Ollapa trapetsitaitelija

Istahdin Oodin sohvalle lukemaan hyllystä löytämääni kirjaa sisäisestä motivaatiosta. Odotin, että saisin viestin uuden liittymän avautumisesta ja SIM-kortin vaihdosta, ja voisin lähteä liikkeeseen lainaamaan sitä pientä piikkiä jolla puhelimen SIM-korttipaikan saa auki. En ollut onnistunut löytämään kotoa sellaista – ja se tuntui todellakin kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta.[Vielä tässä vaiheessa en tiennyt, että korttipaikan saa auki korviksella!]

Käytännön asioita. Niitä on nyt jonkin verran. Hoidan niitä ja mietin kaikkea: hakemiani työpaikkoja, työpaikkoja joita aion hakea.Mitä tekisin, mitä en.

Yritin keskittyä kirjaan, mutta en malttanut lukea. Tänään oli jotenkin väsynyt ja sulkeutunut olo.

Join kotona keittämääni kahvia lasisesta puolukkahillo-purkista. Ostamani termosmuki oli aika päiviä sitten alkanut falskata ja olen siirtynyt hillopurkkien käyttöön niinä harvoina hetkinä, kun otan kahvia mukaan. Hymähdin rispaantuneelle etiketille.

Kohta lähelläni seisoi pitkätukkainen pieni poika ja nainen. En kuullut mitä poika sanoi, mutta kohta hän jo levitti kätensä ja laittoi jalkansa lattialistalle peräkkäin, kapeasti, kuin seissen trapetsilla.

Poika alkoi ottaa varoen askelia. Nainen kehui: ”Hyvä!”

Nainen meni itsekin seisomaan listalle jalat peräkkäin ja hetken he kävelivät siinä peräkanaa.

Lapsi jatkoi, nainen otti askeleen pois trapetsilta.

En malttanut olla ihastelematta tuon lapsen uteliaisuutta ja mielikuvitusta: kappas Oodissa onkin trapetsi, miksei keikkua sillä! Asiathan riippuvat siitä, miten niitä katsoo.

Niin. Lapset ja näkemisen taito.

Sain viestin, että liittymä vaihtuu uuteen huomenna. Pahus, olin katsonut päivän väärin.

Lainasin kirjat ja lähdin kohti Oodin ulko-ovia. Astuessani ulos lasiovista vanhempi nainen seisoi puhelimen kanssa ja otti minusta kuvaa. Yritin peittää kasvoni lehdellä, mutten ehtinyt. Viuhdoin ohi.

Äh. Etenkään tänään en halunnut olla kenenkään kuvassa. Palasin naisen luo:

”Otitko minusta kuvan?”

Nainen hätkähti ja alkoi samantien plärätä kännykkänsä kuvia. Pläräsimme niitä. En näkynyt yhdessäkään kuvista. Sen sijaan kuvissa oli ihmisten ääriviivoja, valoja ja varjoja.

”Kuvaan näitä heijastuksia”, nainen sanoi ja näytti varovaisen innostuneelta.

Alkoi hymyilyttää. ”Hieno idea!”

Korjaus: Ihmiset ja näkemisen taito.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *