Kuinka ideat syntyvät – luovan ajattelun käsikirja summaavat (viimeisellä sivulla):
