Miten aloittaa taas lukeminen?
Olen kirjastosihteerin tytär. Olen leikkinyt kirjastossa sulkemisajan jälkeen ja minulla on ollut kirjastokortti ennen nimenantajaisia. Siksi Lapin maakuntakirjaston tiedoissa nimeni ovat virheellisesti: Sandra Iina Ulrika – kolmas nimi vaihtui ennen virallisuuksia Maaretaksi.
Olen aina lukenut; jos en aina kirjoja, niin ainakin jotain mainoslehden kulmaa. Meni muuten pitkään tajuta, ettei tarvitse lukea Tervoa tai Dostojevskiä ollakseen ”lukija.” Mie esimerkiksi luen piruvie niin paljon lehtiä, että moni häviää sen kilvan – hyvä, etten olen tipahtanut lehtiroskikseen, kun kurkottelen kohti uusia aarteita, lehtiä, joita en ole koskaan ennen nähnyt.
Silti, ”pitkän linjan lukijana”, ja vieläpä kirjastosihteerin tyttärenä, tuskailin pitkään lukuinnottomuuden kanssa: tavallaan halusin lukea, mutten oikeasti tehnyt mitään sen eteen.
En muista, mistä se oivalluksen hetki tuli; ehkä olin tyystin kyllästynyt someaddiktiooni tai koin halua vähän fiksuuntua tai kutsua itseäni kirjallisuusharrastajaksi. Joka tapauksessa totesin, että haluan päättää paremmin, mihin aikani käytän ja halusin käyttää aikaani lukemiseen. Lukeminen on nimittäin parhaimmillaan valtavan ihanaa, täysin omaa ajanvietettä. Ja jotta voi lukea, pitää lukea. Avata kirja. Mikä tahansa.
Tässä tulee siis vinkkini lukemisen aloittamiseen: Lue kirjaa, josta et saa mitään sivistyspisteitä – kirja, jota luet vain itsesi takia. Mielellään jokin helppo, letkeälauseinen, vaikka ihan ”hömppä”. Ei mitään sellaista, jonka lukeminen nostaisi sinut jonnekin itseluomaasi fiksujen ihmisten lokeroon. Kirja voi kertoa esim. aiheesta / intohimosta, jolle ”ei ole ikinä aikaa” tai jonka parissa rentoudut parhaiten.
Itse innostuin Vera Stanhope-dekkareista, koska olen tapittanut niitä tv:stä. Murhasarjat ovat paheeni: olen katsonut Beckiä, Midsomeriä, Kettua, Marpleja ja muita mysteerejä. Nyt halusin tietää, miten loistava tv-hahmo Vera toimii kirjoissa. Isäpuoleni katsoi ensimmäisen kirjan kantta ja teilasi sen saman tien.
Ja hän oli oikeassa: ikävä kyllä kaikki neljä lukemaani Vera Stanhope-romaania ovat aika.. no.. tietyllä tapaa kehnoja. Juoni junnaa, pakka leviää. Lopussa tulee spurtti. Mutta laatu ei ole homman pointti: tärkeintä on, että olen noihin kirjoihin koukussa, koska nautin Veran seurasta. Vielä tärkeämpää on, että olen lukenut putkeen parissa kuukaudessa NELJÄ VERA-KIRJAA. Sen jälkeen luin hömppäkirjan Amorin kiehkurat. Oi että! VIISI! Enemmän kuin koko viime vuonna.
Toinen vinkki: aina kun olet lukenut kirjan loppuun, paiskauta sen takakansi juhlallisesti kiinni. Ai että sitä itsetyytyväisyyden tunnetta – siitä melkein haluaisi jatkaa pitkään, maireaan huokaisuun ja viskilasin kohotukseen, jos joisi viskiä.
Nyt lukuinto on päällä: luen Saisiota (sivistyspisteitä PLOP PLOP) ja Chaplinin elämäkertaa (PLOP PLOP) Samalla mietin, lukisinko vielä yhden Vera-kirjan.
Olen sairaan innostunut ja jopa joskus aloitan aamun lukemalla, en räpläämällä Instagramia.
Mutta on myös kolmas vinkki, jonka haluan sanoa: Jos et halua lukea, älä lue. Ei kaikkien tarvitse. Lukeminen antaa ihan valtavasti ja sydämeni rääkyy räkää aina kun mietin jotain pikkulikkaa tai -poikaa, jolle ei ole ikinä luettu iltasatua, mutta silti: kaikkien ei tarvitse nauttia lukemisesta. Käytä aikasi johonkin, mistä nautit. Jos nautit lukemisesta, avaa kirja, katso rivejä, kuvittele. Tempaudu mukaan.